Taru Tuukkasen ja Dionne Poundsin edustama Caja Rural Zamora antoi hyvän vastuksen Espanjan liigan hallitsevaa hopeamitalistia Avenidaa vastaan. Tuukkanen keräsi 67–76 (31–49)-tappioon päättyneessä ottelussa kahdeksan pistettä ja yhdeksän levypalloa. Tiina Stenin Wasserburg puolestaan palasi voittojen tielle Saksan Bundesliigassa.
Taru Tuukkanen nosteli 19 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa johdattaen joukkueensa Caja Rural Zamoran avausvoittoon Espanjan Liga Femeninassa. Tuukkasen ja Dionne Poundsin edustama Zamora oli Hondarribia-Irúnia vastaan pelatun ottelun avauspuoliskolla yli 15 pisteen takaa-ajoasemassa, mutta voitti lopulta selkeästi 96–86 (31–45).
Tintos de Toro Caja Rural Zamorassa joukkuetovereina pelaavat Taru Tuukkanen ja Dionne Pounds säkittivät kaksinumeroiset pisteet lauantaisessa Espanjan liigan avausottelussa. Valtakunnallisesti televisioitu ottelu päättyi kuitenkin kotijoukkue Ecopolisin 96–72 (47–40)-voittoon. Tiina Sten puolestaan heitti 13 pistettä TSV Wasserburgille Saksan Bundesliigassa.
Lappeenrannan Catz voitti pelikauden 2011/12 aikana kolmea lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ja juhli näytöstyyliin niin Suomen mestaruutta kuin cupin kultaakin. Uudistunut Catz puolustaa mestaruuttaan tällä kaudella erityisesti vahvistuneita Kotkan Peli-Karhuja ja takaisin mitalikantaan pyrkivää Forssan Alkua vastaan.
Suomen Naarassusien kesä 2012 päättyi lauantai-iltana Tikkurilan Valtti Areenalla 62–82 (38–43)-tappioon EM-kisapaikkansa jo aiemmin varmistanutta Italiaa vastaan. Suomi taisteli lohkojohtajaa vastaan tasaväkisesti kolmannen jakson alkuun asti, kunnes pallonmenetysten suma ja Italian kolmen pisteen heittoputki käänsivät ottelun vieraille.
Juhannuspäivänä Tikkurilan Valtti Areenalla Suomen naisten maajoukkueelle taipunut Latvia säilytti mahdollisuutensa saavuttaa paikan Ranskan vuoden 2013 EM-kisoihin kaatamalla keskiviikkona Suomen Naarassudet pistein 80–47 (46–29). Kentän tehopakkaus oli Latvian kaksimetrinen Zane Tamane, joka keräsi 16 pisteensä kylkeen uskomattomat 24 levypalloa.
Juhlamaaottelunsa pelanneet Suomen ”Naarassudet” kohtasivat keskiviikon EM-karsintaottelussaan Kreikan Tikkurilassa. Intensiivisesti puolustanut ja jokaisesta irtopallosta taistellut Suomi paini tasaväkisesti vieraiden kanssa kolmannen jakson lopulle, kunnes heittohurmokseen päässyt Kreikka karkasi päättäen pelin 52–66 (19–25)-voittoon.
EM-karsintalohko E:n jumbojoukkue Luxemburg roikkui lauantaina sisukkaasti Suomen naisten maajoukkueen tuntumassa kahden ja puolen jakson ajan. ”Naarassudet” veivät kuitenkin lopulta kymmenen minuutin jakson uskomattomasti 34-0 pedaten itselleen EM-karsintojen ensimmäisen vierasvoiton. Suomi vei pisteet lukemin 45–92 (28–36).
Suomen naisten maajoukkue jatkoi taisteluaan kesän 2013 EM-kisapaikoista myöhään keskiviikkoiltana Italian Latinassa. ”Naarassudet” roikkuivat kynsin hampain voittotaistelussa kiinni EM-karsintaottelun kolmannelle jaksolle, mutta ottelun lopussa vierasjoukkueen aseet eivät riittäneet Italian puolustusmuurin ylittämiseksi. Italia voitti ottelun 76–58 (38–33).
Suomen naisten maajoukkue haki juhannuspäivänä erään historiansa merkittävimmistä voitoista. Anton Mirolybovin valmentamat ”Naarassudet” puristivat aggressiivisuudellaan ja taistelullaan viimeisetkin mehut olympia- ja EM-kisakenttiä kolunneesta Latviasta pistein 65–62 (34–37). Tappio oli Latvian ensimmäinen kuluvan kesän EM-karsinnoissa.
Päättyneellä naisten SM-sarjakaudella Suomen mestaruutta Lappeenrannan Catzin kanssa juhlinut maajoukkuetakapelaaja Dionne Pounds, 27, siirtyy tulevaksi kaudeksi ammattilaiskentille. Poundsin uusi seura on Espanjan liigan Caja Rural Tintos de Toro Zamora, jossa uraansa jatkaa myös maajoukkuesentteri Taru Tuukkanen.
Suomen naisten maajoukkue kärsi EM-karsintojen avaustappionsa lauantai-iltana Kreikan Maroussissa pelatussa vierasottelussa. Kreikka latoi tulostaululle hetkessä 15-2-lukemat, ja vaikka Suomi sai kenttätapahtumista otteen toisella puoliajalla, ”Naarassudet” joutuivat taipumaan pistein 49–72 (18–40).
Suomen naisten keskiviikkoinen EM-karsinta-avaus sujui täsmälleen käsikirjoituksen mukaisesti. Energisempi ja taitavampi Suomi prässäsi ja painosti piskuisen Luxemburgin elintilan olemattomiin ja vyörytti Taru Tuukkasen huippupelin tahdittamana Tikkurilan Valtti Areenan siirtoparketilla 114–54 (62–30)-rökälevoiton vieraistaan.
Suomen naisten koripallomaajoukkue lähtee ensi keskiviikkona käynnistyviin EM-karsintoihin voitto allaan. Suomi voitti aaltoillen kulkeneen EM-karsintakenraalinsa Viroa vastaan perjantaina Vantaalla niukasti 63-61 (37-35).
Perjantaina 20 pisteen selkäsaunan Suomelta saanut Liettuan naisten maajoukkue löysi lauantaiksi lääkkeet kotijoukkueen kaatoon. Huolellisella pallonkäsittelyllään jatkuvasti hyviä korintekopaikkoja saanut ja tehokkaalla viisikkopuolustuksellaan Suomen hyökkäyksen betonoinut Liettua haki vierasvoiton pistein 73–86 (35–42).
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli naarassudet saalistivat maukkaan voiton kesän ensimmäisessä kotimaaottelussaan. Suomen aggressiivisen puolustuspelin ja nopeiden hyökkäysten edessä kaatui koripallon mahtimaa Liettua. Suomalaisvoitto viime kesän EM-kisojen seiskasta kirjattiin 85-65 (46-36).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia