Suomen miesten maajoukkue pääsi ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä tositoimiin torstai-iltana, kun se kohtasi Södertäljessä Ruotsin. Viime hetken sairastumisten vuoksi varsin pienellä kokoonpanolla otteluun joutunut Suomi heilutti tahtipuikkoa puolen tunnin ajan, kunnes isännät rynnivät ohi ja voittoon päätösjaksolla.
Salon Vilppaan koripallopaketti SM-sarjaan on lähes valmis. Koossa on nyt 11 pelaajasopimusta, kun amerikkalaistakamies Preston Murphy, saksalainen EU-passilla pelaava Philip Dejworek allekirjoittivat sopimukset. Vilppaalla on jo sopimus 216-senttisen nigerialaissentteri Chukwuma Nebohin kanssa.
Salolainen Vilpas on solminut sopimuksia SM-Koriksen joukkueelleen. Viime kauden joukkueesta jatkaa mm. miesten maajoukkueryhmään lukeutuva Jukka Kataja. Uusina miehinä Vilppaaseen siirtyy Tuomas Aro Forssasta sekä 216-senttinen Chukwuma Neboh.
Espoolaisjoukkue Honka ja Kouvot Kouvolasta pelaavat keväällä 2004 jaossa olevista SM-mitaleista. Asia sai varmistuksen, kun Honka otti maanantai-iltana kolmannen voittonsa salolaisesta Vilppaasta ja Kouvot teki samaisen tempun Lappeenrannan NMKY:lle.
Pussihukkien ja KTP Basketin välisessä ottelusarjassa roolit kääntyivät lauantaina. PuHu otti kotikentällään Myyrmäessä 81-64-voiton ja tasoitti puolivälierätaiston voitot 1-1:een. Samaan ylsi joensuulainen Kataja, joka pongahti perjantaisesta murskatappiostaan jaloilleen ja voitti Namika Lahden kotonaan 105-71. Honka puolestaan otti jo toisen puolivälierävoittonsa kaatamalla Salossa Vilppaan 73-57.
Suomen koripallomaajoukkue avasi voitokkaasti Latviassa pelattavan Baltic Sea Cup –turnauksen lauantaina. Suomi otti historiansa yhdeksännen voiton Virosta kaatamalla naapurit toisen puoliajan rutistuksellaan, nuorten kovien panoksien siivittämänä ja lukemin 79-77.
Suomen koripallomaajoukkue saa mieluisan yllätysvahvistuksen Baltic Sea Cupin kokoonpanoonsa. Espanjan kakkosliigassa pelaava Jyri Lehtonen on saanut seuraltaan Melillalta luvan ja lisävapaata, joka mahdollistaa miehen esiintymisen Suomi-paidassa Riikassa, Latviassa käytävässä Baltic Sea Cupissa joulukuun 27.-28. päivinä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue osallistuu joulukuun 27.-28. päivinä Baltic Sea Cup –turnaukseen Latvian Riikassa. Vuodenvaihteessa postinsa jättävä päävalmentaja Ari Tammivaara on valinnut Baltic Cup –joukkueen, jossa on mukana kolme ensikertalaista.
Nuorella ryhmällä Tshekissä vieraileva Suomen maajoukkue kompastui torstaina juniorimaiseen asenteeseensa Nymburgin kansainvälisessä turnauksessa. Tshekin Universiadijoukkue rymisteli 85-70-voiton Suomesta, joka pelasi kesän heikoimman ottelunsa.
Suomen nuori miesten maajoukkue hävisi avausottelunsa Tshekin matkallaan myöhään tiistai-iltana. Viime viikon kotiturnauksesta totuttuun tyyliin Suomi jäi vastustajastaan jälkeen, ja nousi lopussa hurjalla kirillään tavoittelemaan voittoa. Tshekki piti kuitenkin pintansa ja vei maaotteluvoiton lukemin 98-87.
Syyskuun EM-kisoihin valmistautuva Latvia romutti Suomen koripallomaajoukkueen toiveet historian ensimmäisestä Baltic Sea Cup –voitosta. Suomen nuori maajoukkue oli puolen tunnin pelin jälkeen kolmen pisteen päässä vastuksestaan, mutta päätösjaksolla ero repsahti ja Latvia rynni 95-76-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkue sai lauantaina vastaansa kiukkuisen Ruotsin. Perjantaina Tukholmassa Suomen toimesta nöyryytetyt ruotsalaiset tulivat Baltic Sea Cupin avausotteluun revanssimielellä. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Suomi otti toisen peräkkäisen voittonsa tulevista EM-kisaisännistä ja pelaa näin osaturnauksen voitosta sunnuntaina Latviaa vastaan.
Suomen koripallomaajoukkue avasi Ruotsin turneensa perjantaina hienolla tavalla. Tukholmassa pelatussa harjoitusmaaottelussa tuleva EM-kisaisäntä Ruotsi sai tuta Suomen nuoren joukkueen puolustusinnon ja taipui kotiyleisönsä edessä nöyryyttävin lukemin 100-82 (51-26).
SM-runkosarjan kärkikaksikko, joensuulainen Kataja ja Honka, pelaavat tänäkin vuonna SM-mitaleista. Kataja selvitti tiensä välieriin hakemalla 88-76-voiton Lappeenrannan NMKY:stä keskiviikkona. Honka puolestaan löysi kateissa olleen vauhtinsa ja nujersi Kouvot näytöstyyliin vieraissa 104-69. Molemmat ottelusarjat päättyivät 3-1. Kahdessa muussa puolivälieräparissa sen sijaan nähdään viidennet ottelut, jotka pelataan perjantaina (21.3.).
Sunnuntaina juhlii miesten Suomen Cupin mestaruutta uusi seura. Lauantain välierissä Joensuussa finaaliin tiensä selvittivät lopputurnausta isännöivä Kataja sekä Salon Vilpas. Kumpikaan joukkueista ei ole aiemmin voittanut Cup-kannua. Kataja lähtee klo 17 käynnistyvään finaaliin ennakkosuosikkina kaadettuaan Hongan huipputasoisessa välierässä 83-74.
Salon Vilppaan Ilpo Jalonen ylitti 500 koriinjohtavan syötön rajan, kun hän antoi Namika Lahtea vastaan keskiviikon SM-kierroksella kaksi ”passia”. Nyt Jalonen on SM-Koriksen runkosarjan kaikkien aikojen listalla 18. sijalla syöttösaldollaan 501.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia