Viime vuosien ajan Lapuan Korikobrien I divisioonajoukkueen johtohahmoihin kuulunut lapualaiskasvatti Jussi Turja, 21, suuntaa USA:n yliopistokentille. 194-senttisen pelinrakentajan uusi seura on ensimmäiseen yliopistokoripallokauteensa valmistautuva Virginia University of Lynchburg.
Namika Lahti ja amerikkalaislaituri Keena Young, 26, ovat solmineet kautta 2011/12 koskevan pelaajasopimuksen. 198-senttinen Young on joukkueen matkassa jo keskiviikkoisessa harjoitusottelussa Lappeenrannassa.
Suomen miesten maajoukkueen pelaajat ovat Liettuan EM-kisojen aikana pelanneet yhden ”uransa tärkeimmän ottelun” toisensa jälkeen. Sama tahti jatkuu maanantaina, kun susijengi pelaa EM-kestomenestyjä Sloveniaa vastaan EM-kisojen pudotuspelipaikasta ja samalla paikasta Euroopan kahdeksan parhaan joukossa.
Suomen koripallomaajoukkue on niittänyt kohteliaisuuksia EM-kisapäivästä toiseen. Maanantaina pääsystä EM-puolivälieriin Slovenian kanssa pelaava ”susijengi” sai sunnuntaina kannustavia sanoja korkea-arvoiselta tasolta, kun Suomen urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki lähetti terveisensä maajoukkueelle.
Suomen miesten maajoukkueen EM-jatkosarjapelit jatkuvat lauantaina B-divisioonavuosina tuttuakin tutummaksi tullutta Georgiaa vastaan. Historiallisesti jo ensimmäisissä EM-kisoissa 12 parhaan joukkoon selvinnyt Georgia lähtee otteluun ilman tähtisentteriään Zaza Pachuliaa, jonka lisäksi pelinrakentaja Giorgi Tsintsadze loukkasi polvensa Makedonia-ottelussa.
Suomen miesten maajoukkueen monivuotisen tutkaparin Hanno Möttölä-Teemu Rannikko osapuolet juhlivat perjantaina syntymäpäiviään poikkeuksellisissa merkeissä. Kaiken nähnyt parivaljakko pelaa yhteisen maajoukkuetaipaleensa ensimmäisiä EM-kisoja ja nauttii jokaisesta hetkestä.
Suomen urakka Liettuan EM-kisojen jatkosarjassa alkaa torstaina iltapäivällä, jolloin ”susijengiä” vastaan asettuu vuoden 2007 Euroopan mestari ja alkulohko D:sta tappioitta selvinnyt koripallon mahtimaa Venäjä NBA-rutinoituneen monitoimikoneensa Andrei Kirilenkon johdolla.
Suomen toiveet koripallon EM-kilpailuiden jatkosarjapaikasta ja pääsystä 12 parhaan joukkoon elävät edelleen. Toiveen liekin sytytti Bosnia-Hertsegovina, joka voitti sunnuntain myöhäisottelussa Kroatian 92-80. Jatkopaikan tiellä on toki monta ”jos”-sanaa, mutta Suomen maajoukkueen keskuudessa uusi mahdollisuus otettiin avosylin vastaan.
Suomen koripallomaajoukkue kärsi sunnuntaina sydäntä särkevän tappion EM-kisoissa Makedonialle. Ottelun viimeisiin sekunteihin kulminoitunut trilleri päättyi makedonialaisjuhliin ja 72-70 (38-40) –tulokseen näyttäen urheilun kahdet kasvot suomalaisittain julmalla tavalla. Makedonialle voitto toi liput turnauksen 12 parhaan joukkoon, kun makedonialaisjuhlien keskeltä poistuneet pettyneet suomalaiset joutuivat jännityskannalle. Lohkon muiden otteluiden lopputulokset joko säilyttävät tai vievät ”susijengin” jatkomahdollisuuksien oljenkorren.
Suomen koripallomaajoukkue avasi voittotilinsä EM-kisoissa ja teki sen mahtavan esityksen siivittämänä. Hyökkäyspään viimeisetkin lukot auki saanut Suomi iloitteli Bosnia-Hertsegovinasta vakuuttavan 92-64-voiton ja ilmoittautui mukaan taisteluun EM-alkulohkon jatkopaikoista. Voitto oli Suomelle EM-kisoissa ensimmäinen 34 vuoteen.
Suomen koripallomaajoukkue kärsi 61-81-tappion kohdatessaan EM-kisojen toisessa ottelussaan C-lohkon ennakkosuosikkeihin kuuluvan Kreikan. Suomi jäi ottelussa pieneksi, eikä pystynyt vastaamaan kreikkalaisten korinalusvoimaan ja –tehoihin. Erinomaisesti Suomen kohtaamiseen valmistautunut Kreikka on voittanut nyt molemmat kisapelinsä.
Suomen koripallomaajoukkueen taisto Liettuan EM-kisojen C-lohkossa käynnistyy keskiviikkona ottelulla Kroatiaa vastaan. ”Balkanin lohko” on joidenkin asiantuntijoiden arvioissa Suomelle kahdesta tarjolla olleesta lohkosta suotuisampi. Suotuisa on kuitenkin suhteellinen käsite, sillä Suomella on edessään tuima otteluiden sarja Euroopan huippumaita vastaan, joista voittoja on vuosien saatossa saalistettu harvakseltaan.
Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.
Helsingin Jäähallille kerääntyi torstai-iltapäivänä runsaasti lajiväkeä EM-karsintojen kunniaksi järjestettyjen koripallomessujen merkeissä. Värikäs messutapahtuma huipentui EM-kisapaikkansa torstai-iltana varmistaneen miesten maajoukkueen avoimiin harjoituksiin ja fanitapaamiseen. Maajoukkueen edustajien sanoma oli sunnuntaiseen Unkari-otteluun saapuville: ”Lisää meteliä!”.
Miesten maajoukkueen veteraanilaituri Kimmo Muurinen, 30, antoi haastattelun FIBA Euroopan toimittajalle rankaistuaan Unkaria 12 pisteellä Suomen hakiessa EM-karsintojen avausvoittonsa. Alkavalla viikolla kaksi kotiottelua pelaava ”susijengi” on Muurisen mukaan unelmatilanteessa.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taipui myöhään lauantai-iltana B-divisioonan EM-kisojen välierissä Kreikalle 45–67 (22–38). 16-vuotiaat tytöt puolestaan hävisivät viimeisen alkusarjaottelunsa Italialle 34–57 (19–39) ja joutuivat alempaan loppusarjaan pelaamaan A-divisioonapaikastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia