18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat toivat Suomelle kaksi mitalia – tytöille kullan, pojille hopean. Omien turnaustensa arvokkaimmiksi pelaajiksi valittiin Henna Sandvik ja Miro Little.
Suomen sekä tytöt että pojat jatkoivat samaa voittokulkua, jonka käynnistivät eilen Islantia vastaan. Tänään reiluin lukemin kaatui Tanska.
Kisakallion Susi Training Centerissä alkaa tänään 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomi aloittaa pelinsä vasta huomenna Islantia vastaan, kun Norja joutui perumaan Suomeen matkustamisensa loppumetreillä.
Susiladies aloittaa maajoukkuekesänsä Open Gym -harjoittelun tänään tiistaina 1. kesäkuuta Pasilan urheiluhallissa, Helsingissä. Koolle on kutsuttu 25 pelaajaa, joista osa on kutsuttu myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 15 pelaajaa, jotka matkustavat ensi sunnuntaina 31.1. Portugalin Matosinhosissa pelattavaan EM-karsintakuplaan. Salmisen mukaan joukkueessa löytyy intohimoa ja urheilullisuutta.
Peli-Karhut sai sunnuntain ainoassa ottelussa vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi kauden yhdeksännen voittonsa 107-60.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 14 pelaajaa marraskuun EM-karsintakuplaan, joka järjestetään Portugalin Odivelasissa. Salmisen lista on pitkälti sama joukkue kuin kesän menestyksekkäissä Latvia-maaotteluissa, höystettynä muutamalla kokeneemmalla pelurilla.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt tusinansa lauantaina ja sunnuntaina Riikassa pelattaviin Latvia-maaotteluihin. Susiladies matkustaa Riikaan nuorella joukkueella, josta löytyy peräti kolme ensikertalaista. Ottelut ovat katsottavissa Latvian koripalloliiton Youtube-kanavalta.
Susiladies kerääntyy perjantaina Kisakallion Susi Training Centeriin 14 pelaajan kokoonpanolla tähtäimessään viikon päästä pelattavat Latvia-maaottelut. Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan leirikokoonpano on liikunnallinen, aktiivinen ja urheilullinen.
Kati Ollilainen pelasi Naisten Korisliigan debyyttikauttaan HBA:ssa, kun kausi keskeytettiin. Samoihin aikoihin opiskeluihin tuli iso muutos, kun lähiopetus pistettiin tauolle.
Suomen tyttömaajoukkueet kärsivät Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Tallinnassa kaksi tappiota, joista toinen jatkoajan jälkeen.
Susiladiesien taival kohti vuoden 2021 EM-kisoja alkaa marraskuun EM-karsintaikkunassa. Pekka Salminen on kutsunut 15 pelaajaa, joista valitaan tusinallinen pelaajia torstaina 14.11. pelattavaan vierasotteluun Portugalia vastaan sekä sunnuntaina 17.11. Tapiolan Liikuntahallissa pelattavaan kotiotteluun, jossa vastaan tulee MM-kisojen sensaatiomainen nelonen Belgia.
Huippulupaus Awak Kuier oli raivokkaana korin alla, kun HBA Märsky kukisti illan ainoassa ottelussa Torpan Pojat 84–62.
Naisten I divisioonan kausi 2019-20 käynnistyy huomenna sunnuntaina neljän ottelun voimin. Muutoksen tuulia sarjaan tuovat Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin uudet haastajajoukkueet sekä Ringside-yhteistyön päättymisen myötä paluun tekevä Puhuttaret.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.
16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi pelaa huomenna päätöspelissään yhdeksännestä sijasta, kun Sudenpennut voitti jo toista kertaa Unkarin 64-49 (36-27). Suomi ja Unkari kohtasivat toisensa jo alkulohkossa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia