20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkoi puhtaalla pelillä Helsingin Urheilutalossa pelattavan Baltic Cupin toisena päivänä hakemalla 74-70 (43-29) voiton Ruotsista. Suomen universiadijoukkueen päivä oli puolestaan synkkä – Norjan 20-vuotiaat rankaisivat laiskasti esiintynyttä universiadijoukkuetta selkein 81-60 (40-33) -lukemin.
Helsingin Urheilutalolla pelattavan Baltic Cupin avauspäivä oli suomalaisittain menestyksekäs. Miesten universiadijoukkue käynnisti turnauksen päihittämällä Ruotsin 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen 84-66 (51-36), jonka jälkeen Suomen 20-vuotiaat miehet kurittivat Norjan 20-vuotiaita 78-64 (47-29).
Joensuun Katajan tavoin kovin tavoittein kauteen lähteneen KTP-Basketin kohtalo keväällä 2008 oli jäädä pudotuspelien ulkopuolelle. Alkavalla kaudella samanlaisesta kömmähdyksestä ei pitäisi olla pelkoa. Sen lisäksi, että KTP onnistui pitämään riveissään suurimman osan viime kauden runkopelaajistaan, kotkalaiset häärivät ahkerina pelaajamarkkinoilla.
Kovia kokenut 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sai murheellisen lopun B-divisioonan EM-kisoihin, kun Suomen karkumatkan päätösneljänneksellä rynnistänyt Sveitsi kukisti viime sekunnin heitolla Suomen 82-80 (29-38). Tappio suisti Suomen turnauksen 18. sijalle.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti B-divisioonan EM-turnauksen sijoituspelinsä 118-56 (63-31)-murskavoitolla Azerbaidzhanista. Varsinaiseksi uutiseksi nousi kuitenkin Antti Kanervon heittämät 43 pistettä, jolla hän kirjoitutti uusiksi 20-vuotiaiden maajoukkueen piste-ennätyksen.
Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue koki tiistaina kovan kohtalon, kun B-divisioonan EM-alkusarja pelattiin päätökseen. Suomi haki paikkaa kahdeksan joukkoon, mutta kärsi 63-79-tappion Makedonialle. Lohkon toisessa ottelussa Norja kukisti Iso-Britannian sopivalla korierolla jättäen Suomen lohkonsa viimeiseksi.
Suomen 20-vuotiaat miehet eivät onnistuneet yllättämään lohkokärki Portugalia ikäluokan B-divisioonan EM-kisoissa. Kaukana temppu ei ollut, sillä portugalilaiset tekivät pesäeron suomalaisiin päätösjaksolla suomalaisittain synkän viisiminuuttisen aikana. Portugalin voittolukemat kirjattiin 76-63 (32-32).
Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat voittotilinsä B-divisioonan EM-turnauksessa Romaniassa. Suomi päihitti runsaskorisessa ottelussa Norjan loppuluvuin 99-87 (50-38). Ottelu ratkesi jo toisella neljänneksellä.
Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue avasi taipaleensa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Targu Muresissa tappiolla. Iso-Britannia oli fyysisesti suomalaisia vahvempi ja junttasi 90-73 (49-29)-voiton.
Suomi käynnisti 18-vuotiaiden poikien EM-turnauksen perjantaina hakemalla voiton turnauksen avausottelustaan isäntämaa Unkaria vastaan. Lauantaina Suomen heitto oli kuitenkin pahasti hakusessa ja Tanska pääsi hakemaan 55-65 (29-31) voiton.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai onnistuneen alun B-divisioonan EM-kisoihin kukistamalla kotiyleisönsä edessä pelanneen isäntämaa Unkarin 82-70 (41-31). Perjantaisen kisa-avauksen ohessa Suomi esiintyi tuloksellisesti myös Helsingin Baltic Cupissa jyräämällä 20-vuotiaiden maaottelussa Ruotsin 104-83 (54-43).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue tarjosi Baltic Cupin avausottelussaan viihdettä koko rahan edestä Helsingin Urheilutalon yleisölle. Latvia kukisti Suomen jännittävien loppuvaiheiden jälkeen 88-91 (49-41). Voiton avaimet olivat Suomen käsissä vielä kymmenen sekuntia ennen loppua.
Suomen 20-vuotiaiden miesten koripallomaajoukkue valmistautuu ikäluokkansa EM-kisoihin isännöimällä kovan tason kansainvälistä turnausta Helsingin Urheilutalolla. Suomen vieraaksi nelipäiväiseen Baltic Cupiin saapuvat Latvia, Viro, Ruotsi ja Norja.
Suomen 20-vuotiaiden miesten koripallomaajoukkue pelasi kesän ensimmäisen maaottelunsa torstai-iltana Tallinnassa. Loukkaantumisaallon riivaama Suomi laittoi lyhyellä viisikolla ansiokkaasti kampoihin nimivahvalle Virolle, mutta taipui lopulta 76-79 (38-41).
Suomi kohtasi perjantaina illansuussa Viron sekä 20-vuotiaiden että 18-vuotiaiden miesten koripallomaaotteluissa. Loukkaantumisten riivaama 20-vuotiaiden ryhmä kaatui Virolle 57-68, mutta 18-vuotiaat veivät alkuvaikeuksien jälkeen oman ottelunsa nimiinsä 62-59.
KTP:n riveissä SM-sarjaa jo 13 vuottaa uurastanut Markus Myllylä, 31, jatkaa Korisliigassa myös ensi kaudella. 201-senttisen Myllylän sopimus KTP:n kanssa on yksivuotinen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia