Kahden väsyneen joukkueen välinen peli käynnistyi Suomen komennossa, kun suomalaiset veivät ensimmäiset kymmenen minuuttia 16-9 ja johti ottelua puoliajalla 36-20. Pitkä turnaus vaati kuitenkin veronsa toisella puoliajalla.
Tshekki lähti kirimään palanen kerrallaan eroa kiinni ja meni toisen puoliajan aikana lopullisesti ohitse.
– Hyvin kaksijakoinen ottelu. Tulimme kovalla latauksella ja intensiteetillä peliin. Toinen puoliaika oli taas täysin Tshekin, joka pääsi tekemään helppoja pisteitä meidän menetysten jälkeen. Samalla meidän oma peliajatus katosi, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen aloitti.

– Osa menee ihan varmasti väsymyksen piikkiin. Lähtökohta oli, että meillä on joukkue, jossa käytetään 12 pelaajaa ja nyt oli jo kolmas ottelu, jossa meillä oli 10 loukkaantumisten takia. Tavallaan tyypillinen turnauksen päätösottelu, jossa pelaa kaksi väsynyttä joukkuetta. Peliheilahtelut molemmin päin voivat olla isoja. Valitettavasti tällä kertaa näin.
Suomen pistekolmikon muodosti Meri Kanerva (10/6), Henna Sandvik (10/4) ja Lilli Onnela (12/9). Tshekin pistekärki oli Valentyna Kadlecova (18/1).
Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla alkulohkonsa puhtaasti. Kahdeksan parhaan joukossa taas kovemmaksi osoittautui Yhdysvallat, Portugali ja Tshekki, jonka Suomi kohtasi jo alkulohkossaan.

– Turnaus oli hyvä. Loistava mahdollisuus suomalaiselle koripallolle näyttää osaamistaan ja myös meillä päästä kilpailemaan näillä pelaajilla muiden maiden pelaajia vastaan, jotka ovat samassa portaikossa heidän maajoukkueohjelmassaan.
– Valmennusstaffi Reetta Piipari, Niko Kuusi, Jari Nykänen ja Lilli Nikander yhdessä Suomen Olympiakomitean henkilöstön kanssa ovat tehneet pyyteettömästi töitä läpi turnauksen, että meidän urheilijoilla on olosuhteet, jotta pystyimme kilpailemaan edes lähellä meidän standardeja. Heille mielettömät kiitokset siitä.
