Lähdettyään neljä vuotta sitten Suomesta Yhdysvaltoihin Miro Little on vaihtanut maisemaa ja joukkuetta vuoden välein – ensiksi kansasilaisesta Sunrise Christianin akatemiasta Baylorin yliopistoon, sieltä Utahin yliopistoon ja viimeksi vuosi sitten Kalifornian Santa Barbaraan.
Heti viime kauden päättymisen jälkeen UC Santa Barbara ilmoitti nauttivansa suomalaislähtöisen senioripelaajansa palveluksista myös tulevalla kaudella. Susijengin leirityksessä itseään säästelemättä paahtavasta Littlestä näkyy kauas, että hän on löytänyt hyvän paikan paitsi koripalloilullisesti, myös muuten.
– Santa Barbara on vaan niin upea paikka. Paljon iisimpi luonteeltaan kuin joku Los Angeles tai Bay Area, ympäri vuoden 20 astetta lämmintä. Kaupunkina Santa Barbara muistuttaa eniten jotain Espanjan rannikon rauhallisempaa pikkukaupunkia. Jos suomalaisena on tulossa Kaliforniaan lomalle, suosittelen ehdottomasti, kesäkelien ystäväksi tunnustautuva Little kiittelee.
Santa Barbara tunnetaan myös julkkiskeskittymänä, ja paikkakunnan asukkaiden joukkoon lasketaankin mm. Prinssi Harry, Katy Perry, Oprah Winfrey sekä Ellen DeGeneres. Vaikka Little ei olekaan ajellut Montection kaupunginosaan julkkiksia bongailemaan, Tampereen Pyrinnön kasvatti tunnetaan paikkakunnalla sen seuratuimman urheilujoukkueen kärkihahmona. Montectiossakin hänellä on omat pöytänsä.
– Meidän korisjengi on Santa Barbaran yliopiston isoin joukkue. Ei ole jenkkifutista tai muita isoja lajeja kilpailemassa. Meidän kotimatsit vetää hyvin väkeä ja meitä ajetaan katsomaan vähän kauempaakin, Little kiittelee.
– Monteciton country clubilla tulee käytyä silloin tällöin verkostoitumassa ja tapaamassa mielenkiintoisia ihmisiä. Se on aika pysäyttävää, että jokainen, joka astuu sen paikan ovista sisään, on vähintään miljonääri. Siellä kuulee monenlaisia elämäntarinoita.

”Mulla on avaimet käsissä yliopistojengin kanssa”
Edellisellä kaudella Little kirjautti Santa Barbara Gauchosille 11,9 pistettä, 5,4 levypalloa, 4,6 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden hyvin heittoprosentein (2p 55,3%, 3p 34,4%, 1p 82,9%) ja kolmevuotisen NCAA-uransa korkeimmilla heittomäärillä.
Little jakaa esiinnousustaan runsaasti kiitoksia jo yhdeksän kautta Santa Barbaraa valmentaneelle Joe Pasternackille, joka on ollut suomalaistakamiehen perässä pidemmän aikaa.
– Coach Pasternack on kolmena kesänä tahtonut mut joukkueeseensa ja viimein meidän tiet kohtasi. Coach välittää musta ihmisestä tosi paljon ja soittaa suurin piirtein joka päivä tänne Suomeenkin kysyäkseen mun vointia. Välillä on vähän raskastikin ottaa niin paljon huomiota vastaan, mutta se kertoo coachin ihmisyydestä ja intohimosta lajia kohtaan, hän kuvailee.
Osasyy Littlen menestykseen Santa Barbaran paidassa on joukkueen pelityyli, jossa on paljon samankaltaisuuksia Susijengin kanssa: aggressiivinen miespuolustus, joukkueena levypallopelaaminen, pyrkimys levittää peli koko kentälle.
Littlen kanssa keskustellessa käy ilmi, ettei pelityylien samankaltaisuus ole sattumaa.
– Coach Pasternack on katsonut paljon Susijengin pelejä nauhalta ja mukauttanut jonkin verran meidän peliä sen mukaan, miten mä saan itsestäni eniten irti. Coachilla on tietenkin mukana sen omia juttuja ihan apuvalmentajavuosiltaan Bobby Knightin kanssa, mutta susikoriksen vaikutus näkyy meidän pelissä aika paljon, hän kertoo.
– Mlla on nyt ekaa kertaa mun aikuisuralla avaimet kädessä jengin kanssa. Oli matsin viimeinen ratkaisu sitten mikä hyvänsä, mulla on oikeus tehdä loppuhetkillä se vika valinta ja siihen asemaan oon koko urani ajan tähdännyt.
Malliesimerkki Littlen vahvuuksista ja hänen kasvaneesta itseluottamuksestaan on viime marraskuun ottelu Loyola Marymountia vastaan, jossa tamperelainen viimeisteli varsinaisen peliajan viimeisen 40 sekunnin (!) aikana yhdeksän pistettä pakottaen ottelun jatkoajalle.
– Peli ei kulkenut joukkueena ja ymmärsin, että tää matsi on karkaamassa meiltä, jos en äkkiä tee jotain. Se oli yksi niitä iltoja, että pääsee oikeaan rytmiin ja kaikki vaan tuntuu menemään sisään. Harmittaa vain, että Loyola pisti isot heitot sisään jatkoajalla, eikä saatu käännettyä matsia voitoksi.
Koripallolle ominaisesti Little sai läpimurtokaudellaan myös omat osansa loukkaantumisissa.
Joulukuussa Littleä hidasti alaraajavamma ja helmikuussa sormimurtuma, josta toipuminen vei ennakoitua pidempää luutumisongelman vuoksi. Loukkaantumiset pitivät Littlen sivussa neljäntoista ottelun verran 32 ottelun kaudesta ja kauden viimeiset ottelut hän pelasi sormi vahvasti teipattuna.
– Mä halusin tehdä senorien ja koulusta lähteville pelaajien puolesta kaikkeni, että meidän kausi jatkuisi mahdollisimman pitkään. Se kausi loppui valitettavasti lyhyeen, mutta sitä suurempi nälkä meillä on ensi kaudeksi.

”Olen vielä kaukana omasta määränpäästäni”
Susijengin viime kesän EM-kisojen moneen kertaan muistellun Serbia-neljännesvälierävoiton tauottua Miro Little oli yksi kentän suurimmista sankareista 13 pisteen, kahdeksan levypallon, kuuden syötön ja kolmen riiston saaliillaan.
Little pitää edelleen Serbia-ottelua nuoren uransa vedenjakajana. Ensiluokkaiseen saavutukseen auttoivat keskustelut ystävien – kuten MolyBros-YouTube-kanavastaan tunnettujen Manzan ja Keinaanin kanssa – kanssa.
– Mä olin alkulohkon jälkeen pettynyt itseeni ja siihen, miten me päätettiin Tampereen alkulohko. Mä olin odottanut pari vuotta, että pääsisin pelaamaan kotikisoissa, mutta en ollut antanut jengille ja yleisölle sitä, mitä halusin antaa, hän muistelee.
– Puhuin mun kavereiden kanssa Tampereelta lähdettyä paljon siitä, kuka mä olen ja mihin mä pystyn. Kaverit puski ja motivoi mua ja auttoi mua valmistautumaan Serbiaa vastaan ja ne ansaitsee omat osansa kiitoksista.
Tampereen EM-alkulohkon jälkeen Little teki evoluutioharppauksen ja oli EM-pudotuspelivaiheessa Susijengin luotettavimpia pelaajia kerätessään neljässä pudotuspeliottelussa 6,8 pisteen, 6,5 syötön, 2,8 levypallon ja 2,8 riiston ottelukohtaiset keskiarvot erinomaisin heittoprosentein (2p 50%, 3p 50%, 1p 100%) ja joukkueen kärkipään +/- -saldoin.
Seuraava tavoite, Miro kertoo, on suoritustason vakiinnuttaminen maajoukkuepaidassa.
– Mä olen vielä kaukana omasta määränpäästäni ja parhaasta versiosta itsestäni, mutta todistin EM-pudotuspeleissä, että pystyn pelaamaan Euroopan parhaita pelaajia vastaan mun omilla vahvuuksilla. Sitä varten tässä grindataan, että vuosi vuodelta pystyisin auttamaan mun joukkuetta entistä enemmän.
Keskikesän MM-karsintaikkunassa Miro Littlen osaamista tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Qatarin syyskesän 2027 MM-kisapaikka on omissa käsissä, mutta Susijengin tielle on nousemassa ennen kaikkea maailmanluokan takamiehiä, kuten viime marraskuussa tuhojaan Suomea vastaan tehneet Unkarin Adam Somogyi ja Zoltan Perl sekä Ranskan Euroliiga- ja NBA-takarivista mm. Matthew Strazel, Bilal Coulibaly ja Elie Okobo.
– Upea haaste, Miro nyökkii.
– Jatketaan samoja hommia kuin viime kesällä, vielä isommalla nälällä. Päästetään perjantaina rakki irti ja jatketaan siitä.
Susijengi ja Unkari kohtaavat Helsingin Veikkaus Areenalla perjantaina 3.7. klo 18.30 alkaen. Ottelu on loppuunmyyty. Susijengin MM-karsintaottelut televisioidaan Yle TV2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.
