– Ottelun ensimmäiset 15 minuuttia pelasimme ehkä turnauksen parasta puolustuspeliämme. Toisella kymmenminuuttisella saimme puolestaan käsittämättömän hyökkäyshurmoksen päälle, ihan kaikki onnistui. Siinä hyökkäysrumbassa puolustus unohtui vähäksi aikaa. Piste-ero olisi voinut olla helposti suurempikin tauolla, tyttöjen apuvalmentaja Pasi Salervo kertasi.
Suomi osui ottelun alussa läheltä ja kaukaa Lotta Richterin (12/4) ja Vilja Kesäsen (21/3) johtaessa näytöstä. Korin alla kaksikko Laura Saarinen (18/12)-Julia Salmio (9/5) oli aivan liikaa Portugalin ison pään pelaajille.
– Saarinen ja Salmio vetivät puoliaikaan mennessä enemmän levyreitä kuin koko Portugali yhteensä. Sen lisäksi Portugalilta lensi yksi pelaaja suihkuun jo 14 minuutin pelin jälkeen, hymyili Salervo.
Ottelun luonne ei muuttunut välittömästi puoliajan jälkeen, mutta päätösneljänneksellä Portugali rynni piste-eroa väkisin kiinni.
– Portugalin valmentaja pisti puoliajalla pukukopin remonttiin ja joukkue siirtyi ”veitsi kurkulla”-prässiin viimeisillä minuuteilla. Me hätäännyimme hetkeksi, menetimme palloa eikä saatu kunnon heittopaikkoja. Lopulta saatiin kuitenkin puolustuksen kautta homma takaisin haltuun, luonnehti Salervo loppuminuuttien tapahtumia.
Levypallopeli Suomen heiniä
Suomen voiton pääarkkitehteina olivat tuttuun tapaan Vilja Kesänen, Laura Saarinen sekä ensimmäisellä puoliajalla edukseen esiintynyt Lotta Richter. Salervo kehui myös Julia Salmion ja Mirka Kilpijärven (6/1) esityksiä.
– On jatkon kannalta tärkeää saada onnistumisia kaikille pelaajille. Mitä pidemmälle turnaus etenee, sitä tärkeämpää, että uudet pelaajat onnistuvat.
Alkusarjassa Slovenialle ja Italialle hävinnyt Suomi on päässyt jatkosarjan myötä selkeästi omalle tasolleen. Erityisen suurella kiitoksella Salervo huomioi joukkueensa levypallopelin.
– Tämä oli jo kolmas perättäinen ottelu, jossa veimme levypallot selkeästi. Laura Saarinen on pitänyt järjestelmällisesti vastustajan sisäpelaajat ongelmissa.
Suomi pelaa EM-kisojen ylemmän jatkosarjan päätösottelun huomenna Kroatiaa vastaan, jonka jälkeen vuorossa ovat sijoitusottelut. Suomi tähtää kisoissa viidenteen sijaan.
– Tämänpäiväinen matsi antoi meille taas vähän marginaalia. Huomenna voisimme teoriassa hävitäkin parilla pisteellä siten, ettei jatko ole uhattuna. Voittoa lähdetään kuitenkin hakemaan. Kun on makuun päässyt, ei millään viitsisi päästää irti, hymyili Salervo.
Suomi (16-vuotiaat) – Portugali (16-vuotiaat) 83-71 (50-29), tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen ylempi jatkosarja, Chieti (ITA) 1.8.2007
| Jenny Lausti | 2/1/3 riistoa |
| Mirka Kilpijärvi | 6/1 |
| Lotta Richter | 12/4 |
| Anni Mäkitalo | 1/2 |
| Saara Väre | 5/2 |
| Evita Iiskola | 2/2 |
| Linni Heino | 2/4 |
| Vilja Kesänen | 21/3 |
| Julia Salmio | 9/5 |
| Laura Saarinen | 18/12 |
| Janniina Koivunen | 5/7 |
| Lotta Mitikka | 0/1 |