18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisojen alkulohkon puhtaasti

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat jatkuvat tappiottomina, kun tällä kertaa sudenpentujen tassujen alle jäi Slovenia. Suomi nappasi johdon puoliajalle ja yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta piti sen loppusummeriin asti.

Juho-Matti Henttonen ja 18-vuotiaat pojat päättivät alkulohkonsa tappiottomina. Kuva: Oma Design.

Kolmannella neljänneksellä Slovenia meni reiluksi minuutiksi johtoon, mutta Suomi kasasi rivinsä ripeästi. Suomi voitti ottelun lopulta numeroin 69-63 (36-34).

– Apuvalmentaja Ilkka Palviainen piti huolta, että olimme valmistautuneet tähän peliin eriomaisesti ja tiesimme, että miten Slovenia pelaa, päävalmentaja Mikko Larkas aloitti.

– Alussa ehkä vähän liikaa kunnioitettiin ja katsottiin, että mitä vastustaja tekee. Lopulta tajuttiin, että pystymme pelaamaan heitä vastaan ihan kuin kaikkia muitakin. Erinomainen peli erinomaista vastustajaa vastaan.

Suomen iso kalusto Joonas Tahvanainen (17/4) ja Juho-Matti Henttonen (13/3) pelasivat loistavasti. Tuomas Hirvonen teki 14 pistettä, kun vastustajat keskittyivät hänen syöttöoptioidensa poisottamiseen.


Suomi – Slovenia 69-63 (16-21, 36-34, 57-49), 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Sofia (BUL), 28.7.2014


Suomi: Joonas Tahvanainen 17/4, Tuomas Hirvonen 14/4/5 syöttöä, Juho-Matti Henttonen 13/3, Henri Niemistö 7/0, Arttu Saarijärvi 6/4, Lauri Markkanen 3/5, Okko Järvi 3/1, Samuli Nieminen 2/3, Lassi Nikkarinen 2/2/3 syöttöä, Fiifi Aidoo 2/1, Akseli Hartikainen 0/1, Aapeli Alanen