– Ekalla puoliajalla Unkari pelasi aika lailla sellaista koripalloa kuin odotimmekin. Kolmannella jaksolla Unkarin heitot alkoivat kuitenkin upota ja samalla koko joukkueen hyökkäyspeli alkoi monipuolistua, kertasi Suomen valmentaja Ilpo Rantanen ottelun kulkua.
– Kun Unkari huomasi meidän alkavan jäädä puolustuksessa jalkoihin, he lisäsivät pökköä pesään ja meillä oli suuria vaikeuksia pysyä kyydissä.
Suomi hävisi kolmannen jakson 24-13 ja tipahti pahimmillaan 35-55-tappioasemaan. Suomi onnistui kuitenkin kuromaan eroa kori korilta kiinni ja raivasi Julia Salmion ja Saara Väreen onnistumisten turvin tiensä vielä kahdeksan pisteen päähän, kun ottelua oli pelaamatta runsaat viisi minuuttia. Unkarilaispuolustus kuitenkin piti Suomen heittäjät kurissa loppuhetkillä ja pääsi nostamaan lopullisen piste-eron vielä viiteentoista.
– Meillä oli täydet mahdollisuudet voittoon. Jos mielimme voittaa, emme kuitenkaan voi antaa vastustajan hallita pelitempoa mielin määrin, Rantanen totesi.
Avaustappiosta huolimatta Rantanen vakuuttaa joukkueensa olevan iskussa.
– Tämä oli meiltä kesän ehdottomasti paras maaottelu tähän mennessä. Jos samalla mallilla jatketaan ja saadaan muutamat miinukset käännettyä plussiksi, meillä on hyvä turnaus tiedossa.
Suomen pisteykkönen oli 14 pistettä nostellut Julia Salmio (14/5). Salmion ja 39 minuuttia uurastaneen Kia Ignatiuksen (13/5/5 syöttöä/5 riistoa) ohessa Meriem Eerikinharju (11/5/3 riistoa) ja Saara Väre (11/3/5 syöttöä) saivat kelpo alun otteluun.
– Kia pelasi hyvin, mutta niinhän Kian pitää pelatakin. Meriem ja Saara ylsivät myös selkeästi plus-merkkisiin suorituksiin, Rantanen nyökkäsi.
EM-kisat jatkuvat Suomen osalta vielä tänään myöhäisottelulla Tanskaa vastaan.
Unkari (18-vuotiaat) – Suomi (18-vuotiaat) 77-62 (31-27), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkoa, Skopje (Makedonia) 6.8.2008
Julia Salmio 14/5, Kia Ignatius 13/5/5 syöttöä/5 riistoa, Meriem Eerikinharju 11/5/3 riistoa, Saara Väre 11/3/5 syöttöä, Johanna Lemmetty 7/0, Titta Lepistö 4/6, Suvi Hakkarainen 2/1, Mirka Kilpijärvi 0/1, Linni Heino 0/0, Essi Punkkinen 0/0, Tiia Havio, Moona Owusu.