Suomen koripallomaajoukkue sai lauantaina vastaansa kiukkuisen Ruotsin. Perjantaina Tukholmassa Suomen toimesta nöyryytetyt ruotsalaiset tulivat Baltic Sea Cupin avausotteluun revanssimielellä. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Suomi otti toisen peräkkäisen voittonsa tulevista EM-kisaisännistä ja pelaa näin osaturnauksen voitosta sunnuntaina Latviaa vastaan.
Suomen koripallomaajoukkue avasi Ruotsin turneensa perjantaina hienolla tavalla. Tukholmassa pelatussa harjoitusmaaottelussa tuleva EM-kisaisäntä Ruotsi sai tuta Suomen nuoren joukkueen puolustusinnon ja taipui kotiyleisönsä edessä nöyryyttävin lukemin 100-82 (51-26).
Kolme viimeistä Suomen mestaruutta kaapannut espoolaisjoukkue Honka panostaa tulevalla kaudella entistäkin voimakkaammin kotimaisuuteen. Joukkueen runko pysyy koossa. Jatkostaan on sopinut yhdeksän pelaajaa, jonka lisäksi Hongassa nähdään kaksi uutta kasvoa; jo aiemmin julkaistu hankinta Tuomas Iisalo sekä Torpasta siirtyvä Jukka-Pekka Väänänen.
Viime kaudella vuoden kehittyneimpänä pelaajana palkitun Petri Virtasen ura sai yhden nousujohteisen merkkipaalun lisää, kun BC Jyväskylää edustanut pelintekijä valittiin SM-Koriksen vuoden pelaajaksi 2002-03. Naisten puolella samaisen tittelin nappasi ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan Minna Myllylä, joka oli Äänekosken Huiman kanssa voittamassa seuran historiallista Suomen mestaruutta.
”Vaikeuksien kautta voittoon” näyttää olevan teema espoolaisjoukkue Hongalle. Honka korvasi neljännessä finaalissa loukkaantuneen Dan Crossin tasaisella joukkuepanoksella ja varmisti kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa kakkosviisikolla. Honka voitti sunnuntaina 3.623 katsojan edessä Joensuun Katajan lukemin 79-66 ja pääsi juhlimaan mestaruutta otteluvoitoin 3-1.
Espoolainen Honka on voiton päässä kevään 2003 miesten Suomen mestaruudesta. Honka onnistui riistämään kotiedun uudelleen itselleen, kun se lauantaina voitti dramaattisten loppuhetkien jälkeen Katajan Joensuussa lukemin 76-73. Mestaruuden varmistamista Honka pääsee kokeilemaan sunnuntaina kotikentällään LänsiAuto Areenalla neljännessä finaalissa, joka alkaa klo 13.
Joensuulainen Kataja ei jättänyt pienintäkään epäselvyyttä siitä, kumpi finalisteista oli kovempi keskiviikkona. Kataja nöyryytti Honkaa 3.627-päisen espoolaisyleisön edessä lukemin 82-57 ollen parempi pelin jokaisella osa-alueella. Finaalisarja on nyt tasan 1-1 ja paljon on liossa lauantaina, jolloin joukkueet kohtaavat kolmannen kerran.
Espoolainen Honka aloitti räväkästi miesten SM-finaalit. Se varasti heti ensimmäisessä kohtaamisessa joensuulaista Katajaa vastaan kotiedun itselleen. Honka venyi vieraskentällä Joensuussa maanantaina 76-74-voittoon. Toinen finaali pelataan keskiviikkona (2.4.) Espoon LänsiAuto Areenalla klo 18.30 alkaen. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Miesten odotetut SM-finaalit käynnistyvät maanantaina (31.3.) Joensuusta. Sekä kotikenttäedun omaava Kataja sekä espoolainen Honka ovat saaneet levätäkseen molempien selvittäessä tiensä välieristä puhtaasti 3-0. Samalla joukkueet ovat ehtineet punoa juonia toistensa päänmenoksi. Kaikesta päätellen luvassa on hyvätasoinen ja ennen kaikkea jännittävän tasainen finaalisarja.
SM-runkosarjan kärkikaksikko, joensuulainen Kataja ja Honka, pelaavat tänäkin vuonna SM-mitaleista. Kataja selvitti tiensä välieriin hakemalla 88-76-voiton Lappeenrannan NMKY:stä keskiviikkona. Honka puolestaan löysi kateissa olleen vauhtinsa ja nujersi Kouvot näytöstyyliin vieraissa 104-69. Molemmat ottelusarjat päättyivät 3-1. Kahdessa muussa puolivälieräparissa sen sijaan nähdään viidennet ottelut, jotka pelataan perjantaina (21.3.).
SM-Koriksen puolivälierät käynnistyvät perjantaina 14.3. mielenkiintoisin taisteluparein. Runkosarjan voittanut Kataja Joensuusta saa vastaansa tutun vastuksen, kun sen haastajaksi astelee Lappeenrannan NMKY. Samaiset joukkueet olivat vastakkain myös vuosi sitten pudotuspelien avauskierroksella.
Espoolaisjoukkue Honka kärsi itsenäisyyspäivänä 67-75-vierastappion virolaiselle A. Le Coqille. Tappio oli kuitenkin toissijainen asia, sillä Honka varmisti silläkin FIBA Challenge Cupissa E-lohkon voiton. Honka jatkaa europelejään Challenge Cupin pudotuspeleissä.
Espoolaisjoukkue Honka on lähellä jatkopaikkaa FIBA Challenge Cupissa. Honka kaatoi keskiviikkona norjalaisen Kongsberg Penguinsin kotikentällään lukemin 82-61. Voitto tarkoittaa espoolaisille sitä, ettei sen tarvitse runkosarjan päätösottelussa edes voittaa, vaan sopiva tappiokin takaa jatkon eurokentillä.
Espoolaisjoukkue Honka voitti toisenkin FIBA Challenge Cupin ottelunsa. Avauskierroksella virolaisen A. Le Coqin kaatanut Honka vieraili lauantaina Norjassa ja tuliaisina oli niukka 67-64-voitto Kongsberg Penguinsista.
Miesten Suomen Cupin neljän joukkueen lopputurnauksessa Final Fourissa nähdään 16.-17.11. espoolainen Honka, Kataja Joensuusta, Namika Lahti ja Salon Vilpas. Kyseinen nelikko varmisti Final Four –paikkansa sunnuntaisilla voitoillaan. Tapiolassa viime kaudesta nuorentunut Honka esitti pirteitä otteita kaataen BC Jyväskylän uusin asein lukemin 104-78.
Espoolainen miesten SM-Koriksen hallitseva mestarijoukkue Honka on saanut kaksi mieluista allekirjoitusta sopimuspapereihinsa. Jo useampana kautena Suomen parketeilla kehuja kerännyt amerikkalaislaituri Marcus Grant (200 cm, 29 vuotta) on tehnyt seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Myös useamman kauden joukkueen riveissä viihtynyt sentteri Heikki Zitting on tehnyt tulevan kauden kattavan jatkosopimuksen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia