Salon Vilpas isännöi Joensuun Katajaa sunnuntai-illan ainoassa liigakamppailussa, 1936 katsojan täyttämässä Salohallissa. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen Vilpas imi energiaa kotiyleisöstä ja karkasi lopulta komeaan 96-78 (47-45) –kotivoittoon.
Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.
Susijengi aloittaa karsinnat pääsystä vuoden 2019 Kiinan MM-kisoihin tänään illalla Bulgarian Botevgradissa. Vaikka karsintajoukkueen runko on viime vuosien arvokisoista tuttu, antavat karsinnan myös vähemmän kokeneelle susikaartille mahdollisuuden näyttää osaamistaan ja hakea maajoukkuetuntumaa.
Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.
Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi kerääntyy maanantaina aloittamaan valmistautumisensa viikon päästä alkaviin MM-karsintoihin. Edessä on siirtymä uusvanhaan karsintajärjestelmään, jonka myötä maaotteluita pelataan ympäri vuoden ja yksittäisten karsintaotteluiden panokset kasvavat.
Sunnuntain ainoassa liigakamppailussa Joensuun Kataja matkusti eurokiireiltään Nokian palloiluhallille BC Nokian vieraaksi. Tasaisen väännön voittajaksi venyi runsaskorisen päätösjakson lopuksi kotijoukkue lukemin 96-91 (41-42).
Itävaltalainen Kapfenberg Bulls tarjoili keskiviikkona Joensuun Katajalle sen ensimmäisen tappion FIBA Europe Cupissa. Pisteen johdossa päätösjaksolle lähtenyt Kataja ei onnistunut pitämään itävaltalaisia takanaan, Bullsin noustessa rinnalle ja lopulta 87-83 (43-45) –vierasvoittoon.
Suomalaiselle koripalloväelle tutun Mihailo Pavicevicin luotsaama montenegrolainen KK Mornar Bar saapuu Katajan vieraaksi keskiviikon FIBA Europe Cupin mittelössä. Ottelun voittaja on hyvin lähellä jatkopaikkaa Europe Cupin C-lohkosta.
Joensuun Kataja otti vahvan vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä lauantai-iltana. Joukkue karkasi tauon jälkeen täydellisesti isäntien näpeistä ja porskutteli selkeään 85–67 (37–45) -vierasvoittoon. Illan toisessa Korisliiga-koitoksessa Salon Vilpas otti niukan kotivoiton Helsinki Seagullsista numeroin 95–89 (47–42).
Joensuun Kataja jatkoi vahvoja otteitaan eurokentillä, korjaamalla talteen toisen perättäisen voiton FIBA Europe Cupin alkulohkossa. Portugalilainen FC Porto joutui taipumaan Katajalle tasaisien vaiheiden jälkeen lukemin 88-84 (45-39).
Perjantain Korisliiga-kierroksella nähtiin sarjakärki Kouvojen ilmiömäinen comeback-voitto Joensuun Katajasta lukemin 87–74 (40–52). Perjantain toisessa ottelussa Uudenkaupungin Korihait taisteli kotivoittoon KTP Basketista numeroin 97–90 (42–42).
EM-kotikisoissa menestystä niittäneen Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 19 pelaajaa marraskuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Bulgariaa ja Tshekkiä vastaan. Dettmannin koolle kutsuma lista koostuu yksinomaan Euroopassa ja Korisliigassa pelaavista ammattilaisista.
Joensuun Kataja avasi eurotaipaleensa FIBA Europe Cupissa keskiviikkona, vierasottelulla itävaltalaista Kapfenberg Bullsia vastaan. Nihkeän avauspuolikkaan jälkeen Kataja suoritti ryhtiliikkeen ja kaasutti komeaan 86-72 (45-46) –vierasvoittoon.
Salon Vilpas otti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa makealla tavalla, kun se matkusti viime kevään finaaliuusinnassa Joensuun Katajan vieraaksi. Tasaisessa ottelussa Vilpas nousi pieneltä takamatkalta lopulta komeaan 84-81 (44-47) –voittoon.
Korisliigan perjantai-ilta piti sisällään täyden viiden ottelun kierroksen. Salossa Vilpas kaatoi Kauhajoen Karhun 103-82 (52-39), Kobrat otti 86-81 (41-42) –kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä ja KTP tarjoili kotiyleisölleen 90-70 (46-37) –kotivoiton Espoo Unitedista. Kouvot haki sarjapisteet Uudestakaupungista lukemin 85-67 (44-30) ja Kataja oli ikävä vieras Seagullsille, voittaen numeroin 90-80 (46-38).
Korisliigan keskiviikon kolmen ottelun kierroksella Pyrintö ja BC Nokia mittelivät Pirkanmaan herruudesta, Pyrinnön viedessä Pyynikillä tasaisen kamppailun nimiinsä lukemin 76-71 (32-33). Kouvolassa Kouvot oli tyly isäntä Vilppaalle numeroin 96-71 (52-34) ja Joensuun Kataja aloitti liigakautensa 109-70 (59-32) –kotivoitolla KTP:sta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia