Suomen miesten koripallomaajoukkue on matkustanut Liettuan Vilnaan pelaamaan kesän ensimmäisen maaottelunsa. Suomi aloittaa maaottelukesänsä todellisella huippukamppailulla, kun Pekingin olympialaisiin valmistautuva Liettua testaa sunnuntaina iskukykynsä Suomea vastaan.
Lauantaina kaikki pelaamansa ottelut voittaneet Suomen juniorimaajoukkueet eivät yltäneet aivan yhtä hyvään suoritukseen sunnuntaisissa sijoitusotteluissa koripallon PM-kisoissa Tukholman Solnassa. Loppuotteluihin tiensä selvittäneet 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt joutuivat tyytymään hopeamitaleihin, 18-vuotiaat tytöt taistelivat kaulaansa pronssia.
Nuorten koripallon PM-turnaus Tukholman Solnassa jatkui lauantaina suomalaisittain mallikkaasti, kun sinivalkoiset hakivat voiton kaikista viidestä pelaamastaan ottelusta. 16-vuotiaat pojat rypistivät voiton molemmista päivän aikana pelaamistaan otteluista, kun taas 16-vuotiaat tytöt ja 18-vuotiaat pojat rynnistivät voitoillaan sunnuntaisiin finaalipeleihin.
Pohjoismaiden nuorten koripallomestaruudet ratkotaan loppuviikolla Tukholman Solnassa. Vapunaattona alkaviin kisoihin matkustaa Suomesta neljä joukkuetta, eli 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet. Kisat huipentuvat sunnuntaina 4.5. pelattaviin sijoitusotteluihin, jolloin ratkeaa myös kultamitalien kohtalo.
Baltic Sea Cup päättyi 16-vuotiaiden poikien maajoukkueella iloisissa tunnelmissa joukkueen voittaessa Ruotsin lukemin 85-55. Joukkue taisteli väsymyksestä huolimatta hienosti ottaen kaiken kokemuksen irti kansainvälisestä pelirytmistä.
Suomen 16-vuotiaat pojat saivat Baltic Sea Cupin kolmannen päivän viimeisessä ottelussa vastaansa Viron. Kotijoukkue yllätti Suomen kovalla alulla ja voitti loppusekunneilla ratkenneen ottelun lukemin 61-57.
Baltic Sea Cupissa toisena pelipäivänä eilen paikalle saapunut 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haastoi aamupäivän ottelussaan Latvian vahvasti ja oli uhata A-divisioonajoukkueen voittoa. Taisto päättyi lopulta Latvian voittoon 77-65.
Koripalloliiton ensimmäiset All Star –leirit järjestettiin Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 5.-9. joulukuuta. Kokeneiden maajoukkuevalmentajien opissa kävi yhteensä lähes 150 poika- ja tyttöjunioria. Neljä kertaa vuodessa järjestettävät All Star –leirit ovat osa Koripalloliiton pelaajalahjakkuuksien kartoitusjärjestelmää.
Viime keväänä käynnistetty nuorten maajoukkuevalmennuksen uudistus pääsee todenteolla vauhtiin syksyn aikana. Lokakuussa alkavilla paikallisilla maajoukkueleireillä leiritetään n. 160 pelaajaa ja joulukuussa alkavilla All Star -leireillä n. 120–140 pelaajaa. Yhteensä leirejä järjestetään 19 syksyn ja talven aikana yhdeksällä paikkakunnalla. HUOM! Artikkelissa olevaa aikataulua päivitetty 4.10.
Tiistaina pelatun Romania-ottelun taltiointi on kulunut Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin DVD-soittimessa. Suomi on pelin jäljiltä vähintään kahdeksan pisteen pakkovoiton edessä kotipelissään lauantaina Vantaalla noustakseen A-divisioonaan. Dettmann uskoo Suomen olevan tehtävänsä tasalla palaamalla pelaamisessaan omalle tasolleen.
Suomen koripallomaajoukkue pelaa alkavalla viikolla kaksi elintärkeää ottelua Romaniaa vastaan. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee, kumpi joukkueista nousee A-divisioonaan. Otteluista ensimmäinen pelataan Romanian perukoilla Tirgu Muresissa tiistaina ja toinen sekä ratkaiseva Vantaan Energia Areenalla lauantaina (15.9.).
Suomen koripallomaajoukkueen sunnuntainen EM-karsintavastus Georgia kaivoi itselleen keskiviikkona kuopan, josta se voi päästä ylös vain nitistämällä Suomen – ja mieluiten runsaslukuisesti. Lähes varmasta jatkopaikastaan huolimatta Suomi aikoo ottaa sunnuntain vaativasta kilpailuympäristöstä kaiken irti kehittääkseen peliään tuleviin pudotuspeleihin.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt torstai-iltana Tbilisiin matkustavan joukkueen. Kokoonpanon ainoa muutos lauantain Islanti-peliin on Teemu Rannikon liittyminen takaisin vahvuuteen.
Suomen koripallomaajoukkueella on hyvin pullat uunissa. Kaksi kotivoittoa altavastaajina Suomea vastaan lähtevistä Islannista ja Luxemburgista riittää takaamaan paikan pudotuspeleissä, joissa ratkotaan A-divisioonan nousijat. Liukas ja tulivoimainen Islanti on kuitenkin joukkue se, jonka kanssa Suomen pitää olla erityisen varuillaan, jotteivät pullat pala uuniin. Suomi-Islanti käynnistyy lauantaina (25.8.) Vantaan Energia Areenalla klo 18. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa hurjaan pelivireeseen vertynyt MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin nimettiin perjantaina Euroopan tähdistöjoukkueeseen Adidas Basketball Experience -maailmanleirille. Viikon päästä Yhdysvaltojen New Orleansissa pelattavalla leirillä ottavat mittaa toisistaan eri maanosien lupaavimmat 1990 ja 1991 syntyneet nuoret pelaajat.
Ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat tappiolla Montenegroa vastaan startannut Suomen 16-vuotiaiden maajoukkue päätti kisojen alkusarjan neljän ottelun voittoputkeen. Kukistettuaan perättäisissä otteluissa Ruotsin, Saksan ja Norjan onnistui Suomi mätkimään mättääseen myös lohkojumbo Romanian lukemin 75-96 (33-50). Neljästä perättäisestä voitosta huolimatta Suomen toiveet pääsystä ylempään jatkosarjaan eivät ole enää omissa käsissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia