Naisten SM-sarjassa pelaavan Espoo Teamin runko tulevalle kaudelle on valmis. Joukkueen vahvistuksiksi on hankittu amerikkalaiset Ashley Anderson ja Anne Bailey, joiden lisäksi kotimainen osasto on mennyt osittain uusiksi mm. Mia Liimon paluun sekä Henna Launiaisen Espooseen siirtymisen myötä.
Italiassa vuonna 2007 pelattaviin EM-kisoihin paikkaa hakeva Suomen naisten maajoukkue aloittaa valmistautumisensa syyskuun karsintoihin kesäkuun alussa. Avausleirille maajoukkueen valmennustiimi on nimennyt yhteensä 31 pelaajaa. Kesän ohjelmaan kuuluu tiiviin leirityksen lisäksi kolme kovaa kansainvälistä turnausta, joista yksi pelataan Vierumäellä 18–20.08.
Joensuun Katajan pelintekijä Petri Virtanen äänestettiin Korisliigan vuoden pelaajaksi. Äänestykseen osallistuivat SM-joukkueiden päävalmentajat ja kapteenit. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi hopeaa saavuttaneen Äänekosken Huiman Sanna Jämsen.
Naisten puolivälierät jatkuivat Huiman ja Panttereiden tahdissa. Huima ja Pantterit hoitivat puolivälierät puhtaalla pelillä otteluvoitoin 2-0. Vantaalla kotijoukkue Pussihukat joutui toistamiseen toteamaan Mervi Nurmen valmentaman Huiman paremmaksi luvuin 61-82 (36-50).
Naisten SM-sarjassa käynnistyy puolivälierät 4.3. Viime viikonvaihteessa päättyneiden SM-jatkosarjojen korikuningattaruuden vei Pussihukkien Heli Roukanoja. Levypallotilaston kärkinimi oli Äänekosken Huiman Kenya Robinson.
Naisten SM-runkosarjassa pelataan tulevana viikonloppuna 17.-18.12. kaikkiaan kahdeksan ottelua. Koris.net keräsi SM-joukkueiden tunnelmia ennen viikonvaihteen koitoksia.
Espoo Teamin naisten SM-sarjajoukkue vahvistaa joukkuettaan. Espoo Team on tehnyt sopimuksen Forssassa ja loppukaudesta Teneriffalla Espanjan kakkossarjassa pelanneet maajoukkuesentteri Siiri Nuutisen kanssa.
Naisten SM-sarjan sunnuntaisella pelikierroksella paukkui rikki tilastollisia rajapyykkejä. Niistä vastasivat Peli-Karhujen maajoukkuekonkari Auli Nyman, Panttereiden Hanna Rotinen sekä Espoo Teamin Heidi Lönnberg, joka ohitti kaksikin eri tuhatlukua.
Kotkalainen Peli-Karhut pelaa Suomen Cup –mestaruudesta Panttereita vastaan. PeKa selvitti tiensä Helsingin Jäähallissa 12.12. pelattavaan loppuotteluun kaatamalla Espoo Teamin vieraissa keskiviikkona lukemin 83-61. Pantterit puolestaan voitti jo tiistaina välierässään Tampereen Pyrinnön.
Naisten SM-sarjakausi alkoi keskiviikkona viime kevään finalistien kohtaamisella Helsingissä. Mestari-Pantterit aloitti siitä, mihin lopettikin voittaen Espoo Teamin selkeästi luvuin 87–56 (46–27). Voitollaan Pantterit vankisti asemaansa ennakkosuosikkina. Haastajia mestaripokaalin ottajiksi löytyy silti viime kautta enemmän.
Naisten SM-sarja käynnistyy alkavalla viikolla. Ottelupari Pantterit-Espoo Team ottaa kauteen varaslähdön pelaamalla jo keskiviikkona 6.10. Täyteen vauhtiin päästään viikonvaihteessa (9.-10.10.), jolloin ohjelmassa on kahdeksan ottelua. Koris.net tivasi SM-joukkueiden valmentajilta ennakkotunnelmia kauden kynnyksellä.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen peliä kesän EM-lopputurnauksessa johtanut Riikka Terävä pelaa tulevalla kaudella Espoo Teamissä naisten SM-sarjaa. Espoo Team ja Espoo Akatemia ovat uudet nimet naisten mestaruussarjassa Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin ryhdyttyä yhteistyöhön naisten edustusjoukkueidensa toimintojen kanssa.
Panttereilla on ensi sunnuntaina (21.3.) tilaisuus vallata nimiinsä neljäs naisten Suomen mestaruus viimeisen viiden vuoden aikana. Sen finaalivastus Espoo Basket Team pisti Pantterit ahtaalle torstaisessa toisessa finaalissa ja pelasi viimeisellä minuutilla voitosta tosissaan, mutta joutui taipumaan kotiyleisönsä edessä lopulta lukemin 77-80. Pantterit johtaa finaalisarjaa voitoin 2-0.
Naisten SM-sarjakauden alkaessa ennakkoasetelma on tuttu viime vuosilta. Suosikin viittaa kantaa helsinkiläisjoukkue Pantterit, joka on neljästä viimeisestä Suomen mestaruudesta napannut nimiinsä kolme. Ennakkoon Panttereiden takana kisa on tiukkaa vahvimman haastajan tittelistä.
Naisten maajoukkueen kapteeniksi Lea Hakalan jalanjäljille noussut Anu Mahlamäki siirtyy Espoo Basket Teamin vahvuuteen. Mahlamäki on solminut yksivuotisen sopimuksen SM-pronssia kuluneella kaudella voittaneen espoolaisseuran kanssa.
Naisten koripallomaajoukkue joutui taipumaan Teneriffalla käydyssä kansainvälisessä turnauksessa myös Liettualle. Torstaina Espanjalle hävinnyt Suomi kärsi myöhään perjantai-iltana liettualaisille 62-96-tappion.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia