Kuluvan viikon suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa kuului Edon Maxhuni, joka heitti 11 pistettä Long Beach Statelle. Oskar Michelsenin Davidson taas nappasi voiton kahden peräkkäisen tappion jälkeen.
Viikonlopun aikana suomalaisista miehistä Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa tulokkaan Tomas Murphy ja Edon Maxhuni sekä Oskar Michelsen olivat vauhdissa yltäen kaksinumeroisille pistelukemille.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Tomas Murphyn Northeastern voitti molemmat ottelunsa viikonlopun aikana. Voittoihin suomalaismiehistä ylsivät myös mm. Samuli Nieminen ja Oskar Michelsen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni ja Long Beach State päättivät vuotensa voittoon. Oskar Michelsen taas kaapi kymmenen levypalloa Davidsonille ja Fiifi Aidoo heitti kaksitoista pistettä Grand Canyonille.
Jouluviikonlopun aikana pelattiin Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjaa NCAA:ta, jossa suomalaiskaartista Oskar Michelsen ja Edon Maxhuni olivat vauhdissa yltäen kaksinumeroisille pistelukemille.
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n viikonloppuna kolme suomalaispelaajaa pelasi aloitusviisikossa, kun tulokaskauttaan pelaava Lasse Gummerus asteli ensimmäistä kertaa parketille aloitusheiton aikaan. Myös Fiifi Aidoo johdatti viisikossa Grand Canyonin voittoon, mutta vakioaloittaja Shawn Hopkins ja Troy kärsivät tappion.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n suomalaispelaajista kuluvalla viikolla ovat erottuneet peli peliltä parantava tulokas Lasse Gummerus ja toista kauttaan pelaava Remu Raitanen, joka johdatti San Franciscon yliopiston kahteen voittoon.
Edon Maxhuni jatkaa hyviä otteitaan tulokaskaudellaan miesten NCAA:ssa. Maxhunin 16 pistettä kuuluivat yhdessä Shawn Hopkinsin monipuolisen pelin kanssa viikonlopun suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa.
Miesten NCAA:ssa suurin osa suomalaisjoukkueista pelasi kuluneen viikon aikana jo toisia tai kolmansia pelejään. Shawn Hopkins oli vauhdissa sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä Troylle, kun taas Edon Maxhuni säkitti 12 pistettä vaihtopenkiltä Long Beach Statelle.
Miesten NCAA pyörähti käyntiin viikonlopun aikana, kun kauden ensimmäisessä suomalaiskohtaamisessa Edon Maxhunin Long Beach State veti pidemmän korren Remu Raitasen San Franciscosta. Oskar Michelsen taas oli tulessa kaaren takaa Davidsonin voitossa.
Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA:n pelikausi 2017/18 käynnistyy toden teolla perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa. Suomelta löytyy vankka edustus Yhdysvalloissa, kun peräti tusinallinen tulevaisuuden lupauksia pelaa NCAA:n I-divisioonassa ja vielä lisäksi neljä II-divisioonassa.
Suomen haastajamaajoukkue päätti urakkansa Taiwanin universiadeissa päihittämällä sijoitusottelussa Argentiinan. Suomi sivuaa tuloksella kaikkien aikojen parasta sijoitustaan universiadien 7. sijalla.
Suomen haastajamaajoukkue jäi puolustuksessa monipuolisen Israelin jalkoihin maanantaina. Suomi pelaa tiistaina Taiwanin universiadien päätösottelussa sijoista 7–8.
Suomen miesten haastajamaajoukkue oli lähellä kesän suuryllätystä pitämällä väkivahvaa Serbiaa kolme neljännestä naruissa universiadien puolivälierissä sunnuntaina. Serbia sai kuitenkin Suomen raiteiltaan vaihtamalla varsinaisen peliajan päätösneljänneksellä paikkapuolustukseen ja siirsi Suomen pelaamaan kisasijoituksista 5.-8. hakemalla toisella jatkoajalla yhden pisteen voiton.
Suomen miesten haastajamaajoukkue päätti urakkansa Taipein universiadien alkulohkossa murjomalla hitaan alun jälkeen Hong Kongin pistein 112-54 (47-25). Seuraavana kantona Suomen kaskessa on eurooppalaisen koripallon suurmaa Serbia, jonka Suomi haastaa sunnuntaina puolivälierissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia