Molemmilla paikkakunnilla laatupalkinnon saantia juhlistettiin yli 300 seura-aktiivin toimesta viime sunnuntaina. Kaarinassa julkistamistilaisuus järjestettiin Ura Basketin nuorten kyläturnauksen ja Loimaalla puolestaan miesten II divisioonaottelun yhteydessä. Koripalloliiton puolesta palkintoja olivat jakamassa toiminnanjohtaja Pekka Litmanen ja seurojen sertiofioinnista vastaava Martti Mälkki.
Koripalloliiton laatujärjestelmätyö käynnistyi seuroissa vuoden 2003 alussa. Hankkeen keskeisiä tavoitteita on seuratoiminnan työnjaon selkiyttäminen ja viestinnän parantaminen. Lisäksi yhteisesti sovittujen toimintajatapojen kirjaaminen helpottaa toiminnan arviointia ja mittaamista.
Seurojen laatujärjestelmätyö nivoutuu tiiviisti yhteen uudistetun Kultainen Kori –seurakilpailun kanssa. Kultainen Kori –kilpailu mittaa ensin seuran toiminnan laajuutta ja laatua. Samalla Kultaiseen Koriin osallistuminen toimii sertifiointihakemuksena. Sertifiointikriteerien täyttyessä seuralle myönnetään Kultainen Kori –laatupalkinto, jonka tunnusta seura saa käyttää toimintansa markkinoinnissa osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratyöstä.
Sekä LoKoKo että Ura pärjäsivät erinomaisesti pelikauden 2003-04 Kultainen Kori –kilpailussa. Ura sijoittui toiseksi Salon Vilppaan jälkeen kilpailuluokassa II, joka on tarkoitettu seuroille, joiden kunnan asukasluku jää alle 30.000 asukkaan. LoKoKo oli kyseisen kilpailuluokan kolmas.
Koripalloliiton laatupalkinnon voi saada kolmelta eri toimialalta – nuoriso-, harraste- tai huippukoripallon parista – riippuen seuran omista toimialavalinnoista. Sertifioinnin saamiseksi seuralla tulee olla liiton laatujärjestelmämallin mukaisesti laadittu laatukäskirja. Lisäksi arvioidaan seuran ohjaus- ja valmennustoiminnan tasoa sekä seuratoiminnan laajuutta ja seuran viestintää markkinointitoimenpiteineen.
Koripalloliitto on toiminut laatujärjestelmätyöllään suomalaisessa urheilukentässä edeltäkävijänä ja saanut projektin toteuttamiseen erityisavustusta Opetusministeriöltä. Työssä ovat tähän mennessä olleet mukana hyvää nuorisotyötä tekevät avainseurat.
– Laatujärjestelmätyön tarkoituksena on mm. yhtenäistää seurassa vallitsevia toimintatapoja sekä auttaa uusien henkilöiden perehtymistä tehtäviinsä. Emme Urassa pidä laatutyötä itseisarvona, vaan vakaasti uskomme sen myös helpottavan kaikkien mukana olevien henkilöiden toimimista seurassa sekä madaltavan kynnystä uusien harrastajien ja toimijoiden mukaan tulemiselle. Laatujärjestelmän avulla voimme myös arvioida ja kehittää toimintaamme aikaisempaa helpommin, kertoivat laatutyöprosessistaan ja sen tuloksista Uran toiminnanjohtaja Oskari Arell ja valmennuspäällikkö Jukka Lindberg.
– Olemme kokeneet laatutyöprosessin erittäin tärkeäksi ja arvostamme suuresti laatupalkintoa, koska sen taustalla on seuratoiminnan kokonaisvaltainen arviointi. Laatupalkinto toimii sidosryhmiemme – kaupungin, yhteistyökumppanien, vanhempien – sekä oman seuraväen suuntaan osoituksena siitä, että teemme laadukasta työtä, kommentoi Loimaan Korikonkareiden johtokunnan jäsen Ulla Seppäkoski.