NBA:ssa Chicago Bulls taipui kotikentällään itäisen konferenssin kärkijoukkueen Milwaukee Bucksin käsittelyssä 123-102. Lauri Markkanen oli jälleen pelipäällä säkittäen 18 pistettä.
Kärkijoukkueet Vilpas ja Seagulls hakivat vierasvoitot vuoden 2019 päättymisen kunniaksi. Ura kellisti BC Nokian kotonaan.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa konferenssien ulkopuoliset pelit saivat päätöksensä viikonlopun aikana. Suomalaisonnistujiin kuului Olivier Nkamhoua, joka kahmi kymmenen levypalloa Tennesseen paidassa.
KTP-Basket on hävinnyt edelliset kolme vierasotteluaan.
Hallitsevan mestarin neljän ottelun voittoputki katkesi Tampereella.
Ensimmäistä kauttaan Florida Atlanticin riveissä pelaava Lotta Vehka-aho, 19, kokee olevansa oikeassa paikassa. Mainioon alkukauteen on sisältynyt runsaasti peliaikaa, paikka avausviisikossa ja viimeisimpänä kunniamaininta konferenssin Viikon tulokkaana.
NBA:ssa Chicago Bulls palasi parketille neljän päivän tauon jälkeen ja kellisti ylivoimaisesti Atlanta Hawksin 81-116. Lauri Markkanen oli joukkueensa paras pistemies heittäen 25 pistettä vajaassa 22 minuutissa.
Roope Ahonen ja Ilari Seppälä päättivät vuotensa vahvasti molempien ollessa tarkkakätisinä ja Jamar Wilson pääsi niin ikään voiton makuun.
Vilppaan Aatu Kivimäki ja Karhu Basketin Mikael Laihonen avittivat joukkueensa kotivoittoihin.
Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.
Petteri Koponen, Alex Murphy ja Edon Maxhuni avittivat joukkueensa voittoihin tehokkailla esityksillä viimeisissä peleissä ennen joulua. Jamar Wilsonilta ja Ilari Seppälältä nähtiin myös vahvat pelit Ranskassa.
Chicago Bullsin neljän ottelun mittainen vieraskiertue päättyi tappioon, kun Orlando Magic oli parempi numeroin 95-103. Lauri Markkanen heitti ottelussa kymmenen pistettä.
Susijengin takamies siirtyi täksi kaudeksi Teneriffalle. Uudistuneen joukkueen alkukausi on ollut mainio. Nyt Salin nauttii joulusta läheisten kanssa ja auttaa muita pysymään tärkeän lajin parissa.
Mielikuva koripallon tulevaisuudesta on vahvasti positiivishenkinen ja lajin kasvumahdollisuuksiin uskova, kertoo Suomen Koripalloliiton tekemä aivoriihi.
Anissa Pounds päätti vuoden komeasti heittämällä 23 pistettä Bergische Löwenin jatkaessa vahvaa kauttaan 2. Bundesliigassa. Veera Pirttinen, Annika Holopainen ja Kaisa Kuisma olivat niin ikään tehokkaina.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa konferenssien ulkopuoliset pelit alkavat olla loppusuoralla. Mikael Jantusen ja Utahin viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun taas Ville Tahvanainen on päästetty irti Bradleyn paidassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia