Baltiassa leireilevä Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi juhannusaattoiltana Liettuan. Suomi onnistui hetkittäin toteuttamaan pelitapaansa erinomaisesti, mutta Liettua hyödynsi ”sudepentujen” mustat jaksot matkallaan 71–46 (30–23)-voittoon.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät juhlimaan sunnuntaina ikäluokkiensa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa järjestetyissä PM-kisoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta nykymuotoisten PM-kisojen historian aikana, kun Suomi voittaa neljästä ikäluokasta kolme mestaruutta.
Kaikki neljä suomalaisjoukkuetta selvisivät omissa sarjoissaan Ruotsin Solnassa pelattavien PM-kisojen sunnuntaisiin loppuotteluihin. Voittajana omasta alkulohkostaan finaaliin selvisi 16-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ovat yhä lyömättömiä PM-kisoissa – joukkueet hakivat kolmannet voittonsa perjantaina jyräämällä Norjan. Norjalaisia rankaisi myös 18-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen maajoukkueet hakivat torstain PM-kisaotteluista voitot jokaisessa ikäluokassa. Päivän trillerivoitosta vastasivat 16-vuotiaat tytöt, jotka upottivat Olivia Moskarin viime hetken haamukorilla Ruotsin yhdellä pisteellä.
Ruotsin Solnassa järjestettävät vuotuiset nuorten koripallon PM-kisat käynnistyivät keskiviikkona kolmella suomalaisvoitolla. 18-vuotiaat tytöt kurittivat Islantia ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet hakivat päänahat Tanskalta.
Namika Lahti on B-poikien vuoden 2012 Suomen mestari. Erinomaista puolustustyöskentelyä läpi kauden esittäneet lahtelaiset kukistivat sunnuntain ratkaisevassa finaalissa ToPon Helsingissä pistein 70–92 (26–51).
Tampereen Pyrinnön A-pojat ja Vimpelin Vedon A-tytöt päättivät koripallokauden 2011/12 pronssijuhliin lauantaina. Myös nuorten loppuottelut käynnistyivät Honka Akatemian (A-pojat), Namika Lahden (B-pojat) ja WB/Capitals I:n (A-tytöt) juhliessa avausvoittojaan.
A- ja B-nuorten SM-finaalien viimeiset finaalipaikat ratkesivat keskiviikkona pelatuissa kolmansissa välieräotteluissa. Finaaliin etenivät Honka Akatemia (A-pojat), Namika Lahti (B-pojat) sekä WB/Capitals I (A-tytöt).
Namika Lahden B-pojat ylsivät Euroopan nuorten liigan (EYBL) runkosarjan viimeisessä turnauksessa Viron Viimsissä turnausvoittoon. Lahtelaisryhmä voitti turnauksen puhtaalla pelillä ja kampesi samalla itsensä EYBL:n II divisioonan voittajaksi, joka oikeuttaa suoraan nousuun EYBL:n pääsarjaan kaudelle 2012-13. Lisäksi joukkue pääsee pelaamaan EYBL-lopputurnaukseen, joka järjestetään 10.-13.5. Moskovassa.
Tallinnan Baltic Sea Cup päättyi torstaina kahteen suomalaisvoittoon, kun 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ryöpyttivät Ruotsia omissa otteluissaan. Pojat päihittivät Ruotsin 85–73 (39–27) ja tytöt 56–44 (29–24). Turnaus oli suomalaisittain voitokas, sillä 18-vuotiaiden maajoukkueiden lisäksi 16-vuotiaat tytöt voittivat kolmesta ottelustaan kaksi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittojaan kansainvälisessä Baltic Sea Cupissa peittoamalla keskiviikkona Viron 61–52 (31–25). Viron kaatoivat myös 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet, jotka avasivat turnauksen voittotilinsä.
Tallinnan perinteinen junioriturnaus Baltic Sea Cup käynnistyi suomalaisittain tiistaina neljän maaottelun merkeissä. Suomalaisjoukkueista voittoon ylsi 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka karkasi päätösjaksolla Latvialta vieden 63–57 (26–32)-voiton.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ylsi toiseen perättäiseen voittoonsa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa kukistamalla Tanskan 82–61 (43–29). Toinen perjantaina juniorimaaotteluvoittoon yltänyt suomalaisjoukkue oli 15-vuotiaat pojat, joka löylytti Viroa 79–47 (43–22).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia