Suomi onnistui kasvattamaan kaksinumeroisen johdon puoliaikaan mennessä, mutta lopullinen naula georgialaisten arkkuun lyötiin päätösneljänneksellä, kun suomalaispuolustus piti Georgian vain yhdeksässä pisteessä.
Suomen troikka Anton Odabasi (12/3), Alexander Madsen (2/4) ja Marcel Moore (8/4) onnistui erinomaisesti hidastamaan Georgian tähden Beka Burjanadzen (21/19) pistetehtailua.
– Kesän paras peli oikeaan paikkaan, kun tästä jatketaan, niin kaikki on mahdollista. Meillä oli hyvä peli-ilme ja pidimme pelin intensiteetin korkeana, kuten omaan konseptiin kuuluu, Tammivaara kertoi.
– Onnistuimme joukkueena kautta linjan. Yksi iso asia oli, että kun aiemmin on tullut mustia hetkiä, niin tänään ne eivät olleet niin pitkiä, vaan onnistuimme katkaisemaan ne lyhyiksi
Niko Mattila (16/6/3 riistoa) teki Suomen korkeimman pistemäärän, ollen aktiivinen ja rohkea hyökkäyspäässä.
18-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan
18-vuotiaat pojat hävisivät puolestaan oman valmistavan maaottelunsa Liettualle numeroin 89-52 (49-27). Isokokoisempi Liettua dominoi levypallotaistelua ja hallitsi peliä alkuminuuteista lähtien.
– Tänään ei ollut oikein samanlainen peli kuin eilen. Saimme luotua ihan laadukkaita heittopaikkoja, mutta ei osuttu niistä. Kaveri oli myös merkittävästi isompi, joten todennäköisyydet toiseen heittoon oli aika heikot, päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.
Suomen Okko Järvi (12/4) pystyi vastaamaan parhaiten vastustajan kovuuteen. Myös Tuomas Hirvonen (10/2) pääsi kaksinumeroisille pistelukemille.
Georgia – Suomi 56-75 (15-22, 32-44, 47-56), 20-vuotiaiden miesten maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Sarajevo (BIH), 10.7.2014
Suomi: Niko Mattila 16/6/3 riistoa, Anton Odabasi 12/3, Julius Rajala 9/5, Shawn Hopkins 9/1, Marcel Moore 8/4, Henri Ventoniemi 6/8, Joonas Lehtoranta 5/2/5 syöttöä, Joni Herrala 3/5/4 syöttöä, Marius van Andringa 3/2, Alexander Madsen 2/4, Mika Nuolivirta 2/1, Patrick Mendes 0/0
Liettua – Suomi 89-52 (30-17, 49-27, 71-39), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, valmistava maaottelu, Nida (Liettua), 10.7.2014
Suomi: Okko Järvi 12/4, Tuomas Hirvonen 10/2, Arttu Saarijärvi 9/6, Remu Raitanen 7/1, Juho-Matti Henttonen 5/2, Lassi Nikkarinen 4/2, Samuli Nieminen 3/2, Thomas van Santen 2/2, Joonas Tahvanainen 0/2, Aapeli Alanen 0/2, Henri Niemistö 0/1, Lauri Markkanen 0/1
Lisätietoja: 20-vuotiaiden miesten ottelutilastot
