Montenegron kannalta ottelun ainoa valonpilkahdus oli kolmas jakso, jonka Suomi hävisi 15-22. Päätösneljänneksellä Suomi kuitenkin terästi puolustustaan ja piti huolen siitä, että montenegrolaisilla ei ollut mahdollisuutta palata voittotaisteluun mukaan.
– Montenegro käytti paikkaprässiä lukuunottamatta kaikki mahdolliset puolustusmuodot yrittäessään pysäyttää meitä. Heidän otteissaan oli havaittavissa hienoista epätoivoa, virnuili Suomen päävalmentaja Harri Jokela.
Perjantain ottelun konsepti oli selvä: Suomi repi huikean ottelun pelanneen Janniina Koivusen (25/14) johdolla irtopallot puolustuspäässä huomaansa ja käynnisti nopeita vastahyökkäyksiä ennen kuin montenegrolaiset ehtivät ryhmittyä puolustukseen. Toisessa kenttäpäädyssä Suomen ärhäkkä 1-1-puolustus pakotti montenegrolaiset huonoihin heittovalintoihin.
– Meidän tapamme puolustaa näyttää sopivan mihin tahansa hyökkäykseen. Annoimme tosin Montenegrolle muutaman vapaan kolmen pisteen heittopaikan, mutta onneksemme heidän kaikki yhdeksän heittoaan menivät ohi. Jos otamme vielä kaukoheitot pois, vastustajalle jää hyvin vähän aseita, analysoi Jokela.
Lähietäisyyksiltä kahden pisteen heittonsa tarkasti (11/17) upottanut Koivunen oli kentän ehdoton hahmo. Kahdestatoista pelitilanneheittoyrityksestään yhdeksän upottanut Evita Iiskola (19/2/4 syöttöä) pelasi vahvan ottelun montenegrolaisten erikoispuolustuksen kohteeksi joutumisesta huolimatta. Myös Anette Juvonen (14/1/4 riistoa) ja Laura Saarinen (7/8) pelasivat erinomaisen ottelun.
– Kiva, että joukkueesta löytyy näin paljon onnistujia. Peliajatus pysyi hyvin kasassa ja paketti toimi kuten suunniteltua. Taisimme osoittaa jo avausottelussa muille, että emme ole tulleet tänne häviämään, Jokela uhkui.
Suomi jatkaa EM-kisoja sunnuntaina ottelulla Romaniaa vastaan. Romania voitti avausottelussaan Kroatian niukasti 55-54.
Montenegro – Suomi 65-84 (23-45), 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkoa, Botevgrad (Bulgaria) 8.8.2008
Janniina Koivunen 25/14, Evita Iiskola 19/2/4 syöttöä, Anette Juvonen 14/1/4 riistoa, Laura Saarinen 7/8, Ellen Nurmi 6/4, Laura Juhola 4/6/3 syöttöä, Annika Holopainen 4/3, Rita Haukkovaara 2/1, Sophie Weckström 2/0, Emma Välikoski 1/2, Taru Madekivi 0/0, Emma Nikula.