Suomen miesten koripallomaajoukkue joutuu luopumaan Baltic Sea cupissa kahtena viime kautena nostamastaan voittopystistä hävittyään avausottelunsa Ruotsille 26 pisteellä numeroin 81-55 (35-35).
Suomen miesten koripallomaajoukkue on aloittanut tällä viikolla tiiviin viiden viikon leirijakson, joka huipentuu syyskuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin Georgiaa, Luxemburgia ja Makedoniaa vastaan.
Suomen miesten universiadijoukkue kohtasi eilen illalla Itävallan Tampereen kansainvälisessä turnauksessa. Suomen tiukan joukkuepuolustuksen kautta isännät ottivat toisen voittonsa luvuin 66-55 (33-22).
Tampereella pidetty kansainvälinen turnaus Itävallan, Englannin, Belgian ja Suomen universiadijoukkueen kesken päättyi otteluun Suomi-Belgia, jossa Suomi oli lähellä yllätystä, mutta joutui taipumaan Belgialle luvuin 77–81.Suomi jäi siis turnauksen kakkospaikalle.
Suomen miesten haastajamaajoukkue kohtasi Tampereella avausottelussaan Englannin. Suomi esitti kolme jaksoa hyvää koripalloa, jonka turvin ottelu päättyi voittoon luvuin 86–68 (58–36).
EM-karsintoihin valmistautuvan miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann käyttää mielellään Suomen universiadiryhmästä haastajamaajoukkueen nimeä.
Namika Lahti on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen maajoukkuemies Aki Ulanderin kanssa. Kotoisessa Sparliigassa viime kaudella Hongan väreissä esiintynyt Ulander pelasi Sparliigan päätyttyä loppukauden Espanjan kolmosliigassa.
Saksan Bundesliigassa ja Ranskan pääsarjassa ”suomalaisjoukkueet” kohtasivat toisensa viikonloppuna. Bundesliigassa Henrik Dettmannin luotsaama Braunschweig yllätti Jukka Matisen edustaman Frankfurt Skylinersin. Ranskassa valmennus vei niinikään voiton, kun Gordon Herbertin Paris Racing selätti Antti Nikkilän Gravelinesin.
Kotoisessa Sparliigassa ja Hongassa kautensa jo päättänyt Aki Ulander on ottanut suunnan kohti Espanjaa. 208-senttinen Ulander vahvistaa Espanjan kolmosliigaan (LEB2) pyrkivää Palenciaa kuukauden mittaisella sopimuksella.
Suomen Koripalloliitto järjesti keskiviikkona 23.3. Sparliigan pudotuspelien infotilaisuuden median edustajille. Seuraavassa tilaisuudessa jaettu materiaali, tuhti infopaketti purtavaksi myös Koris.netin lukijoille.
Kouvolan Kouvot on ainoa joukkue, joka on onnistunut tällä kaudella hakemaan vierasvoiton koripallon Sparliigaa tukevasti johtavan Lappeenrannan NMKY:n kotisalista. Lauantaina Kouvot ei pystynyt uusimaan marraskuista yllätystään, kun lappeenrantalaiset ottivat Kouvoista 74-63 (39-34) kotivoiton.
Vantaan Pussihukat vahvisti asemiaan koripallon Sparliigan kärkituntumassa voittamalla keskiviikkokierroksen paikallispelissä naapurikaupungin Espoon Hongan ylivoimaisesti 96-65 (47-34) tuloksella.
Koripallon Sparliigaa puhtaalla pelillä johtava Lappeenrannan NMKY voitti kamppailun Karjalan koripalloherruudesta, kun Joensuun Kataja kukistui kotiareenassaan murskalukemin 73-110 (40-53).
Koripallopronssit viime keväänä Kotkaan vienyt KTP otti keskiviikkona ensimmäisen voiton Joensuu Areenassa pelatusta Sparliiga-pelistä. Joensuun Kataja hävisi uuden peliareenansa avausottelun 88-96 (47-44). Muita joukkueita myöhemmin vasta keskiviikkokierroksella sarjakautensa aloittanut KTP käänsi pelin edukseen kolmannella jaksolla.
Makedonian koripallomaajoukkue osoittautui juuri niin vaaralliseksi vastustajaksi kuin ennakkoon osattiin pelätäkin, kun se iski yhteen Suomen kanssa Espoossa lauantaina. Makedonia heitti itselleen suomalaissydämet särkeneneen 87-78-voiton ja jatkaa EM-karsintalohkon kärjessä puhtaalla pelillä. Suomelle tappio tiesi sitä, että toiveet noususta karsintojen A-divisioonaan romahtivat teoreettisen spekulaation varaan.
Kun Suomen miesten koripallomaajoukkue iskee yhteen Espoon LänsiAuto Areenalla lauantaina 18.9. klo 17 alkaen Makedonian kanssa, kelpaa Suomelle vain voitto. Vain siten Suomi pitää mahdollisuudet noususta EM-karsintojen A-divisioonaan omissa käsissäan. Maajoukkueen kapteeni Hanno Möttölä puhkui intoa tuikitärkeän ottelun aattona.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia