


Suomi ja Tshekki etenivät finaaliottelun ensimmäiset 15 peliminuuttia rinta rinnan ja olivat toisen jakson puolivälissä tasatilanteessa 23-23. Tshekki kasvatti kuitenkin puoliaikajohtonsa seitsemään pisteeseen käyttäen hyväkseen Suomen pallonmenetyssumaa.
Kolmannella jaksolla Tshekki karkasi Suomelta, eikä katsonut enää taakseen. Samalla kun suomalaishyökkäys tuskaili heittopaikkojen luomisessa, Tshekki jyräsi 216-senttisen Ondrej Baldvínin (16/15/3 blokkia) johdolla tauotta vaivattomia koreja suomalaispuolustuksen siimekseen. Kolmas jakso päättyi Tshekille 26-8, jonka jälkeen ottelun viimeiset kymmenen minuuttia olivat enää muodollisuus.
– Olimme henkisesti aika säpissä, energiaa ei tuntunut riittävän lainkaan, myönsi 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Mikko Tupamäki.
– Eilisessä matsissa purkautui niin kova tunnelataus, että emme millään päässeet finaalissa omalle tasollemme. Tshekillä oli puolestaan selkeä revanssihenki päällä alkusarjatappion jälkeen. Tshekki ansaitsi mestaruutensa, mutta loppulukemat jäivät vähän kaivelemaan.
Suomi pelasi turnauksessa kahdeksan ottelua, joista se voitti viisi. Suomen hävittyä kisojen avausottelunsa Hollannille joukkue voitti perättäin alkusarjassa Slovakian, Sveitsin ja Tshekin sekä ylemmässä loppusarjassa Bosnia-Hertsegovinan ennen tappiotaan Belgialle. Välierässä Suomen saaliiksi jäi Israel.
– Tänne tullessa puhuimme keskenämme, että huippuonnistumisella meillä on mahdollisuus ottaa paikka kahden joukossa ja nousta A-divisioonaan. Tiesimme, että se on kovan työn takana, mutta jaksoimme uskoa itseemme ja lopputulos oli positiivinen, Tupamäki kiitteli.
Tilastojen valossa Suomen tehokkaimmat pelaajat turnauksessa olivat Tapiolan Hongan Villematti Kopio (13,4 pts, 3,6 levypalloa ja 2,5 syöttöä/ottelu), Tampereen Pyrinnön Osku Heinonen (10,5 pts, 1,5 riistoa, 1,0 syöttöä), Forssan Koripoikien Markus Molenius (10,1 pts, 3,9 lev), Tapiolan Hongan Kilian Cato (8,5 pts, 5,4 lev, 1,4 riistoa) sekä EBT:n Daniel Dolenc (5,3 pts, 7,4 lev, 1,0 blokkia). Lisäksi Osku Heinonen palkittiin turnauksen Fair Play -pelaajana.
Suomen turnausjoukkueesta 1992 syntyneet Villematti Kopio, Alex Vaenerberg, Joel Heinikoski, Osku Heinonen, Aleksi Koskinen, Miikka Marttinen, Kilian Cato ja Markus Molenius siirtyvät ensi kesäksi alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkuerinkiin. 1993 syntyneet Kalle Naapi, Tommi Huolila, Mikael Herbert ja Daniel Dolenc jatkavat alle 18-vuotiaiden poikien ringissä.
Suomi – Tshekki 46-78 (8-12, 25-32, 33-58), alle 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, finaali, Tel Aviv (Israel) 1.8.2010
Suomi: Markus Molenius 10/4, Villematti Kopio 10/3, Joel Heinikoski 7/3, Tommi Huolila 6/1, Osku Heinonen 5/3, Aleksi Koskinen 3/1, Daniel Dolenc 2/5, Kalle Naapi 2/0, Miikka Marttinen 1/0, Kilian Cato 0/2, Alex Vaenerberg 0/1, Mikael Herbert.
Tshekki: Ondrej Baldvín 16/15/3 blokkia, Jaromír Bohacík 14/2/3 syöttöä, Tomás Vyoral 13/3.
Lisätietoja: Ottelutilastot
