Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Nuorisoerotuomareina (NUE) alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa. Kurssin koulutuskieli on suomi.
Suomalaisen urheilun kovimpiin tulevaisuuden nimiin lukeutuva Awak Kuier siirtyy ammattilaiskentille kuluvan kauden jälkeen. 18-vuotias Kuier punnitsi pitkään ammattilaisuuden ja yliopistokoripallon välillä ennen päätöstään ja paljasti päätöksensä tiistaina Ylen Urheiluruudussa.
Suomen Koripalloliitto hakee nuorten maajoukkueiden päävalmentajaa Viron miesten maajoukkueen valmentajaksi siirtyvän Jukka Toijalan tilalle. Työ alkaa kesäkuussa 2020.
Helsinkiläisjoukkue murskasi Vilppaan kolmannen jakson aikana, jonka Seagulls voitti peräti 35–15.
Chicago Bulls menetti 26 pisteen johtoasemansa, kun kotijoukkue Oklahoma City Thunder kiri takaa 106-109-voittoon. Lauri Markkanen heitti ottelussa 13 pistettä.
Uran sisäpelaaja Dustin Thomas kasasi komean tupla-tuplan: 23 pistettä ja 17 levypalloa.
Anton Cookin sairausloma jatkuu yhä. Muutoinkin sarjataulukon viimeisenä olevan joukkueen pelaajistossa on loukkaantumishuolia.
33-vuotias Eldar Skamo pelaa maanantaina 500. Korisliiga-ottelunsa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonlopun parhaimpiin suomalaissuorittajiin kuului Bradleyn Ville Tahvanainen, joka säkitti nuoren yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi kolmetoista. Mikael Jantunen keräsi yhdeksän pistettä ja yhdeksän levypalloa Utahille.
Suomalaisnaisille sateli voittoja viikon NCAA-kierroksella ja kovimpia näyttöjä antoi tulokaskaksikko Sara Bejedi ja Lotta Vehka-aho. Bejedi tahkosi Arizona Staten voitokkaassa ottelussa uuden piste-ennätyksensä ja Vehka-aho johdatti Florida Atlanticin voittoon 18 pisteellä.
Alexander Madsen oli jälleen VEF Riian hahmoja merkkauttamalla tupla-tuplan latvialaisjoukkueen jatkaessa sarjassa puhtaalla pelillä. Carl Lindbom oli tarkassa heittovireessä Puolan liigassa ja Edon Maxhuni väläytti Espanjassa.
Elina Koskimiehen käsi ei vapissut ratkaisevalla hetkellä, kun hän nosti kolmella vapaaheitollaan Ibaizabalin tärkeään voittoon Espanjan Liga Femenina 2:ssa. Sofia Pelander pelasi viikonloppuna vahvasti, kun hän auttoi joukkueensa kahteen voittoon.
Katajan laituri Aapeli Alanen palasi yli kuukauden tauon jälkeen tositoimiin.
Illan ainoassa ottelussa Peli-Karhut otti takaisin Naisten Korisliigan kärkipaikan voittamalla Vimpelin Vedon 81–92. Tahtipuikkoa heilutti Linda-Lotta Lehtoranta 11:llä koriin johtavalla syötöllään.
Chicago Bulls kaatoi läntisen konferenssin kakkosjoukkueen Los Angeles Clippersin täpärästi 106-109 kotikentällään United Centerissä. Lauri Markkanen pussitti 13 pistettä ja rohmusi 17 levypalloa.
Voittajia Naisten Korisliigassa olivat tänään Kouvottaret, Catz Lappeenranta ja Tapiolan Honka. Illan näyttävin sentterien kaksintaistelu käytiin yli 20 vuotta pelanneen Taru Tuukkasen ja vasta 17-vuotiaan Henriikka Vähäuskin välillä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia