Lauantaina käynnistyvästä Korisliigasta odotetaan tasaisempaa ja tasokkaampaa kuin aikoihin. Mestarisuosikkeja yhteensä 12 joukkueen nipusta löytyy montakin, mutta useimpien valmentajien ja pelaajien ennakkoveikkailuissa päällimmäisinä mieleen ponnistavat Espoon Honka sekä Joensuun Kataja.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen kolmen ottelun mittainen voittokulku katkesi Tampereella pelattavassa PM-turnauksessa harmittavalla tavalla. Ruotsi kukisti ratkaisuottelussa Suomen niukasti numeroin 68-67 (30-33) ja varmisti samalla itselleen jo neljännen peräkkäisen Pohjoismaiden mestaruuden. Suomen viimeisin PM-titteli on 23 vuoden takaa.
Henrik Dettmannin valmentaman Suomen miesten koripallomaajoukkueen panokset ovat perjantaina korkealla Tampereella, kun se kohtaa PM-kisojen päätösottelussaan Ruotsin. Voitto Ruotsista toisi Suomelle Pohjoismaiden mestaruuden, jota sinivalkoiset ovat juhlineet viimeksi vuonna 1983.
Suomen miesten koripallomaajoukkue otti toisen peräkkäisen voittonsa Tampereen PM-kisoissa kukistettuaan Islannin numeroin 81-73 (42-34). Joukkueet pelaavat syksyllä samassa EM-karsintalohkossa.
Suomen miesten koripallomaajoukkue käynnisti pelillisen valmistautumisen syksyn EM-karsintoihin kahdella hienolla vierasvoitolla viime viikolla Virosta. Ensimmäisessä Viro-ottelussa 100 maaottelun rajapyykin saavuttaneen päävalmentaja Henrik Dettmannin luotsaaman maajoukkueen tiivis ottelutahti jatkuu tällä viikolla Tampereella pelattavissa PM-kisoissa. Tampereen Pyrinnön kasvatti, ensi kaudella Tshekin mestarin Nymburkin riveissä pelaava 28-vuotias ja 210-senttinen sentteri Antti Nikkilä veti vahvat ottelut Virossa.
Syyskuun EM-karsintoihin huolellisesti tähtäävä Suomen miesten koripallomaajoukkue käynnistää pelillisen valmistautumisjaksonsa tällä viikolla Virossa. Tallinnassa leireilevä maajoukkue kohtaa Viron torstaina Rakveressa ja perjantaina Tallinnassa.
Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät B-divisioonan EM-turnauksen ensimmäisen tappionsa Portugalin Lissabonissa pahimpaan mahdolliseen aikaan. Georgia otti välierässä revanssin alkusarjassa kokemalleen tappiolle voitettuaan 74-63. Samalla Georgia nousi EM-kisojen A-divisioonaan, kun Suomi jäi nuolemaan näppejään.
Suomen 20-vuotiaat miehet hankkivat lievää lohdutusta välierätappiolleen kukistamalla B-divisioonan EM-turnauksen pronssipelissä Puolan. Suomalaisten voittolukemat kirjattiin 91-75. Tuloksen myötä Suomen voittosuhteeksi muotoutui upea 7-1, vaikka nousu A-divisioonaan jäikin haaveeksi.
Suomen voitokas taivallus 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa sai jatkoa, kun Belgia kaatui ylemmän jatkosarjan päätösottelussa lukemin 79-55. Voitto oli suomalaisnuorten kuudes peräkkäinen. Suomi pelaa noususta A-divisioonaan myöhään lauantai-iltana Georgiaa vastaan.
Suomen 20-vuotiaat varmistivat myöhään keskiviikko-iltana ylemmän lohkosarjan voiton ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi kuritti Itävaltaa lukemin 95-62. Näin suomalaisten kolmen kuukauden mittainen urakka valmistautumisjaksoineen huipentuu myöhään lauantaina pelattavaan välierään, jossa panoksena on nousupaikka A-divisioonaan.
Suomen voittokulku jatkuu 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuissa. Joukkueen neljäs voitto kirjattiin ylemmän jatkosarjan avausottelussa Makedoniaa vastaan. Vasta 18-vuotiaan Petteri Koposen johdattamana suomalaiset olivat etevämpiä lukemin 77-68.
Suomen 20-vuotiaiden miesten pelillinen taso ei laskenut, vaikka ohjelmassa oli myöhään sunnuntai-iltana merkityksetön ottelu. Suomi kukisti B-divisioonan EM-kilpailuiden alkusarjan viimeisessä ottelussaan Islannin selvin 100-61-numeroin. Lohkovoiton Suomi oli varmistanut jo aiemmin.
Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat jo toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa Portugalin Lissabonissa. Suomi nujersi Hollannin lukemin 85-75, kun avausottelussa kaatui Georgia. Samalla varmistui jo Suomen alkulohkon voitto.
Suomi nappasi arvokkaan päänahan heti kättelyssä, kun 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kilpailut polkaistiin käyntiin Portugalin Lissabonissa. Suomalaiset onnistuivat kukistamaan huipputasaisessa ottelussaan nimekkään Georgian loppuluvuin 87-81.
Ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Venäjä voitti myös toisen maaottelunsa Suomen 20-vuotiaita vastaan. Venäjän voittolukemat kirjattiin perjantaina Moskovassa 87-61, kun ne päivää aiemmin olivat 77-57.
Portugalissa 14.-23.7. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee kisakuntoaan parhaillaan kovassa seurassa. Moskovassa ikäluokan hallitsevan mestarin Venäjän vieraana oleva Suomi kärsi joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 57-77 tappion isännille.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia