

Tshekin päällekäyvän aggressiivinen, fyysinen ja prässäävä puolustuspelaaminen sekä terävä vastahyökkäyspeli takasi joukkueelle tukun isoja voittoja kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa.
Susijengi oli valmistautunut tylsyttämään Tshekin aseet, mutta kivitti hyvätkin heittopaikkansa rautoihin Prahan perjantaiottelun avausjaksolla. Jaromir Bohacikin onnistuessa kaukaa kerta toisensa jälkeen Susijengi löysi itsensä toisen jakson alkajaisiksi 22-9-tappioasemasta.
Puoliajan lähestyessä vieraat saivat pelin juonesta kiinni Sasu Salinin toimiessa jengin herättäjänä hyökkäyspäässä. Taukoa edeltävällä kaksiminuuttisella Tshekki suli täydellisesti, kun Susijengi kiskaisi 12-0-nykäisyllä itsensä 35-24-tappioasemasta 35-36-taukojohtoon.
Kotijoukkue palasi kuitenkin pukukopista uudella ilmeellä ja osoitti ylivoimaisesti kesän parasta hyökkäyspelaamistaan kolmannen jakson lopulla ja päätösjakson alussa, jolloin se huudatti kotiyleisöään kiskomalla runsaan kymmenen minuutin jakson mykistävästi 23-4.
– Pelin alussa näytti vain siltä, että jostain syystä emme saa heittoja sisään, mutta puolustuksemme oli vielä ihan kohtuullista. Saimme itsellemme fiiliksen päälle nousemalla ihan omilla aseilla taukojohtoon, mutta kolmas jakso oli katastrofi, Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas kertasi.
– Kolmannen jakson aikana tasan kolmesta tshekkiläishyökkäyksestä ei syntynyt koria. Muuten he saivat pallon sisään meidän nukahduksestamme, hyökkäyslevypallosta tai huonosta vaihdosta puolustuspäässä.
Toinen puoliaika Tshekin juhlaa
Kaksijakoisen ottelun toinen jakso merkittiin Susijengille 29-15, mutta Tshekki vei vastaavasti pelin jälkipuoliskon leikitellen 48-26.
Tappiota enemmän Larkasta närästi tapa, jolla se tuli.
– Kyllä se meni niin, että Tshekki oli paikalla rakennuksessa, ja me jostain syystä emme. Kymmenen hyvää minuuttia ei riitä tällaisia maita vastaan. Nyt käydään peilin edessä ja sen jälkeen varmistetaan yhdessä, että saadaan hyvä loppu tälle EM-kisoihin valmistavalle jaksolle.
Susijengin pirteimmät olivat korin alta varmoin ottein ratkaisseet Gerald Lee Jr. (10/4), Erik Murphy (10/3) ja Tuukka Kotti (6/6) sekä joukkueen toisen jakson piristysruiskeet Sasu Salin (9/1/5 syöttöä) ja Carl Lindbom (6/0).
EM-kotikisojen alkuun on aikaa 13 päivää. Susijengi kohtaa perjantain 25.8. EM-kenraalissaan Venäjän Hartwall Areenalla.
Tshekki – Suomi 83-62 (20-7, 35-36, 64-49), miesten maaottelu, Praha (Tshekki) 18.8.2017
Suomi: Gerald Lee Jr. 10/4, Erik Murphy 10/3, Sasu Salin 9/1/5 syöttöä, Tuukka Kotti 6/6, Carl Lindbom 6/0, Lauri Markkanen 5/9/2 blokkia, Jamar Wilson 5/2, Mikko Koivisto 5/1, Alex Murphy 4/1, Shawn Huff 2/2, Matti Nuutinen 0/2/3 syöttöä, Teemu Rannikko 0/0, Antto Nikkarinen 0/0, Joonas Cavén.
Tshekki: Tomas Satoransky 16/4/5 syöttöä, Jaromir Bohacik 16/3/3 syöttöä, Martin Kriz 12/4, Lukas Palyza 12/3.
Ottelutilastot: Tshekki – Suomi
