Turkki ei jättänyt pienintäkään sanansijaa islantilaisille vaan hiljensi reykjavikilaisyleisön karkaamalla viidessä minuutissa murskaavaan 3-21-johtoon. Turkki heitti Islannin kustannuksella kakkosensa 70% ja kolmosensa 45% tarkkuudella ja vei levypallot 41-27.
Kahdeksannen voittonsa yhtä monesta ottelusta hakeneen Turkin tehokkaimmat olivat Onuralp Bitim (17/5), Cedi Osman (17/3/3 syöttöä), Kenan Sipahi (15/2/6 syöttöä) ja Malachi Flynn (13/4/8 syöttöä). Turkki nähdään ensi kesänä ensi kertaa MM-kisoissa sitten vuoden 2019.
Hallitseva olympiahopeamitalisti, Nikola Jokicin johtama Serbia päätti kesänsä neljänteen MM-karsintavoittoon yhtä monessa karsintaottelussa tukahduttamalla Italian Pesarossa 64-76 (31-40).
Avauspuoliskossa pinteessä ollut Italia nousi kolmannella jaksolla Nico Mannionin (23/2/4 syöttöä) voittokamppailuun, mutta Serbian puolustus salli Italialle päätösjaksolla vaivaiset kymmenen pistettä. Serbian tehomiehinä loistivat Aleksa Avramovic (20/3/3 syöttöä) ja Marko Guduric (19/2/4 syöttöä).
Kolme perättäistä karsintatappiota kärsinyt EM-pronssimitalisti Kreikka palasi voittojen tielle kukistettuaan lohkojohtaja Espanjan kotikentällään Ateenassa jatkoajalla 108-106 (43-42, 86-86).
Kreikka oli kaataa Espanjan jo varsinaisella peliajalla, mutta Juancho Hernangomez tasoitti tilanteen kolmosellaan 11 sekuntia ennen neljännen jakson loppua. Kreikka hallitsi jatkoaikaa hienokseltaan ja jääti Espanjan Tyler Dorseyn ja Vasileios Toliopouloksen vapaaheitoilla, vaikka Dario Brizuela säikähdyttikin ateenalaisyleisöä lopun kolmosellaan.
I-lohkon muissa otteluissa Ukraina haki 89-98 (40-46)-vierasvoiton Montenegrosta Svi Mykhailiukin (23/6/4 syöttöä/2 blokkia) loistoillan myötä ja nousi lohkokärkeen kuudennella voitollaan kahdeksasta ottelusta.
Edellisessä ottelussaan Espanjasta vierasvoiton hakenut Portugali joutui puolestaan taipumaan Toko Shengelian (26/6/3 syöttöä), Sandro Mamukelashvilin (22/6/4 syöttöä) ja Rati Andronikashvilin (20/1/4 riistoa) kannattelemalle Georgialle 90-98 (42-41). Portugali johti ottelua vielä kolmannen jakson puolivälissä viidellä pisteellä, jonka jälkeen Georgia otti ottelun hallintaansa. Georgia kohosi kiinni lohkon kolmanteen MM-kisapaikkaan ja on nyt voittanut Espanjan tavoin viisi ottelua.
J-lohkossa kovia kokenut Liettua säilytti mahdollisuutensa MM-kisapaikkaan kaatamalla Bosnia & Hertsegovinan kotonaan Vilnassa 78-73 (42-46). Azuolas Tubelis johti neljännen karsintavoittonsa hakeneen Liettuan peliä 23 pisteellään.
Susijengin osalta karsinnat jatkuvat marraskuussa. Susijengi kohtaa perjantaina 27.11. Slovenian vieraskentällä ja isännöi maanantaina 30.11. Viroa kotonaan. Susijengi on voittanut pelaamastaan kahdeksasta MM-karsintaottelustaan viisi.
