Puola onnistui rikkomaan Suomen joukkuepuolustuksen järjestäen ensimmäisellä puoliajalla ja ampaisi taukoon mennessä 21 pisteen johtoon. Puola käväisi kolmannella jaksolla parhaimmillaan 28 pisteen johdossa, mutta Suomesta löytyi vielä ylimääräinen vaihde takaa-ajoa varten. Puolan hankkima johtoasema oli kuitenkin liikaa, eikä Suomi päässyt kymmentä pistettä lähemmäksi.
– Alussa olimme lapasia emmekä saaneet mitään aikaan kummassakaan päässä. Tilannetta ei helpottanut se, että neljä pelaajaa loukkaantui pelin kuluessa eivätkä enää voineet palata parketille. Pelikykyinen ryhmä sai aikaiseksi vielä ansiokkaan kirin lopussa, mutta sitten vain loppui materiaali, harmitteli 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.
Suomi jäi aseettomaksi etenkin Puolan pituusylivoiman edessä. Puolalta löytyi kuusi 188-190-senttistä pelaajaa, jotka hallitsivat ilmatilaa korin alla ja löysivät yhtenään vapaita paikkoja takaovista ja pienempiä puolustajia vastaan.
Suomen tehokkaimmat olivat Anni Jämsä (12/3/4 syöttöä), Tuuli Menna (11/3) sekä Anniina Äijänen (10/7).
Tappio sinetöi Suomen putoamisen Euroopan B-divisioonaan kesäksi 2012. Suomi pelaa kisojen viimeisen ottelunsa sunnuntaina, jolloin vastassa on Serbia.
Puola – Suomi 75–59 (17-8, 42–21, 62–48), 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alempaa jatkosarjaa, Cagliari (Italia) 20.8.2011
Suomi: Anni Jämsä 12/3/4 syöttöä, Tuuli Menna 11/3, Anniina Äijänen 10/7, Moona Hämäläinen 8/5/3 riistoa, Ninni Salmi 5/9, Jasmine Dolivo 4/5, Lotta Eräkangas 3/3, Jenni Rantanen 3/1, Paula Tattari 2/1, Vilma Purhonen 1/0, Petra Noponen 0/0, Veera Välimaa.
Puola: Karolina Pobozy 17/8, Weronika Telenga 15/15/4 blokkia.
