Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Ranskalle EM-kotikisoissa. Kuvassa Lauri Markkanen.


Suomi tuli peliin hyvällä energialla, mutta suomalaisten heittokäsi oli jäässä, kun ensimmäiset kymmenen kolmosta kolahtivat rautoihin. Lauri Markkanen ja Joonas Tahvanainen antoivat kuitenkin kaikkensa, jotta Suomi pysyi iskuetäisyydellä, mutta ensimmäinen neljännes päättyi lukemiin 19-15.

Tuomas Hirvosen siirtymähyökkäyksestä laukaisema kolmonen, Markkasen ajo ja kolmonen keskeltä johdattivat Suomen 8-0-juoksuun, jonka päätteeksi Suomi johti peliä 24-28. Hetkeä myöhemmin Markkanen toi toisella kolmosellaan Suomen viiden pisteen johtoon, mutta Ranska löysi kadoksissa olleen pelirytminsä aikalisän kautta.

Puoliajalla Suomi oli kolmen pisteen johdossa 30-33, mutta Ranskan puolustus piti huolen, että mikään ei tullut suomalaisille helposti. Ranska juoksi kolmannen neljänneksen lopussa 12-0, repäisten ratkaisevan eron. Viimeisellä neljänneksellä Ranska johti peliä parhaimmillaan 15 pistettä, eikä Suomelta löytynyt enää tarvittavia onnistumisia takaa-ajoon kymmentä pistettä lähemmäksi.

Suomen ykkösnimi oli Markkanen, joka nakutti läheltä ja kaukaa 28 pistettä ja kahmi 7 levypalloa. Taustatukea Markkaselle antoi kapteeni Joonas Tahvanainen (10/1), Fiifi Aidoo (6/2), Okko Järvi (6/4) ja Hirvonen (5/5/7 syöttöä).

Mirolybov: ”Kunnia-asia edustaa Suomea”

– Tässä on pojilla ja koko suomalaisella koriksella vielä kehitysprosessi käynnissä. Se ei poista sitä tosiasiaa, että olimme äärimmäisen hyviä tässä turnauksessa, mutta viimeisissä peleissä ei enää onnistuttu, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov aloitti.

– Voi sanoa, että siinä tuli epäonnistumisen kierre. Kun tuli epäonnistumisia peräkkäin, niin se söi miestä. Tultiin tänään äärimmäisen hyvällä jalalla, 25 minuuttia pelattiin samalla tasolla Ranskan kanssa. Saimme ihan hyviä heittopaikkoja, mutta meillä meni ohitse ja Ranskalla sisään.

– Alku näytti siltä, että on hyvä korismatsi tulossa ja ollaan pelissä mukana. Ei lopulta sitten kyetty saamaan niitä tärkeitä stoppeja, Suomen kapteeni Joonas Tahvanainen kommentoi.

A-divisioonan EM-kisoissa kolme viimeistä putoavat B-divisioonaan ja tappion myötä Suomi pelaa kahdesta viimeisestä sijasta 15-16 huomenna Helsingin Jäähallissa. B-divisioonaan putoamisesta huolimatta Mirolybovin mukaan motivaatiota ei ole vaikea löytää tulevaan peliin.

– Näistä pojista kahdeksan pukee huomenna ylleen viimeisen kerran Suomen nuorisomaajoukkueen paidan, joten eiköhän me hoideta tämä loppuun huomenna. Aina, kun pääsee edustamaan Suomea, niin se on kunnia-asia.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lisätietoja: Virallinen kisasivusto

Lisätietoja: U20 EM-kisojen lipunmyynti