20-vuotiaat miehet avasivat kotiturnauksen niukalla tappiolla

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue tarjosi Baltic Cupin avausottelussaan viihdettä koko rahan edestä Helsingin Urheilutalon yleisölle. Latvia kukisti Suomen jännittävien loppuvaiheiden jälkeen 88-91 (49-41). Voiton avaimet olivat Suomen käsissä vielä kymmenen sekuntia ennen loppua.

Ottelun johto oli ehtinyt vaihtua päätösneljänneksellä jo seitsemän kertaa, kun Suomen Antti Kanervo pääsi hyvään kolmen pisteen heittopaikkaan kolmen pisteen kaaren takaa Latvian johtaessa 88-90. Kanervon heitto kuitenkin kolahti rautaan ja Suomi joutui rikkomaan latvialaispelaajaa, joka upotti toisen vapaaheitoistaan koriin.

– Kyllähän tämä harmittaa. Emme olleet edes parhaimmillamme, mutta silti pistimme näin kovan tason joukkueen todella ahtaalle. Näin niukat tappiot syövät miestä, sadatteli Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov.

Turnaukseen ehdottomana ennakkosuosikkina saapunut Latvia oli hätää kärsimässä ottelun avauspuoliskolla lyhyen suomalaisjoukkueen herhiläispuolustuksessa. Ottelun käänsi Latvialle kolmas neljännes, jonka latvialaiset veivät nimiinsä 30-17.

– Teroitimme puoliajalla kavereille, että tauon jälkeen pitää olla hereillä. Latvia on sen verran iso ja röyhkeä joukkue, että se rankaisee jokaisesta pienestäkin nukahduksesta. Juuri niin lopulta kävikin, totesi Mirolybov.

Mirolybovia kismitti myös Suomen epätarkkuus vapaaheittoviivalta. Suomalaisten vapaaheitoista upposi pussin pohjalle vain puolet.

– Oltaisiin edes päästy siihen 60 prosenttiin, niin luvut olisivat olleet jo aivan erilaiset. Nostan kyllä kavereille hattua tämäniltaisesta suorituksesta, mutta olisihan ollut komeaa viedä Latvian päänahka.

Latvia rankaisi korin alta

Suomen 20-vuotiaiden maajoukkueryhmä on harvinaisen lyhyt, sillä 207-senttisen Petri Heinosen ollessa sivussa joukkueen ainoa kahden metrin mittaan yltävä pelaaja on HNMKY:n Nicolas Dolenc. Latviaa vastaan päävastuun korinaluspuolustuksesta otti Järvenpään 196-senttinen Matias Ojala.

– Matias pystyi pelaamaan virhevaikeuksein vuoksi vain 20 minuuttia. Jouduimmekin välillä siihen tilanteeseen, jossa Latvian korinaluspelaajia puolustivat Juho Lehtoranta (191 cm) ja Michael Pounds (188 cm).

Latvian pituusylivoima näkyi selkeästi korin läheisyydessä. Latvia nosti kolmen sekunnin alueelta peräti 50 pistettä ja napsi suomalaisten edestä 20 hyökkäyslevypalloa. Pitkät latvialaiset toisaalta kompastelivat yhtenään nopeiden suomalaisten puolustusmuurissa. Latvia menetti ottelussa pallon peräti 20 kertaa.

– Meidän puolustuksemme on onnistuessaan käsittämättömän tehokasta, mutta sen pitää toimia täydet 40 minuuttia. Annamme koon puolesta vastustajille sen verran etumatkaa, että meillä ei ole varaa pieniinkään herpaantumisiin, Mirolybov painotti.

Suomen pisteykkönen oli 25 pistettä heittänyt Antti Kanervo. Aleksi Huuskonen säesti 17 pisteellä ja Juho Lehtoranta uurasti 12 pistettä ja kahdeksan levypalloa. Suomen taistelutahdon ilmentymä oli kuitenkin Hongan Skomantas Pocius.

– Pocius teki kaikki pisteensä hiton tärkeisiin kohtiin ja hänen puolustuksensa oli todella hyvää. Jos jokainen tekee töitä kuten Skoma, meistä on hyvin vaikea ottaa voittoa, Mirolybov kiitteli.

Baltic Cup jatkuu Suomen osalta perjantai-iltana klo 20, jolloin Suomi kohtaa Ruotsin.

Suomi (20-vuotiaat) – Latvia (20-vuotiaat) 88-91 (49-41), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Helsinki 24.7.2008

Antti Kanervo 25/3, Aleksi Huuskonen 17/2, Juho Lehtoranta 12/8, Skomantas Pocius 9/2, Matias Ojala 8/2, Michael Pounds 7/1, Ilpo Pehkonen 5/3, Ville Viita 3/1, Nicolas Dolenc 2/0, Ilkka Ekström 0/0, Sami Himberg 0/0.

Ottelutilastot Suomi-Latvia

Ottelutilastot Latvia-Norja