
Brädin lisäksi videolla esiintyvät heinolalaiset tähtiartistit Laura Voutilainen ja Irina. Kappaleen on tuottanut ”MGI”, eli Henri Lanz, joka on luonut viime aikoina uraa Los Angelesissa ja on tehnyt yhteistyötä aiemmin mm. Sean Kingstonin, 50 Centin, Justin Bieberin, Cheekin ja Elastisen kanssa.
Jengi Heinolasta -musavideo on kuvattu osin viime kesän Heinolassa Jyrää -livevedosta. Lisäksi videolla on heinolalaisjunnujen värikästä korisfiilistelyä kuvankauniissa Heinolan maisemissa.
Yksi videon teossa mukana olleista korisjunnuista, Helä Rashid, kehuu kokemusta vaikuttavaksi.
– Pelaan korista Namikan C-tytöissä. Porukassa on nyt 19 tyttöä. Videon tekoon meni yksi päivä. Heittelimme koreja ja pidimme hauskaa. Samaa kohtausta kuvattiin monta kertaa, hän muistelee kesäistä tapahtumaa.
Rashid uskoo, että video vain kasvattaa koriksen suosiota Heinolassa. Heinolan NMKY:llä on jo liki 200 viikoittain pelaavaa korisjunnua.
– Määrä on kaupungin kokoon nähden vaikuttava, sanoo musiikkivideohankkeen isä, Heinolan NMKY:n toiminnanjohtaja Vesa Hämäläinen.
Musiikkivideo julkaistiin lauantaina puoliltapäivin Heinolan lukiolla C-tyttöjen koristurnauksen yhteydessä ja video on ollut katsottavissa lauantai-illasta lähtien YouTubessa.
Video oli maanantaiaamuun mennessä kerännyt YouTubessa reilut 3200 katselukertaa.
Jengi Heinolasta –biisin äänitiedosto ja sanoitus löytyvät Heinolan NMKY:n nettisivuilta osoitteesta http://www.heinmky.fi/jengiheinolasta/
Facebookissa pelkästään Heinolan NMKY:n Facebook –päivitystä videojulkkarista on jaettu maanantaiaamuun mennessä peräti 37 kertaa ja tähän päälle kaikki muut jaot.
Lisätiedot: Jengi Heinolasta -musiikkivideo
Lisätiedot: Heinolan NMKY:n nettisivut
