Yksi kaikkien aikojen suomalaisista koripalloilijoista, 37-vuotias Martti Kuisma, tekee paluun Korisliigaan. Viime kaudella selkävaivojen vuoksi UU-Korihaiden riveissä vain neljään liigapeliin mukaan kyennyt 205-senttinen laituri edustaa loppukauden Joensuun Katajaa.
Lauantaina kolmannen peräkkäisen Suomen cup –mestaruuden voittaneella Lappeenrannalla on jo seuraava tavoite tähtäimessään. Joukkue aloittaa Eurocupin alkulohkovaiheen tiistaina Venäjän Samarassa, jonne lappeenrantalaiset suuntasivat heti sunnuntaina.
Lauantainen cup-finaalitapahtuma Vantaan Energia Areenalla oli lappeenrantalaisjuhlaa alusta loppuun. Catz kukisti alkuiltapäivällä naisten loppuottelussa Espoo Teamin ja iltaottelussa LrNMKY rynnisti toisen puoliajan hurmoksen turvin Kouvot kumoon 56-74 (33-38). Cup-voitto oli LrNMKYlle peräti kolmas perättäinen.
Vantaan Energia Areenalla lauantai-iltana pelattavassa miesten Suomen cupin finaalissa kentälle astuu kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Tähtipelaajien kansoittama LrNMKY on ennakkokaavailuissa selkeä ennakkosuosikki loukkaantumisten runtelemaa Kouvoja vastaan. Maanantaina järjestetyssä cup-tiedotustilaisuudessa joukkueiden puhemiehet ennakoivat tasaista ottelua.
Espoo Teamin Siiri Nuutinen metsästää uransa ensimmäistä Suomen cupin mestaruutta. Espanjan kentiltä alkaneelle kaudelle Suomeen palannut sentteri odottaa naisten cup–finaalista jännittävää taistelua. Nuutisen mielestä cupin ottelut tuovat mukavan lisän syksyyn ja antavat joukkueille palasen varhaista pudotuspelitunnelmaa.
Maajoukkuetakamies Vilma Kesäsen koripallokausi on pahimmassa tapauksessa tämän kauden osalta pelattu. Kesäsen edustama Catz sen sijaan jatkaa ja pelintekijä antaa täyden tukensa joukkuetovereilleen kentän laidalta. Ensimmäiseksi Kesänen haluaa joukkuekavereidensa kokevan cup-kannun nostamisen, jonka hän koki vuosi sitten.
Jännitys oli lähes käsin kosketeltavissa Vantaan Energia Areenalla naisten finaalijoukkueiden kesken Suomen cupin infotilaisuudessa maanantaina. Hienoinen ennakkosuosikki Catz Lappeenranta ja viime kauden cupin kakkonen Espoo Team ilmoittautuivat molemmat nälkäisinä cup –kannun metsästykseen. Mestaruus olisi kummallekin joukkueelle ensimmäinen laatuaan.
Kouvojen kapteeni, ikitaistelija Tuomas Iisalo on ollut viimeiset viikot tulisilla hiilillä. Iisalo on seurannut Kouvojen viimeisimmät ottelut vaihtopenkiltä käsin loukattuaan nilkkansa marraskuun puolessavälissä. Syyskauden huipennuksen, Suomen cupin finaalin lähestyessä Iisalon halu palata kentälle on tulenpalava.
Koripallosyksyn huipennus, Suomen cupin finaalitapahtuma, järjestetään tänä vuonna lauantaina 8. joulukuuta Vantaan Energia Areenan hulppeissa tiloissa. Klo 18:30 alkavassa miesten cup-loppuottelussa kohtaavat kaksi edellistä cup-mestaruutta voittanut Lappeenrannan NMKY:n tähtisikermä sekä erinomaisen alkukauden myötä sarjan kärkikahinoihin noussut Kouvolan Kouvot.
Vantaan Energia Areenalla 7.-9.12.2007 järjestettävän sisäpalloilulajien Suomen Cupin finaalitapahtuman suojelijana toimii kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Koripallon miesten finaalissa ovat vastakkain pari Kouvot-Lappeenrannan NMKY ja naisten finaalissa Catz kohtaa Espoo Teamin. Ennakkolipunmyynti on käynnissä.
Viime viikolla Kouvot menetti ottelussa Joensuun Katajaa vastaan sairastuvalle avausviisikostaan Tuomas Iisalon ja Corey Smithin. Vielä viime kaudella koripallon miesten Korisliigassa Kouvojen riveissä esiintynyt 33–vuotias Sami Laaksonen palaa korisparketeille ottelukohtaisella sopimuksella.
Koripallon hallitseva Suomen mestari Espoon Honka on menettänyt kapteeninsa Jukka Matisen lyhyen ajan sisällä uudelleen sairaslistalle. Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Matinen on toipunut nilkkavammastaan, mutta nyt 29-vuotiasta ja 203-senttistä maajoukkuemiestä vaivaa vihoitteleva nivus.
Koripalloliiga NBA:n ykköskierroksen varauksen Petteri Koposen kahden kuukauden mittainen alokasaika lähenee loppuaan Urheilukoulun riveissä Hennalan varuskunnassa Lahdessa. Tuleva taistelulähetti on metsäkeikkojen lomassa löytänyt Korisliigassa hakusessa olleen heittojyvänsä.
Maajoukkuelaituri Tuukka Kotti on saanut säästeliäästi peliaikaa Italian liigassa. Saamansa mahdollisuudet suomalainen on hyödyntänyt tehokkaasti, josta tuorein osoitus saatiin viikonvaihteen pelikierroksella. Kotti pussitti uudeksi ennätyksekseen kymmenen pistettä.
Suomen maajoukkuekapteeni Hanno Möttölän tähdittämä ja kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama Aris Thessaloniki selvisi ilman suuria ongelmia Kreikan liigan avauksesta. Aris kuritti vieraissa Olympiada Patrasia lukemin 85-67. Voitto oli Arikselle kenraaliharjoitus keskiviikkona käynnistyvään Euroliigaan.
Suomen maajoukkuetta A-divisioonaan syyskuussa nostamassa ollut koripallotähti Teemu Rannikko, 27, on kotiutunut uuteen elinympäristöönsä Moskovaan. Myös peli kulkee. Rannikon edustama Himki on osoittanut Venäjän liigan avauskierroksilla iskukykynsä ja Rannikko omaksunut roolinsa täydellisyyttä hipoen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia