BC Nokia ei ole vielä onnistunut kotiparketillaan voittoa juhlimaan.
203-senttinen Jalen Henry saapuu Uuteenkaupunkiin viikonlopun aikana.
”Kun on paljon kavereita kentän ulkopuolelta siellä vastassa, niin se on aina hauska pistää sellainen pieni tökkiminen, pieni kiusaaminen kentällä päälle.”
Sasu Salinin Teneriffa nappasi toisen voittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa. Muuten eurokentillä suomalaisten ilonaiheet jäivät vähiin.
Huippulupaus Awak Kuier oli raivokkaana korin alla, kun HBA Märsky kukisti illan ainoassa ottelussa Torpan Pojat 84–62.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä
Unified-koripalloa pelataan kuluvalla kaudella valtakunnallisessa sarjassa 20 eri joukkueessa. Kaarinan Ura Basket on mukana Unified-koripallon -sarjatoiminnassa ensimmäistä kauttaan. Unified-koripallotoimintaa ollaan käynnistämässä vuoden vaihteessa myös Forssaan.
Lauri Markkasen kolmas kausi NBA:ssa alkoi ryminällä, kun Finnisher nakutti 35 pistettä ja repi 17 levypalloa Chicago Bullsille. Voitto jäi niukasti Bullsin käpälistä, kun Charlotte Hornets voitti lopulta niukasti yhdellä pisteellä 125-126.
Joensuulaiset saivat kylmää kyytiä FIBA Europe Cupin runkosarjan avausottelussa Puolassa Legia Varsovan vieraana. Kotijoukkue Legia oli parempi lukemin 86-55.
Espoo Basket Teamin Hannah Little laittoi triplatuplallaan Hyvinkään Pontevan maistamaan peräti kuudetta perättäistä tappiota.
KTP-Basket oli keskiviikon kierroksen ainut vieraskentillä juhlinut.
Viron koripalloliitto on valinnut Jukka Toijalan, 47, maansa päävalmentajaksi. Toijalasta tulee yksi niistä harvoista suomalaisista palloiluvalmentajista, jotka on valittu muun kuin synnyinmaansa maajoukkueen päävalmentajaksi. Toijala jatkaa HBA Märskyn I divisioona A:n päävalmentajana kauden 2019-2020 loppuun asti.
Lahdessa tulevana pääsiäisenä 10.-12.4.2020 järjestettävän Easter Tournament juniori- ja harrastekoripalloturnauksen ilmoittautuminen on auki.
Tuukka Kotin ja Petri Virtasen johtama korisleiri järjestetään Espanjan auringon alla 31.5.-6.6.2020. Leiri on suunnattu 2004-2009-syntyneille tytöille ja pojille.
LePy järjestää aikuisten harrastekoripalloturnauksen Karakallion koululla joulukuussa 2019! Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät osallistu koripallon sarjatoimintaan tai pelaavat alueen alimmissa sarjoissa.
H-lohkossa pelaavat Katajan lisäksi puolalainen Legia Varsova, tanskalainen Bakken Bears sekä unkarilainen BC Körmend.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia