Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhunin Long Beach State veti pidemmän korren jatkoajan jälkeen Tuukka Jaakkolan Cal Polysta.
Euroopan solidaarisuusjoukkojen kautta Suomen Koripallomuseon ja YMCA Heinolan yhteishankkeessa aloitti helmikuun alussa unkarilainen 30-vuotias Leonard Görbe.
Sandra Karsten laittoi NCAA:n piste-ennätyksensä uusiksi, mutta huippuilta ei riittänyt Hofstran voittoon. Nina Augustin johdatti joukkonsa jo kymmenenteen peräkkäiseen voittoon pussittamalla 12 pistettä.
Saksan Bundesliigassa nähtiin suomalaispelaajien kohtaaminen ja Helmi Tulonen pääsi Saarlouis kanssa juhlimaan voittoa Camilla Grönbergin ja Veera Pirttisen Chemnitzistä. Ruotsin liigassa Sofia Pelanderin ja Norrköpingin voittokulku jatkui.
Petteri Koposen Bayern Münchenin voittokulku Saksan Bundesliigassa jatkui, kun Bayern nappasi jälleen voiton. Koponen oli samalla joukkueensa paras pistemies.
Joensuussa nähtiin kaksi kotivoittoa kahdessa päivässä.
Haemme koripallon ammattilaista valmennuspäälliköksi organisaatioon, johon tuntivalmentajien lisäksi kuuluu 2 päätoimista juniorivalmentajaa ja liikuntasihteeri.
Ottelu on katsottavissa suorana VeikkausTV:stä monikameratuotantona.
Espanjan ja Puolan liigoissa nähtiin lauantaina suomalaiskohtaamiset. Espanjassa Sasu Salinin Malaga voitti dramaattisesti Erik Murphyn Manresan ja Puolassa Jukka Toijalan luotsaama Trefl Sopot kaatoi Carl Lindbomin Rosa Radomin.
Chicago Bulls hävisi kymmenennen peräkkäisen kotiottelunsa, kun Washington Wizards veti pidemmän korren 134-125 United Centerissä. Lauri Markkanen oli jälleen oivassa vedossa 20 pisteellä, 11 levypallolla ja neljällä syötöllä.
Naisten Korisliigan päivän muissa peleissä ToPo katkaisi tappiokirteensä Alkua vastaan ja HyPo puolestaan kasvatti etumatkaansa nappaamalla sarjapisteet Catzia vastaan käydyssä ottelussa. Kouvottaret jatkoi voitokasta matkaansa kaatamalla Espoo Basket Teamin kotiareenallaan.
Kataja piti kotiparketillaan selvästi KTP:n takanaan.
Lauri Markkanen pussitti kolmannessa pelissään peräkkäin yli 30 pistettä, kun Chicago Bulls selätti vieraskentällä Brooklyn Netsin 125-106.
Ilmiliekeissä heittänyt Miikka Marttinen johdatti Korihait pois sarjataulukon pohjalta.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Andre Gustavson ja Richmond kaatoivat puolustuksellaan George Masonin. Alkuviikon suomalaisonnistujiin kuuluivat myös 10 pistettä mieheen heittäneet Edon Maxhuni ja Tomas Murphy.
Naisten NCAA:ssa suomalaisittain vaisun alkuviikon valopilkkuja olivat yhdeksän pistettä pussittaneet Sara Rokkanen ja Venla Varis.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia