Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA lähti todenteolla käyntiin viikonlopun aikana. Suomalaisonnistujat olivat kaksinumeroisille pistelukemille yltäneet Remu Raitanen ja Edon Maxhuni.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2019 haku on käynnissä 12.11.-14.12.2018. Seuratukea haetaan Suomisportin kautta, jonne seuran yhteyshenkilön pitää tehdä tunnukset hyvissä ajoin.
Kia Vaalavirta, Venla Varis ja Lotta-Maj Lahtinen esittivät lupaavia otteita ensimmäisissä yliopisto-otteluissaan. Elina Koskimiehen American avasi kautensa voitolla.
Erik Murphy ja Petteri Koponen jatkoivat pisterikkaita pelejään, kun he olivat joukkueidensa parhaat pistemiehet Saksan Bundesliigassa.
Dragan Labovic johdatti 27 pisteellään nokialaiset voittoon paikallisvastustajastaan.
Euroopan pääsarjoissa pelattiin viimeinen kierros ennen maaottelutaukoa ja Anissa Pounds pääsi lähtemään tauolle voitto taskussaan, kun Marista Coruna nappasi avausvoittonsa Espanjan Liga Femenina 2:ssa. Anni Mäkitalo oli Saksan Bundesliigassa hienossa iskussa heittämällä 25 pistettä.
Carl Lindbom esitti oivaa virettä tärkeiden MM-karsintaotteluiden lähestyessä, kun hän johdatti Rosa Radomin voittoon Puolan liigassa heittämällä peräti 30 pistettä. Jamar Wilsonin vahvat otteet saivat jatkoa liettualaisjoukkue Lietkabelisissä.
Naisten Korisliigan seitsemäs kierros pelattiin loppuun neljällä ottelulla. Catz venyi niukkaan voittoon Forssan Alusta, ja PeKa vei Kymenlaakson Derbyn voiton nimiinsä Kouvottarista. Vimpelin Veto joutui poistumaan ilman ensimmäistä vierasvoittoaan Hongan pitäessä kotietunsa, ja HBA sai ensimmäisen vierasvoittonsa ToPosta.
Koripalloon vahvasti kiinnittyvä seminaari Espoon Otaniemessä 30.11. lähestyy. Esillä mm. Juha Luhtanen puhumassa Luhdan globaalista ja paikallisesta tukemisstrategiasta ja Kati Packalén PostNordilta esittelee aihetta Tunteilla tuloksiin: Brandi-mielikuvan vaikutus ostopäätökseen, asiakaskokemukseen ja liiketoimintaan.
Kouvot murskasi Korihait, Karhu Basket haki pisteet Kotkasta.
Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset ovat Jari Nykänen, Martina Roos-Salmi ja Mikko Tupamäki.
208-senttinen sentteri on hallinnut Korisliigan korinalustoja mielin määrin.
Suomalaisnaiset esittivät lupaavia otteita NCAA-kauden ensimmäisissä otteluissaan ja peräti kuusi pelaajaa pääsi avaamaan kautensa voitolla. Avauskierroksella nähtiin myös mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Tuuli Mennan ja Sini Mäkelän Manhattan sai vastaansa Ella Väätäsen Long Islandin.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut nuoria koripallolupauksia Susi All Star Cup -tapahtumaan Kisakallion Susi Training Centeriin 29.11.-2.12. Kutsutut ovat syntyneet joko vuonna 2004 tai myöhemmin.
Petteri Koponen heitti komeasti 16 pistettä, kun Bayern München otti historiansa suurimman voiton Euroliigassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia