Suomi oli otteluun lähdettäessä silminnähden sisuuntunut niukoista tappioista Hollantia ja Unkaria vastaan, ja uhriksi joutui lohkojumbo Norja. Suomi puolusti ensi minuuteilta alkaen vastustajaansa koko kentän miespuolustuksella, ja avausjakson sinniteltyään Norja tippui täysin suomalaiskyydistä ja hävisi toisen jakson 5-22.
Toisella puoliajalla Suomen päävalmentaja Ari Tammivaara antoi tasaisesti peliaikaa koko miehistölleen ja antoi kärkikaartilleen kosolti lepoaikaa. Vaihtomiehistö vastasi huutoon ja onnistui kasvattamaan suomalaisjohtoa ottelun loppuun asti.
– Vaikean alun jälkeen helppo peli, kun saatiin kone käyntiin. Norja pelasi koko matsin paikkaa, ja me saimme pallon lähelle koria hyviin korintekopaikkoihin. Kaukoheitot eivät vieläkään tippuneet, mutta tänään sille ei ollut tarvetta, summasi joukkueen apuvalmentaja Mikko Larkas.
Suomen tehokkaimmat olivat Johnny Laakkonen (19/9) sekä lähes koko toisen puoliajan huilannut Juuso Kauppinen (14/5). Suomi kohtaa alkusarjan päätösottelussaan maanantaina Viron.
Norja – Suomi 57-88 (18-28, 23-50, 38-67), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Tallinna (Viro) 8.8.2010
Suomi: Johnny Laakkonen 19/9, Juuso Kauppinen 14/5, Joonas Lehtoranta 9/6, Niko Mattila 9/3/3 riistoa, Teemu Sulonen 8/3, Severi Liljeberg 7/5/3 syöttöä, Joni Herrala 6/5, Mika Nuolivirta 6/4, Timka Jaakkola 4/2/3 syöttöä/3 riistoa, Ville Hänninen 2/6, Oskar Michelsen 2/1, Topias Suortti 2/1.
Norja: Espen Fjaerestad 11/1, Marco Lepovic 10/12.
Lisätietoja: Ottelutilastot
