20-vuotiaat miehet kukistivat Ruotsin Baltic Cupissa

20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkoi puhtaalla pelillä Helsingin Urheilutalossa pelattavan Baltic Cupin toisena päivänä hakemalla 74-70 (43-29) voiton Ruotsista. Suomen universiadijoukkueen päivä oli puolestaan synkkä – Norjan 20-vuotiaat rankaisivat laiskasti esiintynyttä universiadijoukkuetta selkein 81-60 (40-33) -lukemin.

Roope Ahonen tykitti 19 pistettä Ruotsia vastaan.

20-vuotiaat miehet hallitsivat kenttätapahtumia Ruotsi-ottelun ensimmäisellä puoliajalla molemmissa kenttäpäädyissä. Ruotsi johti vielä ottelun alussa lukemin 7-2, mutta hävisi muutaman minuutin jakson 15-0 ja joutui altavastaajaksi. Samalla, kun Ruotsilla oli suunnattomia vaikeuksia päästä Suomi-puolustuksen siimeksestä edes kohtuullisiin heittopaikkoihin, Suomi käytti 12 pistettä heittäneen Antti Kanervon (12/3/3 syöttöä) johdolla omat heittopaikkansa erinomaisesti hyödykseen ja karkasi puoliajalla 43-29 johtoon.

Toiselle puoliajalle Suomi joutui lähtemään ilman ottelun tiimellyksessä loukkaantuneita Kanervoa ja Jesse Niemeä (0/1). Kun samalla joukkueen avainpelaajat Atte Perttu (0/0), Matti Nuutinen (10/3) ja Roope Ahonen (19/1/3 riistoa) saivat lähes perättäin neljännet virheensä, Ruotsi alkoi kuroa Anton Gaddeforsin (18/0/4 riistoa) ja Christopher Ryanin (14/7/4 riistoa) heitoilla piste-eroa umpeen. Jälleen vahvasti pelanneiden Matias Ojalan (16/9) ja Sami Ikävalkon (11/4) korit takasivat kuitenkin, ettei Ruotsi päässyt neljää pistettä lähemmäksi.

Päätösjaksolla Roope Ahonen osui oikeaan aikaan kaukoheitoissaan vieden Suomen jälleen kymmenen pisteen johtoon. Ruotsi onnistui vielä viimeisellä minuutilla kaunistelemaan loppuluvuksi siedettävät 74-70 (43-29).

– Vähän vaikeaa oli välillä, mutta me haluttiin kuitenkin voittaa tämä ottelu enemmän. Kaikki pistivät itsensä likoon, Ahonen kiitteli.

Suomi onnistui leveällä rintamalla, sillä peräti viisi suomalaispelaajaa (Ahonen, Nuutinen, Ojala, Ikävalko ja Kanervo) urakoivat kaksinumeroiset pisteluvut. Levypalloissa Suomi jäi ruotsalaisten jalkoihin 35-47, mutta kolmen pisteen heittonsa Suomi upotti hyvällä prosentilla (46,2 %). Suomi myös pakotti ruotsalaiset 21 pallonmenetykseen.

Universiadijoukkueella rimanalitus Norjaa vastaan

Kisojen avauspäivänä Ruotsin 20-vuotiaita kurittanut Suomen universiadijoukkue oli torstain ensimmäisessä ottelussa täysin unessa. Juho Nenosen (24/6) ja Ilkka Vuoren (8/0) korien ja ajoittaisten puolustuspään onnistumisten myötä Suomi johti Norjaa hienokseltaan vielä ennen puoliaikaa, mutta unohti täydellisesti joukkuepuolustuskonseptinsa toisen jakson loppuhetkillä ja joutui seitsemän pisteen takaa-ajoasemaan.

Seuraavan 15-minuuttisen ajan joukkueet jumittuivat asemasotavaiheeseen. Suomi onnistui Nenosen kaukoheitoilla kuromaan eron toisinaan alle kymmenen pisteen, mutta kovilla prosenteilla kaukaa heittäneet norjalaiset pystyivät tarpeen tullen katkaisemaan Suomen kirinpoikaset. Suomen selkäranka taittui lopullisesti viisi minuuttia ennen ottelun loppua, jolloin Norja vei kahden minuutin jakson 10-0 ja porhalsi parhaimmillaan 23 pisteen johtoon.

– En tiedä kuka on kuollut, mutta olimme kuin hautajaisissa, puuskahti Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov ottelun jälkeen.

Suomi jäi norjalaisten jalkoihin erityisesti levypalloissa sekä heittotarkkuuksissa. Sisukkaat norjalaiset hakivat irtopallot parempaan haltuun murskalukemin 40-24 ja ylsivät selkeästi Suomea parempiin lukemiin niin kahden pisteen heitoissa (Norja 61,3 %, Suomi 38,6 %), kolmen pisteen heitoissa (Norja 61,5 %, Suomi 21,7 %) kuin vapaaheitoissakin (Norja 79,2 %, Suomi 64,7 %).

Myös suomalaisten joukkuehyökkäys jätti toivomisen varaa. Vaikka norjalaiset menettivät ottelussa pallon peräti 27 kertaa, suomalaiset pääsivät vain ani harvoin ylivoimahyökkäyksiin. Pahimmillaan Suomen 5-5-hyökkäys kuihtui pallon pakonomaiseksi siirtelyksi kolmen pisteen kaarella. Poikkeus säännöstä oli Juho Nenonen, joka haki ilahduttavasti heittopaikkoja myös korin läheisyydestä.

Universiadijoukkueen kokoonpanosta puuttui edellisessä ottelussa selkänsä loukannut Vesa Mäkäläinen.

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa universiadijoukkueen perjantaina klo 17:00. Ruotsin ja Norjan 20-vuotiaat mittelevät klo 14:00 alkavassa ottelussa.

Norja (20-vuotiaat) – Suomi (universiadijoukkue) 81-60 (40-33), Baltic Cup, Helsinki 25.6.2009

Suomi: Juho Nenonen 24/6, Ville Mäkäläinen 9/3, Ilkka Vuori 8/0, Petri Heinonen 6/5, Jari Vanttaja 5/4, Kwamena Brace 4/0, Anselmi Vanjoki 2/1/3 syöttöä, Eero Lehtinen 2/1, Eldar Skamo 0/0, Viljami Vanjoki 0/0, Jarkko Kyllönen 0/0.

Norja: Nikolai Östby 25/3, Stian Mjoes 15/1/4 syöttöä, Roy Emeka 14/11/3 riistoa, Aksel Bolin 14/11.

Ruotsi – Suomi 70-74 (29-43), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Baltic Cup, Helsinki 25.6.2009

Suomi: Roope Ahonen 19/1/3 riistoa, Matias Ojala 16/9, Antti Kanervo 12/3/3 syöttöä, Sami Ikävalko 11/4, Matti Nuutinen 10/3, Miska Ahokas 4/2, Ilpo Pehkonen 2/2, Juho Lehtoranta 0/6, Jesse Niemi 0/1, Atte Perttu 0/0, Tuomas Viertola 0/0, Niko Malinen 0/0.

Ruotsi: Anton Gaddefors 18/0/4 riistoa, Christopher Ryan 14/7/4 riistoa, Richard Hartman 10/10.

Lisätietoja: Ottelutilastot