20-vuotiaat kaatuivat taistellen Ruotsille, Tanska vei Pohjoismaiden mestaruuden

Suomen 20-vuotiaiden miesten peli kehittyi jättiharppauksin Tikkurilan PM-turnauksen aikana, mutta pirteästä pelistään huolimatta Suomi joutui taipumaan turnauksen päätösottelussaan Ruotsille pistein 81–82 (42–36). Lopulta ottelun ratkaisi Ruotsin Tobias Borg, joka säkitti vieraiden viimeiset 12 pistettä. Pohjoismaiden mestaruuden vei kaikki ottelunsa voittanut Tanska.

”Dunkin’ Daniel Dolenc” tuo jytinää 18-vuotiaiden poikien korinaluspeliin.

Turnauksen aiemmissa otteluissaan Viroa ja Tanskaa vastaan Suomi ajautui kymmenen pisteen takaa-ajoasemiin jo ennen taukoa, mutta torstaina kotijoukkue kontrolloi pelitapahtumia pirteän puolustuksensa avulla toisesta jaksosta alkaen.

 

Suomi piti kolme jaksoa puolustuksellaan Ruotsin huippunimet Marcus Erikssonin (16/4/2 blokkia) ja Nicholas Spiresin (6/6) pitkään pimennossa. Joonas Cavén (20/1/3 riistoa) kiskoi Suomen karkumatkalle toisella jaksolla, ja kolmannella jaksolla Joonas Lehtoranta (23/4/3 riistoa) nostatti suomalaishurmosta heittovireellään.

Ruotsin Eriksson pääsi kuitenkin irti neljännen jakson alussa, ja Ruotsi ajoi Suomen etumatkan umpeen. Ottelun viimeisen viisiminuuttisen tähti oli vieraiden pelinrakentaja Tobias Borg (20/3/4 syöttöä), joka viimeisteli vieraiden viimeiset 12 pistettä. Joonas Lehtorannalle tarjoutui vielä mahdollisuus ratkaista voitto Suomelle, mutta lähes puolesta kentästä lähtenyt heitto osui rautoihin.

– Kehityksemme turnauksen sisällä oli valtaisaa, kuten odotimmekin. Voitto jäi tänään hakematta, mutta tämä turnaus petasi meille erittäin hyvät lähtökohdat ensi viikon Iso-Britannia -otteluihin, Suomen apuvalmentaja Greg Gibson kommentoi ottelun tauottua.

– Puolustuksemme oli toisella ja kolmannella jaksolla erinomaista. Lisäksi osoitimme tänään pystyvämme hallitsemaan ottelua tarvittaessa. Lisäksi oli ilo nähdä esimerkiksi Topias Palmin pelaavan ratkaisevilla hetkillä sillä tasolla kuin hän tänään pelasi, totesi Gibson viitaten viimeisellä kaksiminuuttisella kuusi pistettä upottaneeseen Palmiin (15/5).

Suomen hyökkäyspään kunnostautujat olivat Palmi, Cavén ja Lehtoranta. Lisäksi korinaluspelaajat Daniel Dolenc (8/7), Julius Rajala (8/7/2 blokkia), vieraiden Spiresin turhauttanut Orlando Taylor (1/1) sekä ennakkoluuloton Tommi Huolila (4/2) esiintyivät tahoillaan mallikkaasti.

Pohjoismaiden mestaruuden vei Tanska, joka voitti kaikki kolme otteluaan.

20-vuotiaat miehet kohtaavat ensi viikon kotimaaotteluissaan Iso-Britannian kahdesti.

Suomi – Ruotsi 81–82 (22–23, 42–36, 66–56), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Vantaa 20.6.2013

 

Suomi: Joni Herrala 0/3/3 syöttöä, Niko Mattila, Sebastian Booker 0/0, Julius Rajala 8/7/2 blokkia, Topias Palmi 15/5, Joonas Lehtoranta 23/4/3 riistoa, Kristofer Clement 2/0, Joonas Cavén 20/1/3 riistoa, Orlando Taylor 1/1, Mika Nuolivirta 0/0, Daniel Dolenc 8/7, Tommi Huolila 4/2.

Ruotsi:
Tobias Borg 20/3/4 syöttöä, Niklas Larsson 10/5, Marcus Eriksson 16/4/2 blokkia, Jesper Eliasson 15/8/3 syöttöä.

Viro – Tanska 94–101 (17–18, 42–36, 63–60, 79–79, 86–86)

Viro: Martin Paasoja 24/8/3 syöttöä, Rait Riivo Laane 20/3/3 syöttöä/4 riistoa, Oliver Metsalu 16/9/5 riistoa, Mihkel Schleicher 15/5/3 syöttöä, Taavi Leok 12/1.

Tanska: Peter Moeller 26/5, Esben Reinholt 20/5, Shavon Shields 17/12, Gabriel Iffe Lundberg 13/7/3 syöttöä, Frederik Rungby 10/7.