Liettuassa peliään EM-kisakuntoon hioneet 18- ja 16-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt päättävät Baltian leirityksensä torstaina. Leirityksen viimeiset harjoitusottelut pelattiin keskiviikkona. Päivän saldona Suomen osalta oli voitto ja kaksi tappiota.
Samalla, kun Suomen 18-vuotiaat naiset aloittavat EM-kisaurakkansa Romaniassa ja 20-vuotiaat miehet isännöivät kansainvälistä turnausta Helsingissä, hiovat muut Suomen juniorimaajoukkueet peliään EM-kisakuntoon Liettuassa. 16-vuotiaat naiset hakevat kisavauhtia Panevezysin leiriltä, kun taas 16- ja 18-vuotiaat miehet ovat asettautuneet Liettuan Anycksciaihin.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat saatiin päätökseen sunnuntaina Ruotsin Solnassa. Suomen 18-vuotiaat tytöt saavuttivat kisoista hopeaa. Sekä 16-vuotiaiden poikien että tyttöjen tuliaisina oli puolestaan pronssiset PM-mitalit.
Nuorten PM-kilpailut huipentuvat sunnuntaina pelattaviin mitalipeleihin. Finaaleissa nähdään suomalaisväriä 18-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa. Suomen 18-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt ja pojat päätyivät pronssiotteluihin.
Nuorten PM-kilpailut etenivät Ruotsin Solnassa torstaina Suomen 18-vuotiaiden osalta voitokkaasti. Pojat hankkivat takamiesten vahvan panoksen avulla 84-69-voiton Norjasta. Tytöt puolestaan kaatoivat niukasti Islannin 68-63. Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt joutuivat myöntämään Tanskan paremmakseen.
Solnassa, Ruotsissa kamppaillaan keskiviikosta (16.5.) lähtien nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomesta matkaan lähtevät 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueet. Turnaus päättyy sunnuntaina (20.5.) pelattaviin finaaleihin.
Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty 18-vuotiaiden poikien valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Juha Dahlström, Jyri Lohikoski ja Jukka Toijala.
Suomen alle 16-vuotiaiden sekä alle 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkustavat perinteiseen Baltic Sea Cup –turnaukseen Tallinnaan 3.-5.2007. Mukana Suomen lisäksi turnauksen kaikissa ikäluokissa ovat Latvia, Ruotsi ja isäntämaa Viro.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia