Miesten I divisioona A:ssa pelaava LoKoKo Bisons on solminut sopimuksen 29-vuotiaan Vesa Heinosen kanssa.
Daniel Janssonin apuvalmentama Ulm selvitti Saksan Bundesliigan lopputurnauksen lohkovaiheen tappioitta ja voitti A-lohkon.
Kotkalaisseura ja jyväskyläläislähtöinen HoNsU-kasvatti Kuukkanen ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.
Fantastisen kevätkauden 2016 seurauksena Salon Vilpas kohosi kertaheitolla Korisliigan kermaan runkosarjakauden 2016-17 aikana. Finaaleissa pidemmän korren vei kuitenkin edelliskevään puolivälieräkarahtamisesta sisuuntunut Kataja Basket, joka viime sekunnilla viemänsä avausottelun momentumin turvin ratsasti suvereeniin mestaruuteen.
Tuomas ja Joonas Iisalo jatkavat Saksan Bundesliigassa loistokauden pelanneen Crailsheim Merlinsin valmentajina myös ensi kaudella. Veljesten sopimus kattaa ensi kauden.
Kotkalaisseura on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset seuran omien kasvattien Elli Heikkilän ja Erika Mäkelän kanssa.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen seuran oman kasvatin Ville Wuorenjuuren kanssa.
Kolme viimeistä vuotta Long Island Universityssä viettänyt Ella Väätänen, 22, vaihtaa Yhdysvalloissa yliopistoaan. Uudeksi osoitteeksi on muovautunut Buffalossa sijaitseva Canisius College.
Kobrat on solminut jatkosopimukset viime kauden Korisliigan syöttötilaston ykkösen Antto Nikkarisen sekä Jussi Turjan kanssa. Joukkueen päävalmentaja jatkaa Ville Turja.
Suomen koripallon huipputalentti ja yleisöäänestyksessä naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi arvostettu Awak Kuier, 18, on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan Virtus Eirene Ragusan kanssa.
Kotkalainen Tom Guma on toinen nuori koripalloilija, jonka harrastusta tuetaan Jarmo Lehtosen muistostipendillä.
Namika Areena on itsenäinen osa Helsingin kaupungin Pakilan allianssihanketta, joka hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa tammikuussa. Areenan rakennuttaa ja omistaa Helsingin NMKY:n Tukisäätiö.
Daniel Janssonin apuvalmentama Ulm varmisti paikkansa Saksan lopputurnauksen pudotuspeleissä kaatamalla Tuomas ja Joonas Iisalon valmentaman Merlins Crailsheimin.
Kevään 2017 finaaleihin lähdettäessä oli varmaa, että mestari tulisi vaihtumaan, kun viisi perättäistä kultaa voittanut Catz tipahti välierissä. Espoo United kuittasi finaalien kaksi ensimmäistä osaotteluvoittoa nimiinsä, mutta Hyvinkään Ponteva ryhdistäytyi ja rynni Taru Tuukkanen johtohahmonaan kolmen perättäisen voiton myötä ensimmäiseen mestaruuteensa.
Laituri Osku Heinonen on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
Taistelu suuren suosion tavoittaneesta 3×3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo kolmatta kertaa. Viime vuonna ennätyksiä rikkonut 3×3-kiertue huipentuu tänäkin vuonna pääkaupunkiseudulla järjestettävään finaaliturnaukseen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia