Suomen koripallomaajoukkueen, Susijengin, valmennusjohto on Henrik Dettmannin johdolla päättänyt EM-kisoihin matkaavan tusinan. Suomen EM-kisajoukkue viimeistelee kuntoaan perjantaina Helsingin Jäähallissa pelattavassa EM-kenraalissa, jossa vastaan asettuu viime EM-kisojen kuutonen Ukraina.
Susijengi pesi turkkinsa synkän eilisen jälkeen pelaten huomattavasti paremmalla peli-ilmeellä Ukrainaa vastaan Sloveniassa pelatun huipputurnauksen päätöspäivänä. Suomen puolustus oli loistokasta ensimmäiset 20 minuuttia, mutta puoliajan jälkeen intensiteetti laski ja Ukraina voitti lopulta niukasti 75-70 (25-35).
Susijengin viikonlopun tuplamaaottelu laadukasta Belgiaa vastaan alkoi erinomaisesti, kun belgialaiset juoksivat Suomen puolustusmuuriin Brainessa. Hyökkäyspäässä 20 pistettä pussittanut Gerald Lee jr. pääsi mellestämään mielensä mukaan korin alla ja Suomi voitti Belgian 62-75 (31-35).
Susijengin megahaasteen, eli kahden EM-finalistin kohtaaminen peräkkäisinä viikonloppuina, toinen osa päätyi tappioon, kun Suomi joutui heikon alun jälkeen takaa-ajajaksi Liettuaa vastaan Alytusissa. Susijengi raapi itsensä takaisin peliin, mutta Liettua rankaisi jokaisesta pienestäkin virheestä ja pääsi juhlimaan 78-71 (44-40) -voittoa.
Neljänsiin peräkkäisiin arvokisoihinsa valmistautuva Susijengi aloitti kesän 2015 maaottelut sensaatiomaisella voitolla, kun Susijengi kaatoi 7,282-päisen Hakametsän Jäähallin edessä hallitsevan Euroopan mestarin ja MM-pronssimitalisti Ranskan 76-67 (53-35). Kotiyleisön huutomyrsky avitti Susijengin hurmokseen ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin Susijengi ei saanut heitettyä ohitse.
Neljänteen peräkkäiseen arvoturnaukseen valmistautuvan Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin EM-ehdokkaat on julkaistu. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt Susijengi-vahvuuteen 20 pelaajaa. Susijengi aloittaa virallisen leirityksensä heinäkuun 20. päivänä Susi Training Centerissä, Kisakallion Urheiluopistolla.
Ennen Susijengin virallisen leirityksen alkua Suomen maajoukkuepelaajille on organisoitu omatoiminen harjoitusjakso, joka toimii ns. Open Gym -periaatteella. Susijengiläiset, haastajamaajoukkueen sekä 20- ja 18-vuotiaiden maajoukkueiden pelaajat ovat Open gymissä päässeet harjoittelemaan Susijengin apuvalmentajien sekä fysiikkavalmentaja Jussi Hirvosen johdolla.
Ensi syyskuussa kolmansissa peräkkäisissä EM-kisoissa pelaava Susijengi saa mieluisan tulokkaan riveihinsä. Kotoisen Korisliigan korikuninkuuden vuonna 2011 voittanut Jamar Wilson, 31, on saanut Suomen kansalaisuuden ja liittyy kesällä Susijengi-vahvuuteen. Jo vuonna 2010 julkisesti kansalaisuushaaveestaan puhunut Jamar Wilson on naimisissa Suomen entisen maajoukkuepelaaja Laura Wilsonin (os. Sario) kanssa.
Korisliigan neljäs välieräjoukkue selviää vasta lauantaina Uudessakaupungissa Korihaiden ja Espoon Hongan viidennessä puolivälieräottelussa. Honka venytti ottelusarjan ratkaisua otettuaan torstaina 90-83 (45-46) -kotivoiton Korihaista.
Korisliigan puolivälierät ratkesivat tiistaina kolmen ottelusarjan osalta, kun runkosarjan kärkikolmikko Tampereen Pyrintö, Joensuun Kataja, KTP-Basket harppasi välieriin suoraan 3-0 -voitoin. Neljännessä puolivälieräparissa Korihait siirtyi 2-1-johtoon Espoon Honkaa vastaan.
Korisliigassa pelattiin sunnuntaina kolme tasaista puolivälieräottelua. Niiden tuloksena Tampereen Pyrintö ja KTP-Basket pääsivät voiton päähän välieräpaikoista. Espoon Honka sen sijaan tasoitti Uudenkaupungin Korihaita vastaan voitot 1-1:een. Puolivälierien kolmannet ottelut pelataan tiistaina.
Korisliigan puolivälierät alkoivat kotivoitoilla. Joensuun Kataja otti voittonsa jo keskiviikkona Kouvoista ja perjantaina myös Tampereen Pyrintö, KTP-Basket ja Uudenkaupungin Korihait pitivät kotietunsa lähes samoin lopputuloksin.
Päättynyt runkosarjakausi oli Uudenkaupungin Korihaille historiallinen – seura selvisi ensimmäisen kerran 24 vuoteen pudotuspeleihin kotiedun turvin. Vastaansa Korihait saa kansainvälisessä VTB-liigassa marinoidun Espoon Hongan, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kerännyt tililleen viisi Suomen mestaruutta ja kaksi cupin kultaa.
Venäjän kärkijoukkue Unics Kazan osoittautui Hongalle odotetusti liian vaikeaksi vastustajaksi koripallon VTB United-liigan lohkovaiheen päätöskierroksella. Kivenkova Kazan kukisti ensimmäisellä VTB-kaudellaan voitoitta jääneen espoolaisvieraansa numeroin 95-62.
Espoon Honka joutui lähtemään siipirikkona keskiviikkona Venäjällä pelattavaan koripallon VTB United-liigan viimeiseen otteluunsa, jossa vastaan asettuu kivenkova Unics Kazan. Hongalta ovat sivussa Kazania vastaan Tuomas Iisalo, Anselmi Vanjoki ja Villematti Kopio.
Espoon Hongasta ei ollut upeasta taistelusta ja peliesityksestä huolimatta ihmeen tekijäksi koripallon VTB United-liigan viimeisessä kotiottelussaan Moskovan TsSKA vastaan. Honka härnäsi ja haastoi 3512 katsojan edessä parhaansa mukaan venäläisjättiläistä, joka puristi Barona Areenalla lopulta voittoon numeroin 66-59 (12-19, 12-14, 16-11, 20-22).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia