Wesbyn paluu siivitti Katajan voittoon

27.11.2005 Korisliigan sarjajohtaja Joensuun Kataja ei suostu häviämään kotonaan. Korihait ei ollut ensimmäinen joukkue, joka pisti Joensuussa pelin tiukaksi, mutta niin vain lopputuloksena oli taas kotivoitto. Kataja piti pisteet itärajalla lukemin 77-65 (36-36).

Kolmen ottelun voittoputkessa Joensuuhun matkustanut Korihait johti lauantai-illan peliä parhaimmillaan kahdeksalla pisteellä. Vielä kolmisen minuuttia ennen loppua isäntien johto oli vain pisteen verran.

- Sitten kun peli oli viivalla, niin löytyi taas vauhtia. Pitkässä sarjassa ei voi pelata joka ilta äärettömän hyvin ja loistokkaasti. Kaksi pistettä on pääasia, Katajan valmentaja Timo Heinonen summasi.

Alex Wesby palasi kuukauden loukkaantumisen jälkeen takaisin tositoimiin ja oli heti kentän kuningas. 28 pistettä tehnyt Wesby nousi varsinkin ratkaisuhetkillä suureen rooliin.

Korihaiden parhaita olivat Gerald Lee Junior (16/5) ja Boakai Lalugba (16/13).

- Puolustuspelaamisemme onnistui hyvin, mutta loppuhetkillä Kataja näytti voittamisen taitoa, Korihaiden luotsi Ray Ailus joutui myöntämään.

Lappeenrannan nousu jatkuu

Lappeenrannan NMKY nappasi lauantaina kolmannen perättäisen voittonsa Korisliigassa. Kriisivaiheensa selvittänyt ryhmä haki Kouvolan Kouvoilta pisteet numeroin 89-96 (53-43).

Namika käänsi pelin edukseen kolmannella neljänneksellä, jonka se voitti peräti 14 pisteellä. Joukkue hävisi levypallot ja heitti Kouvoja huonommin, mutta pystyi silti turvaamaan johtonsa. Kentän hahmo Kouvolassa oli kuitenkin kotijoukkueen John Allen. Hän pussitti peräti 43 pistettä ja otti vielä päälle kahdeksan levyä. Vierailijan ykkönen oli Matthew Williams (27/11).

KTP yllätti Hongan

Lauantain Korisliigan pommi putosi Espoon Tapiolassa. Sarjakolmonen Honka taipui kotonaan KTP:lle pistein 85-89 (45-43).

Tarkasti heittänyt vierailija otti vasta kauden neljännen voittonsa nousemalla puoliajan jälkeen yllättäen niskan päälle. Honka piti tappiosta huolimatta asemansa sarjakolmosena.

Kotkalaisten ykkösnimi Espoossa oli 26 pistettä lingonnut Anssi Kinnaslampi. Monte Cummings teki Hongalle 25 pistettä, mutta Tim Kisner jäi vain viiteentoista.

Lahti murskasi Tarmon

Korisliigan lauantai-illan toisessa myöhäisottelussa lyötiin taululle kunnon murskalukemat. Kouluttajana oli Namika Lahti ja koulutettavana Porvoon Tarmo. Numerot Lahden urheilutalolla olivat 114-76 (64-32).

Tarmo kesti Lahden heittomyllyssä mukana vain ensimmäisen kymmenminuuttisen. Toisella neljänneksellä kotijoukkue karkasi omille teilleen ja voitti jakson peräti 34-7.

Keskiviikkoisesta Lappeenrannan tappiosta sisuuntunut Lahden NMKY johti parhaimmillaan noin 50 pisteellä, kunnes päätösneljänneksellä löysäsi tahtiaan hieman.

Reippaasta voitosta huolimatta isäntien tehomies Michael Kueblerkin teki vain 25 pistettä. Laaja arsenaali olikin Lahden valtti, sillä peräti kuusi pelaajaa pääsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Tarmon ykkönen oli 22 pinnaa tehnyt Rashad Bell.

ToPo pidensi voittoputkeaan

ToPon ja Pussihukkien tiet Korisliigassa kulkevat tällä hetkellä vahvasti ristiin. Keskinäisessä ottelussa ToPo oli parempi numeroin 72-60 (35-35) ja otti näin neljännen perättäisen voittonsa. Vantaalaisille häviö oli vuorostaan neljäs putkeen.

Töölön Kisahallissa pelattiin jokseenkin tasatahtia viimeiselle neljännekselle saakka. Sen ToPo voitti 18-8 ja piti näin pisteet suhteellisen selvästi itsellään.

Leho Kraavin vuoro oli olla tällä kertaa helsinkiläisten tehopelaaja. Hän kirjautti tilastoihin lukeman 19/8. Heikosti heittäneen vierailijan ykkönen Marc Axton riipi hänkin kasaan vain saldon 14/8.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

Näytä lisää vastaavia