Suomen karsintalohkosta EM-kisoihin etenivät Turkin lisäksi turnauksen voittanut Ranska, emäntämaa Espanja sekä Saksa. EM-lopputurnaus pelataan ensi heinäkuussa Slovakian Bratislavassa. Suomi jäi turnauksessa voitoitta ja sitä myöten lohkonsa viimeiseksi.
Turkin lähtökohdat olivat otteluun selkeät: sen piti lyödä Suomi mahdollisimman suurella erolla, jotta se pääsisi omassa korierossaan ”plussan puolelle”. Taisteluhenki näkyi turkkilaisista, jotka tälläsivät jo avausneljänneksellä tulostaululla lukemat 34-7. Suomella ei ollut ottelussa sanan sijaa. Puoliaikaan mennessä Turkki oli tehnyt peräti 70 pistettä.
Levypallot ja etenkin oman pään irtopallot olivat jälleen suomalaisten kompastuskivi. Turkki tuli aggressiivisesti hyökkäyslevyreihin ja vei niitä peräti 21, kun Suomi sai koko ottelussa levypalloja kasaan 24. Turkkilaisten painostuksessa Suomi myös menetti pelissä 25 kertaa pallon.
Turkkilaisista etenkin 192-senttinen Melike Bakircioglu (28/8) ja 181-senttinen Kübra Siyahdemir (27/4) olivat vauhdissa. Suomalaispelaajista Saara Silvonen onnistui tekemään 12 pistettä. Pauliina Vauhkonen sai aikaiseksi teholukemat 9/7.
Suomi – Turkki 50-108 (19-70), 18-vuotiaiden tyttöjen EM-jatkokarsinnat, Leon (ESP) 18.4.2004
| Fia Ohtonen | 7/3 | |
| Minna Raatikka | 7/1 | |
| Riikka Pello | 2/1 | |
| Dinah Bedretdin | – | (loukkaantunut) |
| Kira Kojola | 3/5 | |
| Tiia Huuhka | 2/3 | |
| Mari Summanen | 6/0 | |
| Pauliina Vauhkonen | 9/7 | /3 riistoa |
| Maija Alasentie | 2/0 | |
| Saara Silvonen | 12/1 | |
| Henna Koponen | 0/1 | |
| Minna Sten | 0/2 |
Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot/