16-vuotiaille pojille PM-kultaa Tanskasta

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi vuodenvaihteen kunniaksi komean sulan hattuunsa. Maajoukkue voitti Tanskassa pelatun Pohjoismaiden mestaruusturnauksen häviämättä otteluakaan.

Suomi avasi turnauksen kukistamalla Islannin, jonka pienet ja nopeat pelaajat aiheuttivat pitkään päänvaivaa suomalaisille. Tampereen Pyrinnön Antero Lehdon ja Torpan Poikien Shawn Huffin mainioilla otteilla Suomi kuitenkin voitti lopulta lukemin 71-61. Huff takoi 27 pistettä ja noukki peräti 15 levypalloa. Lehto puolestaan rankaisi islantilaisia 22 pisteellä.

Helpolla Suomi ei selviytynyt myöskään Ruotsin kaadosta. Pelin kulkua ei helpottanut se, että ruotsalaisen donkkiyrityksen tuloksena korilevy rikkoutui, ottelu jouduttiin keskeyttämään ja sitä jatkettiin vasta seuraavana päivänä. Suomi voitti isot, mutta hitaammat länsinaapurit 78-72. Suomen parhaana palkittiin KTP:n Mikko Laanniemi (10/4), joka tuli peliin vaihtopenkiltä sytyttäen taistelullaan koko joukkueen. Laanniemen seuratoveri Tapani Tolonen (16/3) oli myös hyvässä iskussa.

”Finaalissa” kaatui Tanska

Norja ei pystynyt antamaan Suomelle kunnon vastusta turnauksen kolmannessa kamppailussa. Suomi harjoitteli erilaisia hyökkäys- ja puolustuskuvioita napaten sivussa 99-36-voiton. Onnistumiset ja peliminuutit jakaantuivat tasaisesti Suomen joukkueessa, jonka ykköseksi nousi Pyrinnön Jari Pulkkinen 17 pisteellään ja yhdeksällä levyrillään. Pulkkinen mm. donkkasi Suomen kolme ensimmäistä pelitilannekoria.

Turnauksen päätösottelusta muodostui finaali, kun siinä kohtasivat ainoastaan voittoja keränneet Suomi ja isäntämaa Tanska. Suomen yllättävän selkeät voittoluvut 69-46 eivät kerro koko totuutta ottelusta. Tanska antoi suomalaisille kelpo vastuksen, mutta joutui lähinnä Suomen hienon puolustustyöskentelyn vuoksi antautumaan. ToPo:n Panu Pursiaisen järkevä ja rauhallinen hyökkäyspeli sekä erinomainen puolustustyöskentely olivat myrkkyä tanskalaisille. Pursiainen kirjautti yhdeksän pisteensä ja kuuden levypallonsa ohella tilastoihin kuusi riistoa ja kolme syöttöä. Pussihukkien Nanayaw Awuah-Addae (16/3) lukeutui myös ratkaisupelaajiin.

Maajoukkueen kokenut päävalmentaja Harri Jokela myhäili syystäkin tyytyväisyyttään PM-turnauksen jälkimainingeissa.

– Joukkue oli todella hyvähenkinen, joka eli pelissä mukana täysin rinnoin niin kentällä kuin vaihtopenkilläkin. Pelit paranivat loppua kohden, varsinkin puolustus oli ajoittain loistavaa.

Vuonna 1984 syntyneiden poikien maajoukkueen tähtäimessä ovat PM-kullan jälkeen ensi elokuussa pelattavat EM-karsinnat. Suomi kohtaa karsinnassa isäntämaa Espanjan lisäksi Belgian, Islannin sekä Israelin. Turnauksen kolme parasta joukkuetta etenee karsinnan seuraavalle kierrokselle. EM-kisat pelataan heinäkuussa 2002 Saksassa.

Suomi – Islanti 71 – 61 (26-31), 16-vuotiaiden PM-kilpailut, Kööpenhamina, Tanska 27.12.2000

Tapani Tolonen 2/0 Jari Pulkkinen 0/0 Patrik Wikberg 2/0 Matti Virolainen 0/0 Mikko Laanniemi 0/0 Shawn Huff 27/15 Jukka-Pekka Väänänen 11/1 Panu Pursiainen 4/1 Mikael Haanpää 0/2 Nanayaw Awuah-Addae 4/3 Olli Segersvärd 0/1 Antero Lehto 22/2

Ruotsi – Suomi 72 – 78 (36-46), 16-vuotiaiden PM-kilpailut, Kööpenhamina, Tanska 28.12.2000

Tapani Tolonen 16/3 Jari Pulkkinen 0/0 Patrik Wikberg 6/6 Matti Virolainen 0/0 Mikko Laanniemi 10/4 Shawn Huff 13/8 Jukka-Pekka Väänänen 3/4 Panu Pursiainen 2/4 Mikael Haanpää 0/0 Nanayaw Awuah-Addae 9/3 Olli Segersvärd 6/2 Antero Lehto 13/5

Suomi – Norja 99 – 36 (44-21), 16-vuotiaiden PM-kilpailut, Kööpenhamina, Tanska 29.12.2000

Tapani Tolonen 13/4 Jari Pulkkinen 17/9 Patrik Wikberg 1/1 Matti Virolainen 7/5 Mikko Laanniemi 0/2 Shawn Huff 8/3 Jukka-Pekka Väänänen 2/3 Panu Pursiainen 10/9 Mikael Haanpää 17/6 Nanayaw Awuah-Addae 8/1 Olli Segersvärd 8/3 Antero Lehto 8/2

Tanska – Suomi 46 – 69 (21-31), 16-vuotiaiden PM-kilpailut, Kööpenhamina, Tanska 30.12.2000

Tapani Tolonen 7/2 Jari Pulkkinen 4/5 Patrik Wikberg 5/2 Matti Virolainen 2/0 Mikko Laanniemi 2/4 Shawn Huff 11/9 Jukka-Pekka Väänänen 5/4 Panu Pursiainen 9/6 Mikael Haanpää 0/0 Nanayaw Awuah-Addae 16/3 Olli Segersvärd 0/1 Antero Lehto 8/6