Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueella oli Baltic Sea Cupin kolmantena pelipäivänä urakka edessä, kun ohjelmassa oli kaksi ottelua. Joukkue kohtasi aamupelissään Puolan, joka Susi-paitojen hyvästä suorituksesta huolimatta voitti ottelun luvuin 74-68.
Suomen 18-vuotiaat pojat pääsivät esiintymään Baltic Sea Cupin toisena pelipäivänä televisiokameroiden edessä, kun vastaan asteli isäntäjoukkue Viro. Suomalaiset viihtyivät kameroiden edessä hyvin ja puolustivat itselleen turnauksen ensimmäisen suomalaisvoiton lukemin 78-55.
Baltic Sea Cupin avauspäivän toisessa Suomen ottelussa 18-vuotiaat pojat kohtasivat Euroopan A-tasolla pelaavan Latvian. Latvia osoitti paremmuutensa voittamalla Suomen luvuin 70-51. Espoon Honkaa edustava Sasu Salin oli yksi suomalaisonnistuja tuplalukemillaan.
Suomen 18-vuotiaat pojat jatkoivat tasaisten kamppailujen sarjaa myös EM-kisojen päätöspäivänä. Slovakian pelätty Maros Repasky myllytti 39 pistettä, mutta Suomen ilmiömäinen joukkuetyöskentely ratkaisi jälleen kerran ottelun. Seitsemän voittoa kahdeksasta ottelusta hakenut Suomi kukisti Slovakian 80-76 (43-39) ja otti nimiinsä kisojen yhdeksännen sijan.
Suomen 18-vuotiaiden korispoikien voittokulku B-divisioonan EM-kisoissa Sofian Bulgariassa sai jatkoa lauantaina. Toukokuisissa PM-kisoissa Suomen ehkä hieman yllättäenkin pronssiottelussa kaatanut Norja tuli jatkosarjan otteluun itsevarmuutta uhkuen ja piti suomalaisia pinteessä aina ottelun päätösneljännekselle asti. Suomi vei kuitenkin ottelun viimeisen kymmenminuuttisen nimiinsä 25-13 ja voitti koko ottelun 65-56 (23-25).
18-vuotiaat korispojat jatkoivat torstaina voittokulkuaan EM-kisoissa Bulgarian Sofiassa. Ottelun viimeisellä neljänneksellä kymmenen pisteen takaa-ajoaseman kiinni kuronut Suomi nipisti pisteet Itävallalta luvuin 76-75 (31-37). Alemman jatkosarjan läpi tappioitta selvinnyt Suomi pelaa välipäivän jälkeen sijoituksesta 9.-12.
Harmillisesti EM-kisojen ylemmän jatkosarjan ulkopuolelle jäänyt Suomen 18-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue ei antanut takaiskujen lannistaa. Sinnikäs Slovakia piti keskiviikkona Suomea pinteessä täydet 40 minuuttia ja johti neljällä pisteellä vielä vajaat kaksi minuuttia ennen loppua. Suomi kamppaili kovan joukkuepuolustuksen turvin eron kiinni ja Kouvojen Matti Nuutinen viimeisteli voittopisteet 72-73 (42-42) vapaaheittoviivalta seitsemän sekuntia ennen peliajan umpeutumista.
Suomen 18-vuotiaiden korispoikien viimeinen ottelu EM-kisojen alkulohkossa oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan. Jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen 27 pisteen taakse jäänyt Armenia koki Suomelle 37-133 (12-66) tappion. Kolme voittoa neljästä alkulohkon ottelusta hakenut Suomi ei kuitenkaan päässyt ylempään jatkosarjaan, koska Puola voitti aiemmin päivällä Ruotsin.
Suomen 18-vuotiaat korispojat päihittivät onnistuneen hyökkäyspelin turvin Hollannin ikäluokkansa EM-kisojen alkulohkossa Bulgarian Sofiassa. 86-65 (52-31) voittonsa turvin 18-vuotiaat säilyttivät mahdollisuutensa nousta Euroopan A-sarjaan ainoana suomalaisena korisjuniorijoukkueena tänä kesänä.
Bulgarian Sofiassa perjantaina käynnistyneet 18-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyivät suomalaisittain voitokkaasti, kun ehjää joukkuepuolustusta esittänyt Suomi kukisti Puolan niukasti 81-76 (43-36). Lauantaina Ruotsi rynni huippupelurinsa Jeffery Taylorin johdolla 79-63 (37-31) voittoon.
18-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue suuntaa tulevalla viikolla ikäluokkansa EM-kisoihin Bulgarian Sofiaan. Joukkue leireilee paraikaa Viron Vösyssä ja pelaa kenraaliharjoituksenaan kaksi maaottelua Viron 18-vuotiaita vastaan. Perjantaina Suomi voitti ensimmäisen Viro-maaottelun lukemin 64-80.
Liettuassa leireilevät 16- ja 18-vuotiaat pojat mittelivät tänään isäntämaan ikätovereitaan vastaan. Kyyti oli kylmää molemmissa ikäluokissa. 18-vuotiaat kärsivät tappion lukemin 96-46 (50-22), 16-vuotiaiden tappioluvut olivat 112-51 (51-34).
Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat voittotilinsä Ruotsin Solnassa pelattavissa PM-kisoissa, kun se kuritti Norjaa lukemin 91-65. Myös 16-vuotiaille tytöille kirjattiin murskavoitto (76-29) Norjasta. Muuten vilkas PM-kisapäivä ei ollut suomalaisten, sillä maajoukkueet kärsivät myös neljä tappiota.
Solnassa, Ruotsissa kamppaillaan keskiviikosta (16.5.) lähtien nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomesta matkaan lähtevät 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueet. Turnaus päättyy sunnuntaina (20.5.) pelattaviin finaaleihin.
Koululaisten koripallon MM-kisat pelataan joka toinen vuosi, tänä vuonna Ranskan Paussa 9.-15.4. Koululiikuntaliiton järjestämien Suomen karsintojen kautta reissuun selvisivät Mäkelänrinteen yhteiskoulun tytöt sekä Pohjois-Haagan yhteiskoulun pojat. Mukana kisoissa on 24 maata sekä tytöissä että pojissa.
Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia