Alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kilpailut jatkuivat Jyväskylässä välipäivän jälkeen Suomen kannalta iloisissa merkeissä. Irlanti karkasi avausjaksolla, mutta Suomen taistelu loppuun asti tuotti tulosta ja ottelu päättyi lopulta Suomen voittoon lukemin 63-57 (26-39).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi kisojen toisen tappion sunnuntain iltaottelussa Bulgariaa vastaan. Bulgaria vei ottelun onnistuneiden kaukoheittojen avulla luvuin 66-56 (39-29). Tappion myötä Suomi pelaa kisoissa sijoista 9-17.
Koripallon alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat jatkuivat Suomen osalta ottelulla Sloveniaa vastaan. Tasainen kamppailu päättyi taistelun jälkeen Slovenian voittoon lukemin 57-69 (31-27).
Koripallon alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kilpailut alkoivat Suomen joukkueen osalta voitokkaasti. Suomi kukisti avausottelussaan Islannin selvästi lukemin 72-48 (23-33). Suomi antoi myrskyvaroituksen osaamisestaan, mutta Islanti onnistui ajoittain horjuttamaan susittarien peliä.
Jyväskylä toimii seuraavan vajaan kahden viikon ajan näyttämönä, kun 16-vuotiaat tytöt pelaavat B-divisioonan EM-kilpailunsa. Keskiviikkona 2.8. käynnistyvissä ja 13.8. päättyvissä kisoissa on Suomen lisäksi mukana 16 maata. Suomen joukkue turnaukseen on nimetty.
Kotikisoihinsa valmistautuva Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti valmistautumisjaksonsa rohkaisevissa merkeissä. Ensi viikolla käynnistyvän B-divisioonan EM-turnauksen maisemissa Jyväskylässä pelatussa maaottelussa Suomi kaatoi upeasti Saksan lukemin 67-63. Kyseessä on Suomen B-tyttöjen historian ensimmäinen voitto Saksasta.
Kotikisoihinsa valmistautuva Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi niukasti valmistavan maaottelun Saksalle pistein 60-66 (24-38) Jyväskylässä perjantaina. Joukkueet kohtaavat uudelleen lauantaina. 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät ensi tiistaina (2.8.) Jyväskylässä.
Naisten SM-sarjassa pelaavan Espoo Teamin runko tulevalle kaudelle on valmis. Joukkueen vahvistuksiksi on hankittu amerikkalaiset Ashley Anderson ja Anne Bailey, joiden lisäksi kotimainen osasto on mennyt osittain uusiksi mm. Mia Liimon paluun sekä Henna Launiaisen Espooseen siirtymisen myötä.
16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien oli tunnustettava PM-kisojen finaaliotteluissa Ruotsi paremmaksi. Tytöt hävisivät pistein 62-44 (35-27). Pojat pelasivat tiukemman ottelun, joka päättyi lukemin 76-70 (39-37).
Nuorten PM-kisat Solnassa jatkuivat 16-vuotiaiden osalta voitokkaasti. Tytöt kukistivat Ruotsin 59-39 ja pojat Norjan selvin lukemin 72-56. 18-vuotiaat eivät onnistuneet avaamaan voittotiliä. Tytöt hävisivät Islannille luvuin 86-67 ja pojat joutuivat tunnustamaan Ruotsin paremmaksi lukemin 76-86.
Naisten ykkösdivisioonassa on käynnistymässä viimeinen kolmannes. Takana on 12 sarjakierrosta – edessä on kuusi ratkaisevaa viikonloppua. Tuolloin selviää, ketkä lopettavat sarjan jo helmikuun lopussa ja ketkä jatkavat pelejä SM-sarjan nousukarsinnoissa tai sarjaporrasta alaspäin kohdistuvissa putoamiskarsinnoissa.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi Baltic Sea Cupin voitosta Ruotsia vastaan ja voitti ottelun lukemiin 68–59 (33–33). Samalla ratkesi koko neljän maan turnauksen voitto.
Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa hyviä otteita Baltic Sea Cupissa. Turnauksen toisessa ottelussa kaatui Latvia lukemin 62–48. Kotikisoihin valmistautuva ryhmä pelaa turnauksen voitosta torstaina 5.1. Ruotsia vastaan.
Suomen alle 16-vuotiaiden sekä alle 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkustavat jo perinteiseen Baltic Sea Cup –turnaukseen Tallinnaan 3.-5.2006.
Uusia joukkueita, uusia valmentajia, uusia pelaajia ja hyppysellinen tuttuja aineksia. Kesän ja alkusyksyn aikana naisten I divisioonassa on tapahtunut suuria muutoksia. Vaikka itse sarjajärjestelmä on samanlainen kuin vuotta aiemmin, ei sarjaa tahdo tunnistaa samaksi sarjaksi kuin edelliskaudella.
Suomen vuonna 1990 syntyneiden tyttöjen maajoukkue osallistui Turussa järjestettyyn kansainväliseen turnaukseen. Joukkue esiintyi edukseen, sillä saldona oli neljä voittoa yhtä monesta pelistä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia