18-vuotiaat aloittivat EM-kisansa perjantaina voittoisalla kamppailulla Puolaa vastaan. Vahvana tekijänä Puola-voitossa oli Suomen valmennusjohdon tehokas scouting-työskentely, jota pelaajat pystyivät käyttämään erinomaisesti hyödykseen. Päävalmentaja Juha Dahlström noudatti myös Hollantia vastaan samaa konseptia.
– (Joukkueen apuvalmentaja) Jukka Toijala oli valmistanut videomiehemme kanssa pätkiä Hollannin hyökkäyspelistä ja keskityimme eilisissä harjoituksissa heidän ykköshyökkäyskuvionsa eliminointiin näiden pelipätkien perusteella, kertoo Dahlström.
Hollannin persoonallinen puolustustyyli, jossa kolme miestä pelaa paikkapuolustusta ja takamiehet miespuolustusta, ei myöskään tullut yllätyksenä Suomelle.
– Tiesimme, että Hollanti yrittää pelata kaksi takamiestämme tehottomiksi, joten aloitimme ottelun neljän takamiehen kentällisellä. Tänään Hollanti onnistui puolustamaan Roope Ahosen pallottomaksi, mutta Antti Kanervo, Juho Lehtoranta ja Toivo Virtanen olivat kaikki erinomaisen valmiita pelaamaan, Dahlström hymyili.
Kanervo huippuvireessä
BC Jyväskylän Antti Kanervo oli ottelun ehdoton hahmo. Kanervo linkosi maaottelu-uransa ennätyspisteet, 30, loistavalla heittopelillä: Kakkoset 5/9 ja kolmoset 6/8.
– ”Päällikkö” Kanervo oli erityisen tappava high post –alueella, Dahlström myhäili.
KTP:n Juho Lehtoranta viimeisteli 17 pistettä niin ikään loisteliaalla heittopelillä (kakkoset 4/4, kolmoset 3/5) ja jakoi ohessa viisi syöttöä. ToPo:n Toivo Virtanen nakutti 13 pistettä, heittäen vain yhden pelitilanneheiton ohi. Myös 209-senttinen Harri Keskitalo kunnostautui 18 peliminuuttinsa aikana.
– Keskitalo pelasi parhaan maaottelunsa tähän asti. Keskitalo teki kuudesta pisteestään neljä komeilla donkeilla, jotka saivat hymyn nuoren miehen kasvoille, maalaili Dahlström.
– Olemme valmennusjohdon kanssa erittäin tyytyväisiä tähänastiseen suoritukseen. Puolustuksen ja hyökkäyksen onnistumiset ovat kulkeneet käsi kädessä, kehui Dahlström omiaan.
Kolmesta EM-alkusarjan ottelustaan kaksi voittanut Suomi on enää yhden voiton päässä ylemmästä jatkosarjasta. Suomen pitää voittaa lohkojumbo Armenia tiistaina, jonka lisäksi Ruotsin täytyy jättää Puola taakseen.
Ylempään jatkosarjaan päästessään Suomi pelaa paikasta Euroopan A-divisioonassa. Kesän paras suomalaissuoritus nuorisomaajoukkueiden osalta on 20-vuotiaiden miesten kolmas sija. B-divisioonan EM-kisojen ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet nousevat A-divisioonaan.
Suomi (18-vuotiaat) – Hollanti (18-vuotiaat) 86-65 (52-31), poikien B-divisioonan EM-kisat, alkusarja, Sofia (Bulgaria) 6.8.2007
Max Dahlman 0/2, Harri Keskitalo 6/7, Matti Nuutinen 3/3, Nicolas Dolenc 4/2, Juho Lehtoranta 17/2/5 syöttöä, Antti Kanervo 30/5, Toivo Virtanen 13/0, Anton Telih 0/2, Juhani Jämsä 0/1, Ilpo Pehkonen 2/1/3 syöttöä, Roope Ahonen 5/0, Sami Himberg 6/5/4 syöttöä.