Susijengi pelaa kahdeksan kovan tason kansainvälistä ottelua EM-kotikisoihin valmistavan leirityksensä aikana. Susijengi aloittaa kesänsä perinteeksi muodostuneessa Tampereen ottelussa Latviaa vastaan 29.7. ja päättää valmistautumisjaksonsa kohtaamalla Hartwall Areenan EM-kenraalissa Venäjän 25.8.
Susijengin vastustajat vuosien 2017-18 MM-karsintojen alkulohkoon arvottiin sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaa Kiinan Guangzhoussa. Kiinan maajoukkueen avainpelaaja Yi Jianlian toimi onnettarena, kun Susijengi arvottiin Euroopan karsintojen F-lohkoon yhdessä Tshekin, Islannin sekä yhden elokuun MM-esikarsinnoissa määriteltävän joukkueen kanssa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA palkitsi ansioituneita jäsenmaita maailmankongressissaan Hong Kongissa.
SIG Strasbourgin ja Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovin ura on kovassa nosteessa. Kahden viime kauden aikana Tuovi on saanut arvokasta oppia apuvalmentajan roolissa Euroopan huipputasolla. Tuovin urakehitykseen on mahtunut sekä sattumia että hyväksi käytettyjä näyttöpaikkoja.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.
Erik Murphy pelaa toista kauttaan Euroopassa ja on nauttinut ajastaan vanhalla mantereella. Murphylla on korkeat odotukset sekä tästä kaudesta että ensi vuoden EM-kotikisoista.
Arpa oli suomalaisen huippukoripallon kannalta suosiollinen tiistaina Istanbulissa, missä arvottiin kesän 2017 EM-kisojen alkulohkot. Susijengi ottaa ensi elo-syyskuussa Hartwall Areenalla mittaa kumppanimaansa Islannin lisäksi hallitsevasta EM- ja MM-pronssimitalisti Ranskasta, perinteisestä koripallojätti Kreikasta sekä yllätyskelpoisista Sloveniasta ja Puolasta.
Ranskalaisjoukkue SIG Strasbourgin apuvalmentaja Lassi Tuovi jatkaa pestissään, vaikka Henrik Dettmann väistyy syrjään päävalmentajan paikalta. Tuovi toimii jatkossa uuden valmentajan Vincent Collet’n aisaparina.
Susijengin pitkäaikainen luotsi Henrik Dettmann, 58, astuu syrjään ranskalaisjoukkue SIG Strasbourgin päävalmentajan tehtävästä. Tehdyn päätöksen syynä on joukkueen yskähdellen alkanut syyskausi. Dettmannin korvaa SIG Strasbourgin penkin päässä Vincent Collet, joka palkittiin viime keväänä Ranskan liigan vuoden valmentajana.
Gerald Lee Jr.:n edustama Le Mans veti pidemmän korren Henrik Dettmannin, Lassi Tuovin ja Erik Murphyn SIG Strasbourgista Ranskan Pro A -liigan avauskierroksen ottelussa sunnuntaina. Lee nosteli seitsemän pistettä ja Murphy vastasi kymmenellä pisteellä, ja Le Mans poistui kentältä 73-71 (40-24) -voitto mukanaan.
Susijengin päävalmentaja ja Ranskan liigan SIG Strasbourgia valmentava Henrik Dettmann joutui keskiviikkona iltapäivällä henkilöauton kolhimaksi Ranskan Nancyssa ylittäessään suojatietä. Suojatietä ylittänyt Dettmann välttyi pahimmalta, mutta joutuu turvautumaan seuraavat kuusi viikkoa kyynärsauvoihin.
Susijengi sai EM-kisoihin valmistavan kesän 2016 päätösottelussaan täyden vastuksen piinkovasta Ruotsista, mutta pystyi pitämään Espoon Metro Areenan 6,257 katsojan edessä päänsä pinnalla ja kuittaamaan 69-67 (37-33) -voiton. Lauri Markkanen ja Shawn Huff urakoivat kotijoukkueen kovimmat tehot ja Gerald Lee Jr. teki riemukkaan paluun kentille.
Ensi kesänä järjestettäviin EM-kotikisoihin valmistautuvan Susijengin valmennusjohto on käyttänyt jo vuosikymmenen ajan valmennuksen työkaluna yksilön ja ryhmän välistä vuorovaikutusta ruotivaa Extended DISC -analyysiä. Extended DISC:n toimitusjohtaja Jukka Sappinen kertoo myös yhtiönsä oppineen paljon Susijengi-yhteistyössään.
Susijengi sai lentävän lähdön keskiviikkona Venäjää vastaan pelatun maaottelun avausneljänneksellä ja kohosi nopeasti 9-19-johtoon. Seuraavan 19 pisteen tekemiseen Susijengiltä kului kaksinkertainen aika, kun Venäjä vei vierailtaan pelirohkeuden operoimalla puolustuksessa sääntöjen rajamailla. Venäjä kuittasi Pietarin illassa 80-62 (33-29) -voiton.
Kaksi viikkoa sitten Hartwall Areenalla Suomelle taipunut Saksa makseli kalavelkoja kotiyleisönsä edessä, kun Susijengi kukistui perjantai-iltana Ulmissa 75-66 (36-25). Saksa onnistui kiskomaan ratkaisevan eron Susijengin toisen ja neljännen jakson mustilla hetkillä. Susijengin joukkuepuolustus ja onnistujien kirjo nosti illan saldon kuitenkin plussan puolelle.
Kesän aiemmissa maaotteluissaan Saksan ja Belgian voittanut Susijengi pelaa viikonloppuna Saksan Ulmissa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa EM-karsintoihin valmistautuvia Saksaa, Puolaa ja Venäjää vastaan. Susijengin otteita Ulmin turnauksessa seuraa VeikkausTV, joka televisioi kaikki kuusi turnausottelua.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia