16-vuotiaat tytöt toiseen voittoon Baltic Sea Cupissa

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa hyviä otteita Baltic Sea Cupissa. Turnauksen toisessa ottelussa kaatui Latvia lukemin 62–48. Kotikisoihin valmistautuva ryhmä pelaa turnauksen voitosta torstaina 5.1. Ruotsia vastaan.

Latvia aloitti ottelun molempien puoliaikojen ensimmäiset jaksot vahvasti, mutta hyytyi aina puoliskojen toisella kymmenminuuttisella. Neljäs jakso oli susittarien näytöstä, jonka Suomi voitti 17–3.

Jyväskylässä 2-13.8. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva maajoukkue onnistui erityisesti puolustuspelissä. Latvialle kirjattiin peräti 33 menetystä.

Suomen parhaaksi pelaajaksi tilastojen valossa nousi Kia Ignatius, joka heitti 14 pistettä ja haki neljä levypalloa. Lisäksi Aino Tuomi ja Saara Silvennoinen pääsivät kaksinumeroisiin lukemiin molempien heittäessä kymmenen pistettä.

Parannettavaa Ensio Helimäen suojateille jäi levypalloissa, jotka Latvia vei lukemin 44–33. Ainoastaan Hanna Vapamaa kamppaili tasapuolisesti latvialaisten kanssa kaapien yhteensä yhdeksän levypalloa. Eniten tuhoja Suomen korilla aiheutti 186-senttinen Aneta Steinberga, joka otti 15 levypalloa, joista 10 Suomalaisten korin alta.

Latvia – Suomi ottelun tilastoihin tästä.

Suomi kohtaa seuraavaksi Ruotsin, joka kukisti Latvian pisteellä ja pelaa vielä Viroa vastaan. Jos Ruotsi hakee voiton Virosta, ratkaistaan turnausvoitto Suomi-Ruotsi maaottelun merkeissä torstaina klo 10:00.

Latvia hallitsi ilmatilan Suomea vastaan

16-vuotiaat pojat kärsivät tappion Latviaa vastaan luvuin 96–66 (52–33). Latvia voitti ottelun levypallot reilusti 52–36. Suomen joukkueen heittotarkkuus jäi myös heikoksi. Kahden pisteen heitot osuivat vielä 37,8 prosentin tarkkuudella, mutta kolmen pisteen heitot vain 19,4 prosentilla. Myös vapaaheitot jäivät 58,3 prosentin tarkkuuteen.

Ensimmäinen puoliaika meni lähes täysin latvialaiskomennuksessa. Puoliajan jälkeen kolmannelle jaksolle tuli kuitenkin sisuuntunut suomalaisjoukkue. Tehot eivät kuitenkaan riittäneet ja Latvia juoksi suurehkoon voittoon.

Suomalaisista Roope Ahonen tehtaili 16 pistettä. Juhan Mikone onnistui kymmenen pisteen verran. Yhdeksän pistettä mieheen heittivät lisäksi Juhani Jämsä ja Matti Nuutinen.

Latvialaisista 205-senttinen Antons Vilcins heitti 15 pistettä ja repi 12 levypalloa. Korkeimman pistemäärän kuittasi 195-senttinen Sandris Vitols 19 pisteellään.

Latvia – Suomi ottelun tilastot tästä.

Suomi kohtaa torstaina Ruotsin aamuottelussa klo 10:00. Baltic Sea Cupin otteluita voi seurata reaaliaikaisena turnaussivujen kautta klikkaamalla Games Online –laatikkoa.