Suomen naiset väsyivät Belgian puristuksessa

Syksyn EM-karsintoihin valmistautuva naisten koripallomaajoukkue jäi ilman voittoja Vierumäellä pelatussa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa. Belgia kukisti Suomen kovatasoisen turnauksen päätösottelussa pistein 92-79 (44-44).

Suomi taisteli Belgiaa vastaan pitkään tasaisissa merkeissä. Kotijoukkue johti peliä vielä ottelun loppupuolella kuudella pisteellä, kunnes Belgia iski vastustamattomasti tarvittavat voittokorit.

– Väsymys alkoi jo selvästi näkyä otteissa. Meillä on takana kaksi tiivistä turnausta viime viikonvaihteen Malmössä pelattu Baltic Sea Cup mukaan luettuna, painotti Suomen valmennustiimiin kuuluva Lea Hakala.

Suomi sortui Vierumäen turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussaan vaisuun heittopeliin, mutta Belgiaa vastaan jyvä löytyi. Varsinkin joukkueen kapteeni Reetta Piipari heitti tarkasti. Piiparin 21 pisteestä 15 syntyi kovalla prosentilla kolmoskaaren takaa. Piipari tähtäsi taukoon mennessä viidestä kolmosestaan neljä sisään ja piti Suomen hyvin pelissä mukana.

Kaikkiaan Suomen heittoprosentit kirjattiin kahden pisteen heittojen osalta 52,4 (22/42) ja kolmosten osalta 46,7 (7/15).

Piiparin ohella Taru Tuukkanen (13/2), Susanna Rinta (11/1) ja jälleen vahvaa levypallopeliä esittänyt Niina Laaksonen (10/7) olivat Suomen muut näkyvät hahmot.

– Laaksonen oli varsin pirteä alusta lähtien, korosti Hakala.

Suomen peli kulki Vierumäellä ajoittain mallikkaasti, mutta mukaan mahtui edelleen liian paljon uinahduksia.

– Erityisesti joukkuepuolustuksen kanssa on tehtävä edelleen tehtävä töitä, Hakala jatkoi.

Suomi jatkaa valmistautumistaan Serbia & Montenegroa sekä Romaniaa vastaan pelattaviin EM-karsintoihin runsaan viikon kuluttua Turkissa. Suomen vastustajat ovat 28.-30.8. pelattavassa harjoitusturnauksessa Turkin lisäksi Slovakia ja Ruotsi. Suomi kaatoi Ruotsin Baltic Cupissa, mutta hävisi keskinäisen ottelun Vierumäellä.

Vierumäen turnauksen voiton vei puhtaalla pelillä Israel. Turnauksen monipuolisin joukkue kukisti viimeisessä ottelussaan Ruotsin pistein 62-56 (36-20).

Suomi – Belgia 79 – 92 (44-44), naisten maaottelu, Vierumäki 20.8.2006:

Reetta Piipari 21/1
Taru Tuukkanen 13/2
Sanna Helenius 0/1
Susanna Rinta 11/1
Tiina Sten 5/0
Laura Sario 6/1
Niina Laaksonen 10/7
Heta Korpivaara 7/5
Annika Jaakkola 0/0
Riikka Terävä 2/0
Michaela Moua 4/5

Vierumäen turnauksen täydelliset ottelutilastot ja tulevat ottelut löytyvät tästä.

Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/