Suomen aggressiivinen puolustus puri syvälle Itävallan lihaan ensimmäisen puoliajan, ja kolmannella neljänneksellä haukkaus sai palkintonsa, kun Itävalta jäi taakse Sudenpentujen viedessä 28-12.
– Ottelun alla oli tummia pilviä kun eilen ja tänään tapahtui pieniä ja yksi todennäköisesti isokin loukkaantuminen. Jokainen oli siis vähän eri roolissa kuin normaalisti ja se yleensä lisää sekaannusta pelin rytmiin. Joukkue reagoi haastavaan tilanteeseen hyvin. Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti.
– Ennakkotiedot kertoivat, että Itävalta voi olla vaikeuksissa, jos teemme pelistä meidän näköisen eli viemme sen koko kentälle. Tässä kävi nyt vähän niin, että ensimmäisellä puoliajalla väsytettiin, ja toisella tiputettiin kyydistä, juoksemalla kenttää. Hoidettiin työt niin kuin kuuluukin.
Suomi sai pisteitä laajalta rintamalta, kun viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille: Ville Tolonen (15/2), Miro Little (15/1/3 syöttöä), Eric Chime (13/4), Joona Heinonen (13/9/3 syöttöä) ja Aku-Petteri Kuusinen (10/5/3 syöttöä).
Suomen alkulohkon pelit jatkuvat huomenna kello 14:45 Suomen aikaa, kun vastaan tulee Belgia.
